keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Nettiruokaa

Täällä Shanghaissa ruuan tilaaminen kotiovelle on tehty tavattoman helpoksi useiden nettiruokakauppojen ansiosta. Itse olen käyttänyt mm. Fieldsiä ja CityShopia. Fieldsiä enemmän, koska CityShop on hinnoitellut itsensä mielestäni yli. Fieldsillä palvelu on omalla kohdallani aina pelannut hyvin, mutta joskus vihannekset eivät ole täyttäneet laatuvaatimuksiamme.
 
Ystäväni, joka tervehtii minua aina iloisesti "Huvaa paivaa Mia, minä rakastan sinua" (hän on nainen, enkä ole tätä hänelle opettanut), suositteli minulle käyttämäänsä nettikauppaa Kate & Kimiä.
 
 
 
Olen nyt kokeillut nettikauppaa muutaman kerran ja uskallan suositella sitä oman kokemukseni perusteella. Kaikki tilaamani vihannekset ovat olleet hyvälaatuisia.
 
Tänään hankin mm. guocamolea varten sitruunoita ja avokadoja.
 

Ja pikkuporkkanoita naposteltavaksi.



Nettisivut ovat mielestäni helppokäyttöiset
ja väsynyttä päivää piristää pilkesilmäkulmassa kirjoitetut kuvaukset ja tekstit.
 
Toimitus tapahtuu ma-la ja voi valita kahdesta vaihtoehdosta itselle sopivamman aikaslotin.
Toimitus on tilausta seuraavana päivänä ja maksuton yli 150 RMB:n ostoksille.
Sivujen mukaan nopeamman toimituksen toivossa voi ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.
 
Tarjolla on paljon sellaisia tuotteita, joista Suomi-tyttö on iloinen, kuten raparperia.
Vielä en ole tosin testannut,
mutta mielessä on jo raparperikiisseli vaniljavaahdon kanssa ja rapaperipiirakka.
Tällä hetkellä raparperia saa sekä tuoreena että pakastettuna.


Kuvat www.kateandkimi.com

Tarjolla on myös valtavasti marjoja -pakkasesta ja tuoreena.
Erityismaininnan ansaitsevat villimustikat!

Kuvat www.kateandkimi.com

Myös pakastettuja ja kuivattuja kanttarelleja on saatavilla.
Saatanpa tehdä joku päivä kanttarellikastiketta... Nam!

Kuvat www.kateandkimi.com
 
Shanghaissa asujan kannattaa käydä katsomassa, josko tämä palvelisi omia tarpeita. Itse olen tykännyt esimerkiksi jauhelihasta, sillä siinä ei ole sitä kummallista sivumakua, jollainen monissa täältä ostetuissa jauhiksissa on. Paljon on tarjolla myös pähkinöitä ja siemeniä kohtuulliseen hintaan sekä gluteenittomia leivonnaisia, leipiä ja pastoja niitä tarvitsevalle. Ja toistaiseksi ainakin laatu on ollut oikein hyvä.
 

10 kommenttia:

  1. Voi mieletön, mitä palveluita. Juuri jotain tuollaista kaipaisin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, eikös vaan! Aina haukutaan kiinalaista palvelua, mutta kyllä täältä saa vaikka mitä palveluita edullisesti! Tämä nettikauppa on kyllä aivan ihana. Fieldsiltä tilauksen saa jopa samalle päivälle. On jokseenkin paljon reuntouttavampaa suunnitella illallisostoksia koneen äärellä kuin kiljuvien pirpanoiden kanssa kaupassa... ;) Toivottavasti teillekin rantautuisi tällaisia arkea helpottamaan.
      Hyvää syksyn alkua sinne (tosin täällä ainakin edelleen tosi lämmintä, n. 27 astetta)

      Poista
    2. Blogisi kautta olen saanut ihan uuden kuvan Kiinasta. Kyllä siellä kelpaa suomalaisenkin elellä. Kyllä tietysti täälläkin, mutta tuskinpa mitään tuollaista on rantautumassa tänne lähiaikoina. Valitettavasti tuntuu, että täällä on ainakin kaupoissa moni asia menossa neuvostoliittolaisempaan suuntaan. Ennen ison lähisupermarketin pitkässä astianpesuainehyllyssä oli varmaan n. 15 eri tuotevaihtoehtoa. Viimeksi oli enää yksi, ja näky oli aika surullinen, kun viisi metriä pitkällä hyllyllä oli aseteltu väljästi yhtä ainoaa tuotetta. Kovin täällä yritellään piilotella tavarapulaa. Onneksi me pärjäämme ja pääsemmehän me täältä aina pois, toisin kuin paikalliset.

      Poista
    3. Marietta, kiva, että voin välittää Kiinasta/Shanghaista positiivista kuvaa. Toki täällä on ongelmansa, sitä ei ole kiistäminen. Kuitenkin pääosa esim Suomen median uutisoinnista Kiinan suhteen on negatiivista ja ylimielistä naureskelua paikallisille "kummille" tavoille. Itse toivon voivani välittää totuudenmukaisen kuvan arkielostamme täällä, hyvine ja huonoine hetkineen.
      Itse asiassa sinun blogiasi lukemalla olen minäkin oppinut. En tiennyt Georgiasta tai Tbilistä oikeastaan yhtään mitään ennen blogiisi törmäämistä! Täällä maapallolla on niin valtavasti mielenkiintoisia paikkoja ja kulttuureita, että on ikävä, ettei kaikkea ehdi koskaan itse mennä paikanpäälle tutkimaan. Onneksi on sentään blogit ;)

      Poista
  2. Ehkäpä meilläkin sitten joskus aletaan käyttää nettikauppaa, kyllähän meilläkin jo jonkun verran on kotiintuonti palvelua kaupoilla. Ainakin Alepalla on kauppakassi , sehän on nettikauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, onhan näitä jo Suomessakin, mutta kokonaisuutena suomalainen versio on vielä lapsen kengissä tänne verrattuna. Ja kalliimpaa. Yleisesti verkko-ostokset ovat olleet kovassa nousussa Suomessakin, niin eivätköhän ajan kanssa ruokaostoksetkin siirry enemmän verkkoon.

      Poista
  3. Kiitti tästä! Hankimme juuri blenderin ja marjasmoothiet maistuisivat...mansikka-aikaa odotellessa ;) Carren vähän väsyneen näköiset ja törkyhintaiset mustikat ei oikein houkuttele. Fieldsistä minäkin olen tykännyt ja meillä on sieltä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta myös kasvikset olleet priimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marita, eipä kestä :) Marjasmootheihin löytyy kyllä aineet tuolta. Tosin ainakin vadelmat pitäisi kiehauttaa (Suomessakin ulkomaalaiset) ennen käyttöä, mutta kai niistä smoothien silti saa...? Ihanaa, kohtahan se mansikka-aika alkaa ja se vielä kestää pitkälle kevääseen!

      Poista
  4. Vautsi näyttää hyvältä! Täytyy ihan virkanikin puolesta testata nuo gluteenittomat leivonnaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virva, eikös vaan. Ja muista tsekata myös gluteenittomat pastat ym. :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.