Kohtaamisia ja jäähyväisiä

Komennukselle lähteminen on yhtä aikaa jännittävää ja haikeaa. On jännittävää päästä kokemaan uusi maa ja kulttuuri, tutustua uusiin ihmisiin. Toisaalta kotimaahan jää tärkeät läheiset ja ystävät, joita on kova ikävä. Ja vaikka viihdynkin Shanghaissa hyvin, tiettyinä hetkinä sitä haluaisi olla kotona.

 

Tärkeänä tekijänä sopeutumiseen uuteen maahan on ollut uudet ihanat tuttavuudet niin omasta kotimaasta kuin ympäri maailmaakin. Omien maanmiestensä kanssa sitä jakaa tietysti eniten näitä arjen haasteita ja iloja, koska juuret ovat samat. Myös se, että saa toisinaan keskustella omalla äidinkielellään, jolloin käytössä on koko tunteiden skaala ja sanojen vivahteet, tuo tärkeitä hetkiä kovin englanti- ja kiinapainotteiseen arkeen.

Kun muutimme tänne meidän compoundillemme, koko suomalainen yhteisö otti todella lämpimästi vastaan. Olimme asuneet tässä talossa vain kaksi päivää, kun minut tuossa pihalla tunnistettiin skandinaaviksi kiitos valkoisten emmaljungieni ja edelleen siitä sitten suomalaiseksi. Ja heti sain kutsun yhteisiin rientoihin. Kiitos vaan perhe K ensimmäisistä pannukakkukesteistä Kiinassa! Tässä kolmessa kuukaudessa uusista tuttavista on tullut jo tärkeä osa täällä viihtymistä -koko perheelle.

 

Nyt on kuitenkin se aika vuodesta käsillä, jolloin vanhaa väkeä lähtee takaisin kotimaahansa ja uusia tulee pian tilalle. On haikeaa, että juuri rakennetusta tuttavaverkostosta osa lähteekin pois. Lapset surevat juuri saatujen ystävien poismuuttoa. Tähän sitä ei ollutkaan samalla tavalla varautunut. Täälläkin joutuu siis jatkuvasti hyvästelemään ihmisiä. Mutta niin se vaan on expat-maailmassa; ihmisiä ja ystäviä tulee ja menee. Osaa ei välttämättä näe enää koskaan, varsinkin jos kyse on vaikkapa perheestä toiselta puolen maailmaa. Luulenpa, että me F:n kanssa tulemme kovasti kaipaamaan sitä suloista ruskeasilmäistä amerikkalaistyttöä, joka lähtee jouluna kotiin. Tapaamme päivittäin koulubussilla ja F yrittää vapauttaa ystävänsä rattaiden valjaista. Tuskin enää tapaamme joulun jälkeen. Osan kanssa toivottavasti ystävyydestä tulee kuitenkin pysyvää ja muutaman vuoden päästä voidaan Suomessa muistella yhdessä Shanghai-aikaa.

 

Haikeista jäähyväisistä huolimatta tähän ihanaan ihmisjoukkoon tutustuminen rikastuttaa valtavasti, enkä jättäisi kokematta tätä mistään hinnasta. Missään muualla en ole kokenut yhtä paljon yhteenkuuluvaisuuden tunnetta entuudestaan tuntemattomien ihmisten kesken kuin expatien keskuudessa. Eilen jutustelin Ikeassa erään tuntemattoman brittirouvan kanssa kuin vanhan ystävän kanssa konsanaan. Meitä yhdisti se, että olemme muuttaneet Kiinaan muualta ja se riitti siihen, että juttelimme pitkän tovin joulusta hänen kanssaan.

Kiitos vaan kaikille teille, jotka otitte meidän perheemme niin ihanasti vastaan ja olette auttaneet meitä alkuun tässä Kiina-arjessa ja onnea uuteen elämänvaiheeseen niille teistä, jotka jatkatte nyt matkaanne takaisin kotimaahan tai muualle maailmaan.

 

 

Winter Production

Tänään oli  koululla PreKindergarten, Kindergarten ja ekaluokan ryhmien talviproduktion esitys. Monikulttuurisuudesta johtuen varsinaista joulujuhlaa ei vietetä, mutta talvijuhlaa kylläkin monin eritavoin.

Pienet ekaluokkalaiset cowboyt odottivat jännittyneinä omaa esitysvuoroaan.

Ensin oli kuitenkin PreK:n ryhmien vuoro esiintyä. He esittivät ihania lauluja, mutta omaksi suosikikseni nousi tämä "muutaman vuoden takaa", varhaisilta vuosiltani tuttu Locomotion kappale, jonka tahdissa pienet tanssivat. Muistattehan tämän kappaleen Kylie Minoque: Locomotion (Youtube)? Joukossa oli aivan ihana pikku-cowboy, joka tanssi kuin vanha mestari. Toisilla on vaan tanssin lahja jo syntyessään.

Seuraavaksi esiintyi Kindergartenin nallejoukko. Ihania nämäkin!

F katseli ihastuneena esityksiä ja varsinkin nallet herättivät mielenkiinnon.

 

Lopuksi lavalle pääsivät A ja muut cowboyt. Ensin he esittivät kellopelillä oppimansa kappaleen.

Sen jälkeen koko pienten ekaluokkalaisten joukko tanssi hienosti line-dancingia Cotton Eye Joen tahdissa (Youtube). Olin yllättynyt, miten näin pienet olivat oppineet hienosti koko askelkuvion.

Lopuksi kaikki pienet esittivät yhdessä You've got a friend in me  -kappaleen, joka on soinut Toy Storyssakin. Koko tämän päivän esitystä kuljettikin eteenpäin tarina rikkinäisen nuken korjaamisesta, joten tämä kappale sopi hienosti päättämään koko esityksen.

Ensi viikolla onkin J:n ja muiden hiukan vanhempien oppilaiden vuoro esittää oma Talvi produktionsa.

Kehonhuoltoa

Tänään on ollut ihana ilma. Eilinen kylmä ja kalsea keli vaihtui tämän päivän aurinkoiseen ja n. 15 asteeseen. En vaan tiennyt lämpötilan nousseen noinkin korkealle ja puimme F:n kanssa itsemme varsin lämpimästi. Ayimme vielä totesi minulle, että ohut villapuseroni ei riitä kylmään ilmaan, joten valitsin sen päälle lämpimän takin. Kiinalaiset pelkäävät kovin kylmää, joten he kauhistelevat vähiä vaatteitamme. Ayimme muistaa aina päivitellä erästä perhettä, joka halusi jäitä coca colaansa -talvellakin! Kylmät juomatkin ovat siis pahasta.

 

Meillä ei siis tullut kylmä ja vietimme mukavan parituntisen ulkoillen omalla compoundillamme. Lounaan jälkeen laitoin F:n nukkumaan ja päätin itse lähteä kokeilemaan compoundimme toista kuntosalia.

En ole kertaakaan vielä käynyt siellä kuntoilemassa, vaikka pidimme compoundia valitessamme yhtenä kriteerinä hyviä klubipalveluja kuntosaleineen ja uima-altaineen. Ensin odotin rahdin mukana saapuvia kenkiäni... ja sitten... no sitten en vaan ole saanut aikaiseksi lähteä... tuohon ihan viereen...

Compoundillamme on kaksi salia ja menin tähän lähempään. Tiskiltä saa pyyhkeitä lainaan.

Sali on ihan sopivan kokoinen eikä täällä ole kovin ruuhkaiselta koskaan näyttänyt. Nytkin  minun lisäkseni oli vain kaksi muuta urheilijaa.

Salilla on ihan kohtuullisesti vempaimia, mutta lempilaitteitani, reisien ojentajille ja lähentäjille tarkoitettuja laitteita ei ollut. Täytyy käydä katsomassa löytyisikö nämä laitteet compoundimme toiselta salilta.

Salilla on isot ikkunat, joista voi katsella palmuja ja "hiekkarantaa" urheillessaan. Se on itse asiassa minulle aika tärkeä ominaisuus. Meilahden sairaalan kellarin salilla en jaksanut kovin pitkään käydä, kun oli niin tylsä urheilla pommisuojassa, josta ei näe ulos.

Tunnin tutustumiskäynnin jälkeen palasin kotiin suihkulle ja syömään Ayin kanssa nuudelilounaan. Kyllä se on kivaa, kun on näin helposti saavutettavissa ihan ok sali! Ei se aktiivisuus ainakaan siitä jää kiinni...

Lamput

Olen tainnut mainita, että vuokranantajamme tarjoamat kattolamput ovat saaneet minut lähes itkun partaalle. Tämän ruokapöydän yllä olevan lampun kanssa olisin ehkä juuri ja juuri voinut asua, sillä se on kuitenkin vaalea.

 

Sen sijaan heti tämän olohuoneen puolella roikkuvan hirvityksen nähdessäni tiesin, että meille tulee asumusero heti, kun muodollisuudet saadaan hoidettua. Ja tämän pikkusisko, kauniin maisemamme edessä roikkuva pienempi hirvitys saa seurata isosisartaan.

Lokakuun puolivälin tuntumassa marssin StudioFH:n liikkeeseen ja tilasin uudet lamput sekä ruokapöydän ylle että olohuoneeseen. Koska Suomikotiamme ajatellen halusin standardia pidemmät ripustusvaijerit lamppuihin, jouduin odottamaan lamppujen kotiinkuljetusta hiukan keskivertoa kauemmin.

StudioFH

华山路1520弄121号， 近幸福路
121, Lane 1520 Huashan Lu, near Xingfu Lu
Phone 6280 2388

Lamput tuonut liikkeen edustaja olisi jättänyt lamput minulle koottavaksi (jokainen "helmi" piti itse kiinnittää lamppuun). Olin kuitenkin sopinut ostosta tehdessäni, että lamppu kootaan liikkeen toimesta. Lampun tuoja yritti vielä: "Do you mind if I show you how to do it. And then you do it by yourself". Yes, I do mind, vastasin minä. Ja niin mies kavereineen asetti "legopalikkansa" hissieteisemme lattialle ja ryhtyi toimeen. Pari tuntia touhuttuaan miehet saivat lamput valmiiksi. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja pyytänyt erikseen kokoamisen. Jos tottuneilta kokoajilta menee kaksi tuntia, kuinkahan kauan minä olisin koonnut lamppua... Ja miltähän lamput olisivatkaan näyttäneet, jos olisin antanut mieheni koota ne (viitaten aiempaan lamppuepisodiin)...

Kokoamisen jälkeen lamput piti enää saada kattoon. Koska täällä Kiinassa sähköistä ei koskaan tiedä eikä meillä ole porakonettakaan mukana, päätin pyytää talomme managementistä miehet laittamaan lamput kattoon. Ayi soitti heidät paikalle. Näille miehille tehtävä oli kuitenkin aivan liian vaikea ja ajoin falsetissa kiinaa kimittävän miehen pois sanomalla "Bu hao, zaijian" eli "Ei hyvä, näkemiin". Hieman kehittyneemmällä kielitaidolla olisin sanonut, että eihän nyt yhden lampun kattoon saaminen voi olla noin vaikeaa, mutta jos teillä ei taito riitä, hankin jonkun muun tekemään työn. Bu hao ajoi kuitenkin asiansa.

 

Pyysimme paikalle vuokranantajan asioita hoitavan yrityksen miehet ja he hoitivatkin kiinnityksen mallikkaasti. Molemmat miehet ovat käyneet meillä lukuisia kertoja ja pidän heistä kovasti. Vanhempi mies ei osaa sanaakaan englantia mutta hymyilee aina valloittavasti ja juttelee minulle ja F:lle kiinaksi. Minä hoin hen hao (=erittäin hyvä), kun sopiva ripustuskorkeus löydettiin.

 

Miehistä nuorempi osaa pari sanaa englantia. Hän kyseli minulta "Cut, cut?" ja osoitteli pitkää ripustusvaijeria. Onneksi ehdin estää heitä leikkaamasta erityispitkäksi tilaamaani vaijerin lyhyeksi...

Hyvin tehdyn työn seurauksena minulla on nyt kaksi ihanaa kattovalaisinta  ja kolme kamalaa valaisinta muutti ns. ayin-huoneeseen, joka meillä palvelee varastona. Ok, en päässyt kokonaan eroon kamaluuksista, mutta poissa silmistä, poissa mielestä toimii nytkin.

 

Jos olisin nimenomaa ajatellut hankintaa tähän Kiinakotiimme, jossa olohuone on valtava, olisin ostanut halkaisijaltaan suuremman lampun. Suomikotiin tämä koko on kuitenkin ihan riittävä.

Kädet täynnä

Olen tavattoman iloinen siitä, että lapsemme saavat mahdollisuuden opiskella kansainvälisessä koulussa. He saavat mahdollisuuden oppia englantia, jatkossa kiinaakin ja oppivat vieraista kulttuureista. Heille kansainvälisyys, tasa-arvoisuus ja monikulttuurisuus ei ole pelkkää sanahelinää vaan todellista arkea.

 

Toki tällainen koulu on Suomen kouluun verrattuna työläämpää; vieras kieli, uusi opetusohjelma ja pitkät päivät vaativat paljon. Tämän osasimme jo aavistaakin tänne muuttoa suunnitellessamme. Mutta hyvänen aika, tämä koulu vaatii myös vanhemmilta paljon ja siihen en ollut ihan valmistautunut.

 

J:n ollessa ensimmäisellä ja toisella luokalla Suomessa osallistuin aktiivisesti luokan hyväksi tehtäviin "nakkeihin", mikä tarkoitti sitä, että leivoin kaksi kertaa vuodessa myyjäisiin jotain ja vietin kolme tuntia kaksi kertaa vuodessa myymällä näitä leivonnaisia. Kaksi kertaa vuodessa oli vanhempainilta ja vanhempainvartti. Läksyt tarkastin tietysti joka päivä, mutta ei niitä niin kamalasti ollut.

No entäs täällä Kiinassa sitten? Joka päivä vietän pitkän tovin lasten läksyjen ääressä. Selitän suomeksi, mitä pitää tehdä. Googlaan matematiikan termejä, jotta osaan selittää suomeksi. Autan lapsia muodostelemaan lauseita englanniksi, kuuntelen ääneen luentaa, luen itse ääneen, sanelen, kuulustelen... ja herra ties mitä muuta.

 

Lisäksi keskustelemme englanniksi ja opetamme itse hiukan lisää englantia, jotta koulussaolo olisi pian helpompaa. Yritämme ylläpitää suomenkieltä tekemällä Suomi-tehtäviä ja lukemalla suomalaisia kirjoja.

 

Kaiken tämän lisäksi luen päivittän yhdestä viiteen mailia, joita koulu ja yliaktiivinen vanhempaintoimikunta suoltaa sähköpostiini. Jokaisella luokalla on nk. luokkavanhempi, jonka tehtävänä on välittää vanhempaintoimikunnan viestejä meille. Kahden koululaisen äitinä saan viestit kahdesti. Joskus jopa kolmesti, jos PAFA (=vanhempaintoimikunta) lähettää ne itse kaikille suoraan. Opettajat viestittelevät viikottain -vähintään. Koulun rehtorilta ja koulun johtajalta kummaltakin tulee säännölliset uutiskirjeet. Lisäksi eri tahoilta tulee kertaluontoisia viestejä. Täällä ei ainakaan voi moittia tiedotuksen puutteesta. Ei totta tosiaan.

 

Kahden Suomessa totutun vuosittaisen myyjäisen tilalle on tullut Halloween juhlaa, UN-juhlaa, Bingo-iltaa, PAFA-iltaa, talvifestivaalia, elokuvailtaa... you name it. Nämä kaikki tapahtumat ovat siis tältä syksyltä. Läsnäolon lisäksi vanhemmilta toivotaan osallistumista järjestelykokouksiin, leipomista, lahjoitusten tekoa mm. rahan, karkin ja leivonnaisten muodossa. Täällä kuulkaa nakki viuhuu... Huonoa omaatuntoa kantaen olen todennut, ettei aikani yksinkertaisesti riitä edes murto-osaan näistä nakeista.

 

Koululla on noin 1-2 kuukauden välein assembly, jossa lapset esittävät esityksiä ja lapsille jaetaan jonkinlaisia stipendejä. Tällä viikolla on A:n luokan talviproduktion esitys ja ensi viikolla J:n. Juuri oli koulun johtajan keskustelutilaisuus, ESOL-workshop ja nyt on tulossa myös monikulttuurinen joulutapahtuma (edellä mainittujen talvifestivaalin ja talviproduktioiden lisäksi), johon toivotaan vanhempien keksivän jonkin ohjelmanumeron oman kulttuurinsa joulunvietosta...

 

Näiden lisäksi yritän tehdä omaa palkkatyötäni, huolehtia myös tuon 1.5-vuotiaan hyvinvoinnista ja omastakin hyvinvoinnista. Joten ei, aikani ei ole tullut vielä pitkäksi täällä Kiinassa, vaikka meillä on Ayi apuna. Ja ei, en ole vielä kirjoittanut väitöskirjaani loppuun... Kyllä, minulla on kaikesta henkilökunnasta huolimatta kädet täynnä töitä.

Kun kukaan ei välitä

Shanghai Dailyssa (Monday 29 Oct 2012) oli kirjoitus siitä, kuinka monet rikkaat(kin) maat epäonnistuvat huolehtimaan heikoimmistaan, ja kuinka köyhyys periytyy. Koska olemme Kiinassa tällaiseksi epäonnistujien esimerkiksi oli nostettu USA (eikä esimerkiksi Kiina...). Malliksi oli taas nostettu Skandinavia ja tällä kertaa erityisesti Ruotsi.  

Artikkeli sai minut pohtimaan lähimmäisen rakkautta ja erityisesti kiinalaista lähimmäisenrakkautta. Sanotaan, että suurkaupungissa saat ihan rauhassa maata bussipysäkillä kuolleena päivätolkulla ennen kuin kukaan vaivautuu edes vilkaisemaan sinuun. Varmaan näin osin onkin suurkaupungeissa. Väitän kuitenkin, että kiinalaisten keskuudessa väliinpitämättömyys kanssaihmisiä kohtaan kulkee paljon syvemmällä kuin kaupunkien metrotunneleissa.

 

Olimme tässä taannoin kävelemässä Super Brand Mallilla, kun vastaamme käveli pieni, hysteerisesti itkevä kiinalaisyttö, ehkä noin neljän vanha. Hän oli mitä ilmeisemmin eksynyt, sillä vanhempia ei näkynyt missään. Kiinalaiset kävelivät ohi, jotkut jopa naureskelivat. Täällä on omituinen tapa nauraa itkevälle lapselle. Ja jopa itsensä loukkaavalle aikuiselle. Kun liukaustuin previsitimme aikana ja loukkasin nilkkani, hotellimme portinvartija alkoi nauraa sen sijaan, että olisi esimerkiksi kysynyt, kävikö pahasti. Tai edes pyrkinyt selvittämään, mikä teki asvaltin niin liukkaaksi, että väkeä lakosi maahan kuin herättäjäjuhlilla.

Niin nytkin tälle pienelle Super Brand Mallissa itkevälle lapselle monet kiinalaiset ohikulkijat nauroivat. Minä olin ainoa, joka aluksi pysähdyin. Mutta kielimuuri esti minua lohduttamasta lasta. Pysäytin kaksi nuorta naista, jotka naurahtelivat tytölle ja pyysin, että voisivatko he auttaa. Leidit pyörittelivät päätään, eivätkä tehneet elettäkään auttaakseen. Silloin minulla napsahti (täällä Kiinassa näitä napsahduksia tapahtuu aika usein). Painokelpoinen lainaus tekstistäni oli jotain sen suuntaista kuin "Oletteko täysiä idiootteja, että seisoa toljotatte ja naureskelette hätääntyneelle lapselle..." Onneksi pian paikalle saapui jokin vartijan kaltainen ja minä jatkoin matkaani kiukuissani.

Minkälainen on kansa, jota edes lapsen itku ja hätä ei herätä pysähtymään? Vielä kestän (nippa nappa) sen, että pojanjuippi yrittää kiilata minut jonossa (hänet saan kyllä järjestykseen ilman kiinankielentaitoakin), mutta ettei edes pienistä lapsista välitetä. Täällä Shanghaissa kiinalaisia tuntuu kiinnostavan oma etu. Lähimmäisen rakkaus vierasta kohtaan, länsimainen (?) välittäminen toisista ihmisistä tuntuu täällä puuttuvan tyystin. Kunhan minä vaan ehdin tuosta ovesta ensin, ei haittaa jääkö joku jalkoihin -ajattelumalli on arkipäivää. Tiedän aivan liian vähän Kiinan menneisyydestä, jotta voisin edes jollain tasolla ymmärtää tätä kansaa.

Kieltäydyn uskomasta olevani ainoa suurkaupungissa elävä, jota kiinnostaa myös se vieras ihminen ja hänen hyvinvointinsa.

S tuli hiljan Japanista ja siellä ainakin metroissa kukaan ei ryntää minä, minä, minä ensin. Japanissa Tokiossa jonotetaan säntillisesti suorastaan sotilaallisissa muodostelmissa.

Olisi kiva kuulla muilta suurkaupungissa eläviltä, miten he kokevat paikalliset ihmiset. Välitetäänkö toisista ihmisistä ja onko tämä totaalinen toisten ihmisten ignooraus kiinalainen ilmiö, kuten minusta tuntuu?

Kyytiä juurikasvulle

Varasin vihdoinkin ajan 81West-kampaamoon, jota lukuisat tutut ja tuntemattomat ovat suosittaneet ja jossa itsekin kävin hiukseni jo leikkauttamassa.

 

Varasin ajan pari päivää sitten. Puhelimessa varaukseni vastaanotti erinomaista englantia puhuva naishenkilö. Hän myös kysyi lempistylistiäni. Koska minulla ei ollut sellaista, hän ehdotti minulle stylistiä nimeltä Sky. Voinko luottaa hiuskuontaloni sellaisen hiustaitelijan käsiin, joka käyttää nimeä Sky? Liekö pää pilvissä... Koska kuitenkin tiedän, että kiinalaiset ottavat oman kiinankielisen nimensä rinnalle englanninkielisiä nimiä helpottamaan kanssakäyntiä länsimaalaisten kanssa, ja että nuo nimet ovat usein melko lennokkaita, päätin uskaltautua Skyn tuunattavaksi.

 

Tänään soi puhelin, ja minulle kerrottiin,  että herra taiteilija on hiukan myöhässä aikataulustaan, joten voinko saapua paikalle puoli tuntia myöhemmin. No tokikin voin. Kiitin siitä, että minulle vaivauduttiin asiasta soittamaan.

 

Kiinalainen kampaamo on kovin erilainen suomalaiseen verrattuna, sillä täällä nämä suuret hiustaiteilijat ovat tyystin miehiä. Useinkin sellaisia kuvastopojan näköisiä miehiä. Ja oman stylistini kellosta päätellen, he ovat varsin hyvin toimeentulevia tai sitten käyvät feikkimarkkinoilla. Kampaamolaskua maksaessani päädyin näistä ensimmäiseen vaihtoehtoon.

 

Kun aikani koitti, Sky ohjasi minut tuoliini. Kerroin, mitä haluan: darker, but not black, like chocolate... Sky käänteli hetken hiuksiani ja ilmoitti sitten: "No problem". Ihan kiva, ettei tukkani tuota suurelle taiteilijalle ongelmia... Sen jälkeen pari sanaa vieressä häärivälle apupojalle ja hän tuli käärimään minut suojaessuun. Odotin pääseväni valitsemaan värejä, mutta taiteilija siirtyikin sekoittamaan värejä. Antaa mennä, ajattelin.

 

Taiteilija värjäsi hiuksiani ja apupoika ojenteli välineitä, piteli hiustupsujani ja haki tavaroita. Suuri taiteilija kommunikoi hyvin vähäeleisesti apupoikansa kanssa. Minua hän kohteli erittäin ystävällisesti; tarjosi juomaa ja lehtiä.

 

Värjäyksen valmistuttua taiteilija siirtyi pois ja apupoika ohjasi minut pesualtaalle. Oli muuten tavattoman mukava, pehmustettu paikka. Ei tullut niska kipeäksi tästä, vaikka pesutapahtuma kaikkine vaiheineen kesti varmaan tunnin... no ainakin puoli tuntia.

 

Tukka puhtoisena siirryin jälleen stylistin käsiteltäväksi ja nyt hän leikkasi tottunein ottein Shanghain veden kuivattamat latvat. Ja jälleen apupoika piteli hiustupsuja (täällä Kiinassa ilmeisesti pinnit ovat kalliimpia kuin apupojan palkka) ja ojenteli tarvikkeita taiteilijalle kuin aivokirurgille konsanaan.

 

Vähän muotovaahtoa, fööniä sekä hiuslakkaa, ja niin olivat hiukset saaneet uuden lookin. Ja olen oikein tyytyväinen sekä väriin että leikkaukseen. Voin siis minäkin liittyä suosittelijoiden joukkoon.

 

Hintaa tällä on hiukan enemmän (830 RMB) kuin Suomessa lystistä omalla kampaajallani maksaisin, että sen puolesta ei täällä erityisesti kannata hiuksia värjätä. Mutta kun täällä asuu ja ei halua pelästyttää naapureita, on näitäkin palveluita käytettävä. Mutta kiinalaiseen palveluhintatasoon nähden tämä on siis kallista.

 

81West

JinQiao Salon

Green Sports & Leisure Center B15/16

BiYun Lu

Mon-Sat 9am - 7pm

Sun 10am - 6pm

p. 021 503 06 981

 

MinHang Salon (en ole käynyt täällä)

No 650 Bao Le Rd, Xi Jiao, Minhang

(Near Raquet Club)

Tue-Sun 9am - 7pm

p. 021 6221 72 59

Joulun odotusta

Emme vietä joulua täällä Shanghaissa vaan pääsemme rakkaiden läheisten luokse Suomeen. Joulu ei olisi mitään ilman äidin ja mummin laittamia ruokia, siskon perhettä, Aavarannan joulupäivää ja miehen veljen perhettä. Rakastan joulun tunnelmaa.

 

 

Jouluihmisenä joulunodotus on ihanaa aikaa ja koristan kotimme lukuisin valoin, kynttilöin ja hyasintein. Täällä Shanghaissa minulla ei ole oikein vielä tullut joulutunnelmaa, sillä ulkona on vielä melko lämmintä ja vihreää. Kolmatta päivää sataa vettä.

 

Tänään se kuitenkin iski. Luin eilen Kaitaliinan blogia, jossa oli maisteltu jo glögiä. Minäkin olen ostanut Ikeasta pari pulloa glögiä ja laatikon pipareita. Iltapäivällä alkoi yhtäkkiä tuntua jouluiselta ja tunne piti saada näkymään täällä Kiina-kodissakin. Onneksi olin tehnyt ostoksia Ikeassa viime viikonloppuna, joten pikkujoulun rakentaminen sujui kädenkäänteessä.

Ripustin ikkunaan jouluvalot (Ikeasta). Ne piilottavat taakseen naapuritalon ikkunaan ilmestyneet vilkkuvat värivalot...

 

Kokosin joulutähden (Ikeasta).

 

Joululaulut kuuluvat olennaisesti tunnelmaan. Ikäväkseni en löytänyt rakkainta Joululevyäni: Carola Häggkvistin joululauluja. Hänen levyltään erityisesti tämä kappale on minulle tärkeä.

Carola: Himlen i min famn (youtube)

Se tuo minulle mieleen keskimmäisen lapsemme syntymän lähes seitsemän vuotta sitten jouluna. Lauloin tätä laulua masuvauvalle. Syntymäyönä oli tavattoman kaunista, kun hiljaisessa kaupungissa paloivat jouluvalot ja ulkoroihut, ja kaikki oli valkoisena aaton ja joulupäivän aikana sataneen lumen ansiosta.

Hyvänä kakkosena joululauluista tulee myös Josh Crobanin joululaulut ja tietysti Rajaton. Onneksi nämä olivat matkanneet Suomesta Kiinaan.

 

Hyasintteja en ole täällä ainakaan vielä nähnyt. Joulutähtiä täällä kyllä on - punaisia tietysti, Kiinassa kun ollaan. Nyt meidän joulukukan virkaa saa kuitenkin toimittaa valkoinen orkidea.

 

Iltapalaksi nautimme glögiä (Ikeasta), joka vetää vertoja lempiglögilleni Marlin mehuglögille sekä pipareita (Ikeasta), jotka ovat yhtä ohuita kuin Annas Hjärtegoda Pepparkakor, mutta eivät ehkä ihan yhtä hyviä.

 

 Yläkerrasta saapui glögille myös naapurin tyttö.

 

Homejuusto on tuliainen juuri käyneiltä Suomenvierailtamme. Ihanaa, piparia ja homejuustoa!

 

Nuorimmaisemmekin sai maistaa piparkakkua.

 

Ihanaa, että sain jouluntunnelmasta kiinni. Lopulta se kai on itsestä kiinni ja pienillä asioilla sitä voi rakentaa joulua jopa tänne Kiinaan.

 

 

Terveydenhuoltoa Kiinassa

Sain kutsun tapaamaan erään suuren kansainvälisen terveydenhuollon alan yrityksen johtoa eilen. Olen tehnyt yhteistyötä kyseisen yrityksen kanssa Suomessa ja nyt sain sitten mahdollisuuden tutustua toimintaan Kiinassa.

 

Keskustelimme yrityksen toiminnasta täällä Shanghaissa ja Kiinassa. Pääsimme vertailemaan markkinoiden eroja Suomen ja Kiinan välillä.

 

Terveydenhuollon tuotteiden rekisteröinti ja myyntiluvan saaminen on kuulemma Kiinassa pitkällinen prosessi, pidempi kuin monissa muissa maissa. Laatu pitää todentaa tarkasti, mikä on tietysti erittäin hyvä. Kysyin, vaaditaanko ulkomaiselta yritykseltä enemmän. Yllätyksekseni vastaus oli, että usein suurilla kansainvälisillä yrityksillä on jo laatuasiat kunnossa, joten prosessi saattaa olla heille jopa helpompi kuin paikallisille yrityksille. Olisin ajatellut, että tässä(kin) suositaan paikallista toimijaa.

 

Keskustelimme pitkään myös kiinalaisen terveydenhuollon tilasta. Sairaalat rahoittavat pitkälti toimintaansa potilaan kukkarolla. Köyhällä ei ole varaa valita ja monet julkiset sairaalat ovat kuulemma "a mess". Tämän samaisen "termin" olen kuullut aikaisemminkin kuvaavan julkista terveydenhuoltoa.

 

Meillä Suomessa ollaan yhdistämässä potilasjärjestelmiä - ehkä takkuisesti mutta kuitenkin. E-resepti on otettu tai otetaan piakkoin käyttöön - kunnasta riippuen. Laboratoriot ja röntgen ovat olleet jo pitkään sähköisen järjestelmän piirissä. Ja yritysmaailmasta tuttu lean-ajattelu on valtaamassa julkistakin terveydenhuoltoa.

 

Kiinassa sairaalat saavat itse päättää järjestelmänsä ja systeeminsä, joten keskusteluyhteyttä sairaaloiden järjestelmien välillä on turha kuvitellakaan. Jos vaihdat sairaalaa, otat paperinivaskan mukaan ...sikäli mikäli potilasjärjestelmään on mitään käynnistäsi edes kirjattu. Saattaa olla, ettei kenelläkään ollut aikaa tehdä merkintöjä, kun tuli kiireellisempiä potilaita ovista ja ikkunoista.

 

Suomalaisessa julkisessa terveydenhuollossa työskennelleenä ja oman vastuualueeni toimintoja leananneena sekä laajempaakin kehitystä tiiviisti seuranneena, sormeni syyhyäisivät päästä järjestelemään asioita täällä Kiinassakin. Pian sitä kuitenkin alkaisi tajuta tämän maan koon ja laajuuden. Taitaisi iskeä burn-out jo alkumetreillä.
Ei ole ihme, etteivät järjestelmät keskustele keskenään, kun terveydenhuollon pitää selvitä 1.3 miljardin ihmisen hoidosta. Jokainen sairaala yrittää selvitä omista potilaistaan. Viis siitä, mitä naapurisairaalassa puuhataan. Ei tällaista massaa vaan yksinkertaisesti voi hallita!

 

Päällimmäisenä tapaamisestamme jäi sellainen tunne, että vaikka suomalaista terveydenhuoltoa parjataan kovasti, kyllä meillä Suomessa asiat ovat kuitenkin hyvin. Kenenkään tehohoito tai leikkaus ei ole kukkaron paksuudesta kiinni ja kaikille (oikeasti sairaille) tarjotaan yhtäläinen terveydenhuolto. Kiinalainen tavallinen kaduntallaaja voi vain haaveilla sellaisesta yhdenvertaisuudesta.

Kiina jytää

Neljäsluokkalaisemme hoilaa kaikenaikaa "Sexy Lady", jota hiukan kulmat kurtussa olen kuunnellut. Onkohan se nyt sopivaa neljäsluokkalaisen suusta? 

 

Kyseessä on kuitenkin disco-renkutus, joka on kovin kovin suosittu lastemme koulussa. Lapset hoilottavat kipaletta ja tanssivat musiikkivideon tahdissa videolta opittuja liikkeitä.

 

Nyt olen havainnut, että renkutushan soi kaikenaikaa myös Kiinan radiossa, ja autonkuljettajamme sanoi sen olevan tosi suosittu Kiinassa.

 

Pienen selvitystyön jälkeen ilmeni, että kyseessä korealaisen PSY:n Gangnam Style -kipale. Youtubessa musiikkivideota on nyt katsottu sellaiset 750 000 000 kertaa ja toistakin youtube-versiota n. 150 000 000 kertaa. Hyvät on markkinat Aasia-discohumpalla!

 

Tämä ei taida soida Suomessa? Hiukan huvittaa ajatus, että lapsemme tanssivat korealaisen popin tahdissa. Näin ei taitaisi kotimaassa tapahtua. No, kyllä meillä kuunnellaan aktiivisesti edelleen myös esimerkiksi Apulantaa.

 

Tässä kuitenkin linkki koreapoppiin. Ehkä se saa suomalaisetkin tanssimaan ;)

PSY: Gangnam Style (Youtube)

Kielimuuri

Meillä on ollut vieraiden takia parin viikon tauko kiinankielen opiskelussa. Mutta kuulkaa kyllä on taas motivaatio kohdillaan, kun olen viime aikoina törmännyt taas kielimuuriin useammassa eri tilanteessa.

 

Tämä Shanghain ilmasto (ilmastointi sisällä ja saasteet ulkona - epäilen) ei tee hyvää iholleni, joka on kuiva päältä, rasvainen alta ja tosi ärtynyt. Ajattelin, että ongelma hoituisi helposti kuorintavoidetta ostamalla. No, hoituisi se varmasti, jos jollain olisi edes pieni aavistus siitä, mitä haluan. Ostosyritykseni Carrefourissa kaatui kielimuuriin. Kun en löytänyt ainetta itse etsimällä, yritin pyytää apua myyjältä. Aloitin pyytämällä Peeling cream ja sen jälkeen kaikkea mahdollista muutakin. Yritin selittää, että sellaista saippuaa, jossa on pieniä kiviä ja sillä saa helpotuksen kuivalle iholle (juu tiedän, epätoivoista). Ympärilläni hääri lopulta kahdeksan myyjää, mutta yhtään kuorintavoidetta ei näkynyt.

Minä ja kahdeksan myyjää... eikä yhtään kuorintavoidetta

 

 

Aika usein, jos myyjä ei ymmärrä, mitä itse asiassa haluat, he sanovat Meiyou, mikä tarkoittaa: "Ei oo" . Carrefourissa yritin etsiä kirjekuoria, mutta kuulemma Meiyou. Pienen etsinnän jälkeen löysin kuin löysinkin kirjekuoria. Se siitä Meiyousta.

 

Kasvojen lisäksi tukka on kovilla. Shanghain vesi vie kiillon (ja ei, en kuvita tätä postausta tuota yllä olevaa kuvaa lukuun ottamatta...) ja tukka harottaa hampsuna miten sattuu. En myöskään ole vielä uskaltautunut värjäämään täällä hiuksia ja juurikasvu alkaa uhkaavasti muuttua latvakasvuksi. Ystäväni ovat suositelleet yhtä paikkaa, mutta sinne pitää oikein menemällä mennä. Olisi niin kiva, jos tässä nurkilla olisi joku paikka, jossa käydä. Niinpä yritin onneani länsimaalaisen näköisessä kampaamossa. Keskustelumme sujui kutakuinkin näin:
 

Minä: Do you speak English?

Nuori neiti kipittää into piukeana luokseni.

Neiti: Yes, I speak English (kuvitelkaa tähän voimakas Aasia-aksentti)

Minä: I would like to colour my hair. Are you used to western hair type?

Neiti: What you mean?

Minä: I have quite light hair. And thin and fragile hair type. Do you know how to colour it?

Neiti: I don't understand what you mean.

Minä: Do you know how to colour, how to put dye on this kind of hair. (Osoittelen juurikasvuani)

Neiti: Yes, grey hair.

 

No ei se kyllä vielä mikään harmaa sentään ole!! Ja jos on, niin se on Shanghain veden vika...

 

Minä: I want to colour my hair. I want to dye my hair. If you put too strong colour, my hair might just turn black. Do you have gentle colours, gentle dyes for this kind of light hair? (osoittelen edelleen tukkaani).

Neiti: Oh, you want black hair?

Minä: Never mind. Thank you, bye.

 

Ymmärtänette, ettei minusta tullut tämän kampaamon asiakasta. Ja nyt taidan tehdä varauksen ystävieni suosittelemaan kampaamoon, jossa osataan englantia ja jossa olen jo onnistuneesti leikkauttanut hiukseni. Ja aikaa odotellessani pänttään tunnollisesti kiinankielen alkeita.

Shanghai Science and Technology Museum

Vaikka meillä oli tarkoitus tänä viikonloppuna vain lepäillä, alkoi tänään kuitenkin menojalkaa vipattaa. Perheneuvottelun tuloksena kohteeksemme valikoitui Science and Technology Museum.

 

 

Shanghai Science and Technology Museum

2000 Century Avenue, Pudong

Near Metroline 2 Station

 

 

Koska ilmanlaatu oli parantunut eilisestä Very Unhealthystä vain Unhealthy for Sensitive Groups -tilaan, päätimme mennä museoon kävellen. Ilma oli ihanan aurinkoinen ja todella lämmin. Päälle puetut takit riisuttiin jo alkumetreillä. Reitti museoon on meiltä varsin suoraviivainen: ensin Wei Fang Luta ja sitten Century Avenuelle. Century Avenue on leveä, hyvin hoidettu tie, joten sitä pitkin on mukava kävellä.

Pääosin on vielä tosi kesäisen vihreää eivätkä lehdet ole pudonneet. Tämä ylläoleva puu oli kuitenkin alkanut pudottaa lehtiä, mutta yksinäinen mikä-lie-pomelo vielä roikkui tiukasti oksilla.

Ajamme aika usein autolla Century Avenueta, enkä itse asiassa ollut kävellut sitä pitkin aikaisemmin. Kävellen ehtii paremmin tutkia maisemia ja ihailla istutuksia.

Kulkureitillemme osui myös arkkitehtonisesti mielenkiintoinen konserttisali. Tänne olisi hienoa päästä joskus kuuntelemaan esitystä.

 

Koska itse Century Parkissa ei ilmeisesti saa leijaa lennättää, näkyy tässä Century Avenuella paljon leijan lennättäjiä.

Noin kolmen kilometrin kävelyn jälkeen näkyi  vihdoin kohteemme. Se on aivan lähellä tuota yllä olevassa kuvassa näkyvää "mikkihiiri" puistikkoa. Mikki Hiiri siksi, että pensaisiin on leikattu Mikin päätä muistuttava aukko.

Liput museoon ovat edulliset: aikuiselta lippu maksaa 60 RMB ja yli 1.3 m lapselta 30 RMB. Lisäksi voi ostaa lippuja erilaisiin teatteriesityksiin 20-40 RMB kappale. Innokas kävijä voi ostaa perhelipun 450 RMB:llä, jolla kaksi aikuista ja yksi lapsi pääsee vuoden ajan rajattomasti tutkimaan näyttelyä. Täällä muuten yhden lapsen politiikka näkyy myös lipuissa: perhelippuun kuuluu aina vain yksi lapsi. Lentoja buukatessa huomasin, ettei valikosta auennut lapsien lukumääräksi kuin yksi. Kaikki omituiset kaksi- ja, herra varjelkoon, jopa kolmilapsiset perheet ottakoon yhteyttä puhelintukeen lippujen varaamiseksi.

Kerroksia museossa on kolme ja kussakin vaikka kuinka monta näyttelyhallia. Me emme lopulta kertakaikkiaan jaksaneet koluta läpi kaikkia halleja. Tarjontaan kannattaisikin varmaankin tutustua paremmin etukäteen ja valita sieltä itseä kiinnostavat kohteet.

Näyttely on erittäin huolella rakennettu. Minua kuitenkin hiukan häiritsi se, että varsinkin alakerran Animals' World -näyttelyssä oli hyvin vähän opetuksellista puolta. Meitä ei niinkään kiinnosta katsoa taidokkaasti tehtyjä eläinmalleja ja rakennettuja sademetsiä, kun niitä pääsee näkemään ja katsomaan ihan oikeastikin.

Muissa näyttelyhalleissa oli kuitenkin enemmän myös opetuksellista puolta, jota tiedekeskukselta tietysti odottaakin. Tuo yllä oleva kuva on malli ensimmäisestä maanjäristysmittarista, joka kehitettiin vuonna 132 ja se onnistuneesti havaitsi maanjäristyksen vuonna 134.

Pienemmille lapsille oli suunnattu Children's Rainbow Land. Siellä sai kokeilla kaikenlaista ja tutkia salaista metsää. Paikkana tämä on enemmän huvitteluun kuin opetukseen, mutta se sopii varmasti hyvin ihan pienille museovieraille.

 

Light of Wisdom -hallissa oli kaikenlaisia Heurekamaisia juttuja, joita sai kokeilla. Täällä oli myös selitetty ilmiöiden taustaa. Kyltit ovat yleensä myös englanniksi.

 

Plasmapallot innostivat lapsemme tutkimaan sähköilmiötä. Tuota pikaa he oppivat, että käsiin varautunut sähkö purkautuu kivasti kaverin korvaan... F:kin tykkäsi plasmapalloista kunnes sai pienen sähköiskun ja loukkaantuneena ei suostunut enää koskemaan koko palloon.

Jonkin verran laitteita ja vempaimia oli myös korjauksen alla, mikä oli tietysti tylsää. Mutta kun katselee, miten kiinalaislapset kohtelevat vempeleitä, ei ole ihme, etteivät ne kestä.

Hämähäkeille oli omistettu kokonaan oma näyttelyhalli. Inhoan ja pelkään hämähäkkejä, ja siksi kai J minut sinne halusi ehdottomasti viedä. Näyttelyssä oli kuitenkin paljon mielenkiintoisia asioita näistä otuksista eikä yhtään oikeasti kävelevää kahdeksanjalkaista, joten myös araknofobiasta kärsivänä pystyin käymään näyttelyn läpi. 

 

Museoon pääsee helposti metrolla, sillä linjan 2 asema (nimeltään Science and Technology Museum) on aivan museon vieressä. Tällä asemalla ovat myös Feikkimarkkinat, joista olen aikaisemmin kertonut. Hyvin lähellä on myös Century Park ja tuolla edellä mainitsemani konserttihalli. Ehkäpä näitä käyntikohteita voisi yhdistellä samaan kertaan, jos suunnittelee museokäynnin paremmin kuin me teimme.