Hyvää Juhannusta!

On aamu, kello on hiukan yli seitsemän. Suomen aikaa!! Meillä on jo siivottu, purettu matkalaukkuja, syöty aamupalaa, tehty puutarhahommia... Saavuimme eilen - minä ja lapset - Suomeen ja nyt jetlag vaivaa.

 

Kotimatkamme melkein jo peruuntui, sillä nuorin kehitti 40-asteen kuumeen juuri ennen matkaa. Onneksi lähtöaamuna neiti oli jo hyvävointinen ja pääsimme matkaan.

Lento 4 matkalaukun, yhden lastenrataskassin ja viiden käsimatkatavaran sekä kolmen lapsen kanssa sujui todella hyvin. Isot nyt ovat aina helppoja, mutta pieninkään ei itkenyt kertaakaan koko matkalla. Nukkui pitkät päiväunet. Lisäksi tuulet olivat suotuisia: matka-aikamme lyheni noin puolella tunnilla!

 



Lapset piirtelivät ja pelailivat ipadeilla.

 

Ja katselivat läppäriltä Risto Räppääjä ja Viileä Venla -elokuvaa.

Meidän tyttöjen suosikkileffa.

F  varsinkin haluaa katsoa sitä aina uudestaan ja uudestaan ja laulelee leffan lauluja.

 

F myös teki tuttavuutta vieressä istuvan tytön kanssa.

Loppureissusta molemmat istuivat sylissäni ja luimme yhdessä Muumi-kirjaa.

Mummi ja Pappa olivat meitä vastassa. Kotona vaikutti siistiltä ja jääkaappiinkin oli ostettu täytettä.

 

Kotona on niin ihana olla.

Suomen kesä kauneimmillaan.

 

"Yläpihan" pionit ovat juuri aukeamaisillaan ja kurottelevat kohti aamuaurinkoa.

 

"Alapihan" pionit ovat upeassa kukassa.

Ehdinpäs nähdä ne! Viime vuonna kukinta meni ohi, kun olimme Shanghaissa previsitillä.

 

Ruoho voi yllättävän hyvin.

Ei voikukkaa, ei piharatamoa!

Kiittäminen lienee kaikkia talovahtejamme!

 

 

Liljojen kukintaa saa vielä odottaa. 

Joku ketkulekin näyttää puutarhassa aikaa viettävän...

 

Ahaa, näitä! Saavat kyllä kyytiä, kun minä saan sormeni multaan.

Harvennustöihinkin joudutaan. Polkumme on umpeen kasvanut.

 

Ja muutama rikkaruohokin löytyi. Ei montaa -kiitos talovahtien!

 

Heh, ja muistoja viime joululta.

Onneksi ihanien naapurien antama kukka koristaa kuistin vuoden aikaan sopivaksi!

 

Katsokaa, miten sininen taivas!

 

Aurinkokin jo korkealla aamutuimaan!

Ihanaa olla Suomessa.

Hyvää Juhannusta kaikille!!

Rikas suomen kieli

Viime aikoina on muun muassa Face bookissa kiertänyt artikkeli kymmenestä vaikeimmasta kielestä opiskella (jos äidinkieli on englanti). Näiden joukossa on suomen kieli - ja muuten mandariinikin. FB:ssa on myös kiertänyt vertailu sanasta, joka käytännössä kaikilla muilla kielillä on Volume mutta suomeksi Äänenvoimakkuus.

 

Täällä Kiinassa saan usein myös selittää, mikä on tuo kummallinen sana, jota tyttäreni huutelee. Äiti. Kun kerron, mitä se tarkoittaa, on hämmästys usein suuri, sillä kutakuinkin kaikkialla muualla maailmassa se on jotain Mom, Mummy, Mama tai vastaavaa.

 

Meillä noin viidellä miljoonalla suomalaisella onkin tärkeä tehtävä pitää erikoinen kielemme hengissä. Erityisesti täällä ulkomailla asuessa lasten suomenkielentaidon eteen on tehtävä töitä, jottei se huku englannin ylivallan alle.

 

Voi miten "virkistävää" olikin kuulla tänään uima-altaallamme varsin vivahteikasta suomen kieltä. Nimittäin itse saavuin uimaan jälkikäteen muun perheen ollessa jo nauttimassa aalloista. Edessäni rannalle kulki tulevaisuutemme toivot, kaksi suomalaisnuorta. Ehkä parikymppistä - hieman alle tai yli. He eivät tainneet tunnistaa minua suomalaiseksi - tumma tukka ja pieni koko ovat yllättävän hämääviä.

 

Näiden blondien neitosten keskustelu kulki kutakuinkin sanatarkasti näin:

 

Vittu, tuollakin on noita vitun kakaroita vaikka kuinka paljon (osoittaa isoon altaaseen)

 

Neitoset asettelevat pyyhkeitä hyvin lähelle paikkaa, jossa meidän ja naapurin lasten leiri on. Lapset ovat uimassa, joten neidit eivät heti huomaa, että paikalla on lasten leluja. Ja kun toinen typy sitten tämän huomaa, jatkuu keskustelu näin.

 

Älä sano, että tossakin on jotain vitun kakaroita.

 

Siinä vaiheessa ilmiannan kielisukulaisuuteni heille sanomalla, että kannattaa varmaan hiukan miettiä, mitä suustaan päästää ja minkälaisen kuvan itsestään antaa. Osa meistä kun puhuu sujuvaa suomea. Ehdotan myöskin siirtymistä hiukan kauemmas, sillä totta tosiaan paikalla on pian kasa lapsia -joskaan ei yhtään vitun kakaraa.

 

Pimut keräävät valkoiset peppunsa ja siirtyvät takavasemmalle. Pian paikalla onkin kasa lapsia ja pari naapuria, jonka kanssa puimme nuorison kielenkäyttöä.

 

Yksi naapureista toteaa, että ehkä tosiaan kannattaa hiukan pohtia sitä, minkälaisen kuvan itsestään haluaa muille suomalaisille antaa. Piirit kun täällä ovat hyvin pienet...

 

Minusta kenenkään ei tarvitse pitää lapsista -minun tai muiden. Yhtään sen enempää kuin minun tarvitsee tykätä huonosti käyttäytyvistä teineistä. Eri asia on sitten, miten asiansa esittää ja millä tavalla toisista ihmistä puhuu...

 

Itse ymmärrän englantia, saksaa ja ruotsia ja hiukan nyt espanjaa ja kiinaakin. Ja rannalla olen viettänyt aika paljon aikaa. Millään muulla kielellä en ole kuullut edes pahimmassa murrosiässä olevien teinien puhuvan samoin. Mahtaisivat näiden neitien vanhemmat olla ylpeitä jälkikasvustaan, jos tietäisivät! Onneksi meillä on täällä kuitenkin paljon upeita suomalaisnuoria, jotka käytöksellään edustavat sekä itseään että Suomea esimerkillisesti.

Kylillä

Aamulla lähdimme noutamaan koko katraan kera Lujiabang Lulta valmiita vaatteita. Sen lisäksi, että meillä oli kolme ei-niin-innokasta lasta mukana (pieninkin toisteli topakasti: "Ei mennä Lujiabangluulle"), oli lämpötila selvästi noususuunnassa eli tiedossa oli kaikilta osin hikinen reissu.

 

Lujiabang Lulla pienimmän ilme kuitenkin kirkastui, kun hän muisti lempipuuhansa: istua myyjien pikkujakkaroilla. Ja koska kiinalaiset pitävät paljon lapsista, antavat he mielellään 2-vuotiaan istua jakkaroillaan. Jos emme olisi taluttaneet neitiä määrätietoisesti eteenpäin, olisi hän varmaan käynyt joka kojussa istuksimassa.

 

Jackin kojun (1. krs, 132)  luona myyjät muistavat meidät hyvin... tai no siis muistavat lapsemme. Tänäänkin yksi tytöistä tarjosi lapsille litsi-luumuja, kun me sovittelimme teetettyjä pukuja. S:n puku oli heti hyvä. Minun mekkoni ja hameeni vaatii pienenpientä hienosäätöä, jakku ja housut olivat heti hyvät.

 

Seuraavaksi kipaisimme hakemaan S:n paitapuserot Lanilta (2. krs, 233). Kaikki viisi paitaa olivat hyviä ja hintakin oli varsin edullinen.

 

Lopuksi haimme vielä Lucylta (2. krs, 219) meille kaikille vaatteita. Minun housuni vaativat pienennystä, mutta muuten kaikki oli mallillaan. Lucy onkin monien suomalaisten jo vuosia käyttämä räätäli ja sana hyvästä laadusta kiertää suusta suuhun.
 

"Meidän pojat samiksina"



Käväisimme vielä lastenvaatemarkkinoilla (Pu'an Lu) hakemassa muutaman tuliaisen Suomeen. Tällä kertaa markkinoilta löytyi yllättävän paljon kaikenlaista kivaa. Talvella vaatevalikoima on selvästi enemmän keinokuitua, kiinaa ja bling-blingiä.
 

 

Lounaan jälkeen harrastimme vielä turistikävelyä Huaihai Lun, Fuming Lun ja Fuxing Lun kaduilla.
 

 

 

Onneksi nuorin veteli sikeitä, kun ohitimme nämä jakkarat. Muuten hän olisi varmasti halunnut ehdottomasti istua kaikissa.



 Jäätelöä välipalaksi.
 

Lopuksi on pakko vielä kysyä, jos vaikka joku sattuisi tietämään kuvassa oleville hedelmille suomen- tai englanninkielisen nimen. Kiinaksi se on Ying Mei eli Ying-marja. Googlaamalla sain aika monta kuvaa Ying Mei -nimisistä ihmistä, vaatteet päällä ja ilman...

Nämä ovat sellaisia perusmansikan kokoisia, nyppyläisiä hedelmiä (tai marjoja?).

Väri on tummanpunainen ja sisältä vaaleampi. Keskellä on kirsikan kiven kokoinen kivi.

Rakenne on tuommoinen jännä säikeinen. Maku on hiukan kirpeä, mutta hyvä. Nyt on niiden sesonki ja ruotsalaisystäväni tiesi kertoa, että nämä ovat oikeaa superfoodia. Mutta onkohan näille olemassa muuta nimeä kuin kiinankielinen Ying Mei?

 

Viimeinen koulupäivä

Tänään oli lasten viimeinen koulupäivä ennen kesäloman alkua. Viime viikolla juhlittiinkin koulun loppumista moneen otteeseen. Tiistaina oli A:n luokan juhlat. Opettaja oli valmistellut ihanan videon kouluvuodesta. Meille äideille taisi aika monelle tulla tippa linssiin sitä katsoessa. Oli liikuttavaa nähdä, kuinka lapset ovat kasvaneet vuoden aikana, ja kuinka paljon vuodessa on ehtinyt tapahtua. Taas on jätettävä hyvästejä näille ihmisille, joista on tullut tärkeitä vuoden aikana.

 

 

Onneksi meillä oli jäätelöbaari tunnelmaa keventämässä!

Lapset saivat myös viimeistellä kannet Summer Journaleihinsa.

Perjantai-aamuna oli J:n luokan luokkajuhla. Tarjolla oli pizzaa ja muita herkkuja. Ohjelmassa oli huutokauppaa vuoden aikana "tienatuilla" luokkarahoilla. J huusi pienimmälle siskolleen ison pandakarhun ja käytti melkein kaikki rahansa siihen. Pyytämättä! Sain olla ylpeä äiti!

 

Ikävä kyllä näistäkään perheistä kaikki eivät palaa syksyllä ja taas piti jättää haikeita hyvästejä.

Perjantai iltapäivällä oli vielä vuoden viimeinen assembly - jäähyväisassembly.

Kaikkien poislähtevien lasten kasvot vilahtelivat tehdyssä videossa.

Ja lasten lisäksi lähtijöissä on myös joka vuosi opettajia, niin nytkin.

 

Tänään bussista kirmasi joukko innostuneita lapsia käsissään hienot todistukset. Samalla oli taas todettava, että osa meistä ei seiso enää tällä pysäkillä ensi syksynä. Onneksi kummankin lapsen monta tärkeää ystävää jatkaa kuitenkin syksyllä. Vaikka ikävä näyttää tulevan jo ihan kesäloman aikana. A:n hyvä ystävä tuli äiteineen tänään kylään ennen kesälomaa. Ystävän äiti oli ostanut tyttärelleen "Twin Peaks" -korun. Tytär antoi toisen puolen sydämestä A:lle. Ja A ikävöi jo nyt ystäväänsä.

 

Myös J:n ystävä äiteineen tuli kylään. Tämä ystävä ei ikävä kyllä enää palaa Shanghaihin. Onneksi he asuvat vain Tukholmassa, joten heitä varmaan joskus näemmekin.

 

Lapsilla tulee myös kova ikävä mm. ESOL-opettajaansa, joka palaa Etelä-Afrikkaan. A oli ottanut muistoksi kuvia opettajastaan kännykällä.

 

Ystäväni täällä Shanghaissa oli lohduttanut omia lapsiaan sanomalla, että vaikka toisten lähtö surettaa, on hyvä muistaa, että melkeinpä minne tahansa he maailmassa menevät, heillä on ystävä siellä. Viisaita sanoja. Haikeat jäähyväiset kertovat siitä, että vuoden aikana on löytynyt monta uutta ystävää, tärkeää ihmistä.

 

Me jatkamme siis Shanghaissa ensi vuonnakin. Pian kuitenkin koittaa Suomiloma. Täällä blogissa on kesällä hiljaisempaa, sillä tämä on kuitenkin Vieraana Shanghaissa -tarinoita Shanghai-arjesta. Ensi syksy alkaa varmasti helpommin kuin edellinen, nyt tämä on kaikille tuttua. Ja uskon, että palaamme tänne ihan mielellämme.

Espanjalainen lounas

Muistatteko kun kerroin teille japanilaisesta lounaasta, jonka nautimme muutaman naapurinrouvan kanssa. Meillähän oli tarkoitus jatkaa lounastapaamisia kunkin osallistujan vuorollaan valitsemassa ravintolassa. Tänään oli vuorossa espanjalainen lounas.

 

 

Tänään oli kyseessä myös läksiäislounas, sillä yksi meistä palaa takaisin kotimaahansa. Meillä on kuitenkin kutsu Bangkokiin lounastamaan. Aloimme jo suunnitella tyttöjen matkaa Thaimaahan...

 

 

Tänään menimme kuitenkin ruokailemaan espanjalaisittain La Pedrera -ravintolaan.

 

La Pedrera

上海市黄浦区四川中路 33号 （近延安东路）

33 Sichuan Zhong Lu, Near Yanan Lu

 

La Pedrera on Antoni Gaudin suunnittelema rakennus Barcelonassa. Nimensä rakennukselta lainanneen ravintolan sisustuksessa onkin havaittavissa Gaudille ominaisia piirteitä, kuten mosaiikkikoristeltu uuni.

 

Tapasimme vain kaksi kuukautta sitten avatun ravintolan omistajan, mukavan espanjalaismiehen. Hän valitsi yhdessä espanjalaisen ystäväni kanssa meille lounasmenun. Nautiskelimme tapaksia, sangriaa, gazpachoa ja paellaa. Toisin sanoen lounas pitkän kaavan mukaan. Mutta asiaa oli tälläkin kertaa niin valtavasti. Vertailimme eri maiden avioitumistapoja ja erotilastoja. Keskustelimme xylitolista (jes kerrankin jotain Suomesta!) ja hampaiden hoidosta. Ja eri maiden ruokakulttuurista. Kun keskustelun rajana on vain taivas -jos sekään, on ymmärrettävää, että nämä lounaat tuppaavat venymään.

 

Ruoka oli herkullista. Tapaksista erityisen herkullisia olivat valkosipulimarinoidut katkaravut. Ja paella oli todella hyvää. Jopa ruokaraatimme espanjalaisen jäsenen mielestä täysin oikean makuista.

 Meille tuli melkein kiire ehtiä bussipysäkille noutamaan lapsia. Mutta vain melkein...

Illalla suuntasimme koko perheen voimin feikkareille ostamaan tuliaisia Suomeen vietäväksi. Hiukan huolestuttavaa oli, kun saapuessani markkinoille ensimmäisen kojun myyjätär kehui uutta hiustyyliäni. Onkohan se huono merkki, jos myyjät tuntevan jo niin hyvin, että muistavat, kuinka pitkä tupeeni oli. Tältä tytöltä en ole edes ostanut mitään kovin isoa -lähinnä kenkäpusseja.

 

 

Minulla oli koruostoksia tehtävänäni, joten suunnistin tutulle myyjälleni  (B-49, Maraya Jewerly). Sinänsä valikoima on melko samankaltainen kaikilla. Tämä myyjä on vaan tavattoman miellyttävä ja ystävällinen. Käyn mielelläni hänen luonaan ja hän tuntee minut, joten tinkimisrumbaa ei tarvitse aloittaa aina alusta. Häntä vastapäätä takaseinällä on myös toinen vakiokojuni (tämä koju on lasiseinin eristetty tila), josta ostan omalla hinnallani koruja.

 

 

 

Tällä kertaa ostoksia oli varsin runsaasti. Myyjä antoikin tytöille korut lahjaksi. Näitä makeanveden helmiä saa kojuissa teetettyä omien mittojen mukaan odottaessa. Helppoa ja halpaa. Täällä on kyllä ihana, kun voi valita edullisesti korut joka asuun sopivaksi. Sitä paitsi nämä ostokset ovat ikuisia. Vaikka helminauha katkeaisi, sen voi aina korjata.

Siskonmakkarakeittoa

Vietin viime viikon "yksinhuoltajana" herra S:n matkustettua Suomeen työmatkalle. Ennen matkaa kävin kutakuinkin seuraavanlaisen keskustelun ...tai yksinpuhelu se taisi enemmän olla.

 

Sinä, mieheni, toit perheemme tänne kummaan maahan saasteiden keskelle...

Tässä kohtaa oli lievää tarkoitushakuisuutta painottaa kaikkia negatiivisia asioita.

Sitä paitsi ihan yhdessä me päätimme tänne muuttaa, mutta tässä kohdin sekin oli sivuseikka.

 

Nyt, sinä rakas mieheni, jätät meidät tänne...

Sivuseikka oli myös se, että lapsilla jatkui koulu, minkä vuoksi en halunnut vielä lähteä Suomeen.

 

...kun sinä, mieheni, lähdet raikkaiden tuulien maahan. Maahan ehtymättömien kalkkunanakkien ja salmiakkien.

Tässä kohtaa annoin ääneni väristä ja huulen väpättää.

 

Nih! Tässä sinulle matkalaukkuni. Tuothan se takaisin täynnä Suomi-tuliaisia.

Minun matkalaukkuni on perheemme ehdottomasti suurin... ja väriltään pinkein. Niin, että tämä edeltävä puhe oli käytävä, jotta vakuutin mieheni siitä, että kyllä liikematkalainen voi ihan hyvin matkustaa hot-pink -värisen matkalaukun kanssa. Sitä paitsi se on helppo löytää matkalaukkuhihnaltakin.

 

Lauantaiaamuna kauan odotettu matkalainen sitten saapui kotiin. Puheeni oli tehonnut niin hyvin, ettei pinkki matkalaukku riittänyt kaiken Suomi-tuliaisen kantamiseksi kotiin. Mies osti pisteillä ylimääräisenkin kassin.

 

Pienin hehkutti herra Hakkaraisen xylitoltabletteja, joita lienee nyt varastossamme vuodeksi eteenpäin. Minä ja isommat otimme riemuiten vastaan Makuunin irtokarkkilähetyksen -ehkä riittävät pariksi viikonlopuksi. Ja valtavan määrän muita karkkeja, Oltermannia, kalkkunanakkeja, savuhärkämakkaraa, ruisleipää, hapankorppuja...

Erityinen Suomituliainen oli siskonmakkara. Siellä Suomessa ei varmasti tätä arkiruokaa osaa sillä tavalla arvostaa, mutta tänään, kun tein meille siskonmakkarakeittoa, oli kuin juhla olisi ollut. Pienintä lukuunottamatta perhe söi hartaudella keittoa, ja Oltermannilla päällystettyä ruisleipää. Pienin  lienee sen verran kiinalaistunut ruokamaussaan, ettei osannut niin arvostaa äidin kokkauksia. Hän syö mieluummin nuudelia ja tofua...

 

Kyllähän täällä hyvin pärjää ilman siskonmakkaraa ja muita kotimaisia tarvikkeita, mutta ai miten hyvältä ne maistuvat tauon jälkeen.

Kampaajalla

Päivittelin juuri japanilaiselle ystävälleni, kuinka japanilaiset ovat aina niin tyylikkään ja kauniin näköisiä. Joskus tuntuu, että vaikka heidän päälleen pukisi perunasäkin, se näyttäisi hyvältä. Ystäväni päätti kuitenkin paljastaa minulle japanittarien salaisuuden. Hän kiikutti minulle valtavan paksun muotilehden, jossa oli neuvoja erilaisista asuyhdistelmistä -kuukauden joka päivälle omansa. Ja kaikki vielä sellaisia, jotka voisin itsekin laittaa päälle. Ei kummallisia "muotiluomuksia" vaan tavallisten ihmisten kauniita vaatteita. Ahaa, tässä siis näiden kaunottarien salaisuus.

 

Minä bongasin lehdestä myös hyvän hiusmallin. Oma kuontaloni oli jo todellisen muutoksen tarpeessa. Samainen japanilainen ystäväni suositteli ihan tässä lähellä olevaa japanilais-kiinalaista kampaamoa Asunovaa. Minulla oli paikasta pieni epäilys, olinhan kerran vieraillut kyseisessä kampaamossa kyselemässä hiustenvärjäyksestä:

http://vieraanashanghaissa.blogspot.fi/2012/11/kielimuuri.html
Tuo kertahan kaatui ikävästi kielimuuriin.

Tänään päätin kuitenkin lampsia Asunovaan kainalossani japanittarien muotiraamattu. Ystäväni lähetti minulle vielä japaninkielisen tekstarin, jossa kuvattiin, mitä haluan -kai. Enhän minä siitä mitään ymmärtänyt. Onneksi hän on ystäväni ja erittäin mukava, joten en epäillyt tekstinä olevan "Leikatkaa kaljuksi vaan".

 

Saavuttuani kampaamoon luokseni singahti heti joukko avuliasta henkilökuntaa. Apupoika alkoi kääriä minua erilaisiin essuihin ja pyyhkeisiin. Kahden kaavun, kahden pyyhkeen ja yhden muovipussin jälkeen minua alkoi kaduttaa, että olin kotoa lähtiessäni kietaissut päälleni neuletakin illan viileyttä karkottamaan.

 

Hiuskiehkuroideni ympärille kerääntyi kolme ihmistä. Keskustelua käytiin japaniksi ja kiinaksi yhden tulkatessa toisille. Minä solkkasin kiinallani, että en tykkää punaisesta enkä mustasta. Ja koska stylistin käsissä oli sinistä väriä edellisen asiakkaan jäljiltä, ilmoitin, etten tykkää myöskään sinisestä. Kovasti toivoin, että tässä kielisekamelskassa lopputulos tyydyttäisi minua.

 

Pieni epäilys alkoi itää, kun peilistä näin takanani naisen, jonka päässä oli pussi, josta nousi höyryä. Tuota en ainakaan halua...

 

Minut tultiin valmistelemaan väriä varten: korviini laitettiin korvapussit; sellaiset pienet muovipussit... Sellaisia en ole ennen saanutkaan. Japanilainen stylisti ja kiinalainen apupoika alkoivat värjätä hiuksiani välillä tulkkiin tukeutuen. Kun parivaljakko oli sutinut värin päähän, alettiin odottaa sen vaikuttamista. Aika ajoin stylisti tuli kurtistelemaan kulmia. Nostivat hiussuortuvan ja tutkailivat tarkkaan sen väriä. Näin tarkkaa värjäystä minulle ei ole koskaan ennen suoritettu. Kun värjäytymistahti ei stylistia miellyttänyt, kieputtivat he päähäni elmukelmua. Harmi, ettei minulla ollut kameraa: korvapussit ja elmukelmu päässä...

 

Pesu oli taas ihana. Pesupaikka on ergonomiset erittäin miellyttävä, ei sellainen, mihin yleensä kampaamoissa on törmännyt. Hämyisissä valoissa ja hierottavana saattoi melkein unohtaa olevansa kampaajalla ellei ammoniakin katku olisi siitä tehokkaasti muistuttanut.

 

Pesun jälkeen oli vuorossa enää leikkaus. Sen suoritti kiinalainen stylisti. Jutustelimme niitä näitä. 

Ääh, huijasin. Emme jutelleet juuri mitään, kun hän ei osannut englantia ja minä varsin niukasti kiinaa. Lähinnä keskusteltiin, että onko hyvä. Joo, on hyvä. Haluatko juomaa, haluatko lehtiä? Ja vielä vähän väännettiin vitsiä siitä, että sinisestä en tykkää. Enkä tiedä olisiko edes nuorta poikaa kiinnostanut lasteni lukumäärä tai kesätekemiseni; aiheet, joista Suomen kampaajan kanssa varmasti olisimme jutelleet.

 

Jo kuivausvaiheessa havaitsin, että väri näyttää hyvältä enkä ole ainakaan vielä muuttunut kaljuksi. Näppärästi hiussuortuvia nipsien stylisti loihti oikein hyvän tukan. Toki ymmärrän, ettei näistä skandikarvoista saa upeaa paksua aasialaistukkaa, mutta rajoitteet huomioon ottaen tulos oli hyvä. Stylistikin näytti silminnähden tyytyväiseltä tulokseen.

 

Kannatti taas rohkeasti solahtaa kiinalaiseen (tai japanilais-kiinalaiseen) maailmaan.

 

 

 

Field Day

Tänään vietettiin koululla Field Dayta -leikkimielisiä olympialaisia,

joihin osallistuivat ei-niin-perinteiset olympiamaat:

 

Koko koulu oli jaettu aamupäivä- ja iltapäiväryhmiin. Meillä tietysti toinen koululainen oli aamupäiväryhmässä ja toinen iltapäiväryhmässä. Niinpä minä sain nauttia suuren urheilujuhlan tuntua ihan koko päivän.
 

 

Lapset jaettiin eri maita edustaviin ryhmiin, joita vetivät vapaahetoiset vanhemmat. Yllä Jamaican mainetta ja kunniaa (=pronssimitali) niittänyt aamupäiväjoukkue. Minulla ei ollut joukkuetta vastuullani -olin ylimääräinen apuvoima. Tai, kyllähän minulla oli tällainen vilkas ja energinen joukkue valvottavanani.

 

 

Päivän aikana oli monenmoista kisaa.

F toimi innokkaana kirittäjänä.

 

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti

-joskaan vakavia loukkantumisia ei tullut tämän paparazzin tietoon.

 

Minkä maan lippu?

Entä tämä komea lohikäärmelippu?

En minäkään lunttaamatta tiennyt. Kyseessä ovat Kongo ja Bhutan.

Tsekatkaa tämä upea heittäytyminen!

 

Ylläolevan saippualuistelun lisäksi lasten suosikkeja taisi olla pukkitaistelu opettajaa vastaan

 

Tiukkaa vääntöä.

Tällä kertaa opettaja väänsi itsensä voittoon ja lapsiparka mäiskähti lammikkoon.

 



Tiukkaa tiimipeliä vaati näiden myrkkypallojen kuljetus ilman käsiä.

Yksikin väärä liike -tai oikeastaan yksin väärä narunveto ja jäte vierii tantereelle.

 

Harjoitus tekee mestarin -tai opetajan ystävälliset neuvot,

kun tarpeeksi monta kertaa tatami on täyttynyt pakoon vierivistä palloista.

Taas hauska päivä takana.