Matkalla: Retkeilyä

Viime päivinä on touhuttu monenlaista ja illalla hotellihuoneesen saavuttuamme olen ennen nukahtamista tarttunut mieluummin Läckbergin rikostarinoihin kuin ryhtynyt käsittelemään kuvia blogia varten. Nyt on kuitenkin ryhtiliikkeen aika!

Tiistaiaamu aloitettiin rauhassa altaalla pulikoiden edellispäivän yöseikkailun jälkeen. Pienin kokeili ensimmäistä kertaa snorkkelointia, sillä tokihan se kuuluu kaksivuotiaan perustaitoihin... Yllättävän hienosti ensimmäinen snorkkelointi sujui!

Päivällä lähdimme retkelle rannalle. 

Pakkasimme eväitä matkaan ja lähdimme talssimaan lämmintä hiekkaa pitkin.

Kun sopiva kohta rantahietikolta löytyi, 

levitimme pyyhkeen ja jäimme ihailemaan maisemia eväitä napsien.

Rannalla oli aivan hiljaista, vain meidän perheemme!

Illalla saimme ihailla taas kaunista auringonlaskua!

Menimme illallistamaan Shangri Lan palkittuun Coast-ravintolaan, jonka pöydistä on upeat näkymät auringonlaskuun. Ruokailijoiden on myös mahdollista varata paviljonki rannalta tiettyä minimilaskuvaatimusta vastaan.

Ruoka oli hyvää.

Ei mitään superia, mutta hyvää.

Tunnelma oli miellyttävä ja taustamusiikista vastasi taitava pianisti.

Lähellä pöytäämme istunut kolmen lapsen äiti tuli erikseen sanomaan, että on hämmästynyt siitä, miten kauniisti kolmikkomme käyttäytyi illallisen ajan. Me olimme tietysti kovin ylpeitä kolmikostamme! Isot nyt aina osaavat käyttäytyä, mutta pienin saattaa joskus pistää ranttaliksi...

Illallisen jälkeen painuimme pehkuihin, sillä tiedossa oli 5:45 herätys. 

Klo 6:15 lähdimme lintujen tarkkailuretkelle.

Tiedättehän; aikainen lintu madon nappaa... tai jotain sinne päin.

Aurinko oli juuri nousemassa, kun lähdimme luonnonsuojelualueelle bongaamaan lintuja.

Äänet viidakossa olivat taas erilaiset 

ja nyt tosiaan kaskaiden lisäksi kuului valtavasti lintujen liverrystä.

Näimme muutamia lintuja, joita oli kuitenkin hankala saada vangituksi valokuviin.

Sen sijaan henkeäsalpaavan kauniit maisemat luonnonsuojelualueen kukkulan huipulta sain ikuistettua.

Kaukana taustalla lähes usvan peitossa siintää Gunung Kinabalu, 

eli Kinabalu vuori, joka yli 4000 metriin nousevana on Itä-Aasian korkein huippu.

Lintuja en tosiaan juuri saanut kuvattua, 

mutta yksi hedelmälepakko oli jäänyt uinumaan polkumme varteen, joten siitä sain kuvan 

...se kun pysyi kiltisti paikallaan

Kävimme tälläkin reissulla puunlatvuskävelyllä.

Aikaisen linturetken jälkeen lekottelimme loppupäivän rannalla ja altaalla.

Illallisen söimme malesialaisessa buffetissa hotellissamme.

Täällä buffet on ilmainen alle 12-vuotiaille 

ja Ala Cartessa on lapsille sopivat menut alkupaloineen ja jälkiruokineen erittäin edullisesti. 

Kolmen lapsen kanssa matkustavalle nämä edut tuntuvat jo lompakossa

Buffetissa oli pieniä ruokakojua, joissa ruoka valmistettiin valitsemistaan raaka-aineista silmien alla.

Ruokailijat saivat myös katsella malesialaista esitystä.

F:kin kokeili tätä "malesialaista ruutuhyppelyä", 

jossa hypitään rummutuksen tahdissa bambukeppien lomitse. 

Stiplu tietää ikävää kopausta jalkoihin.

Torstaina ehdimme aamupäiväksi uimaan, mutta lounaan jälkeen meillä oli taas retki tiedossa.

Retkikyytiä odotellessamme F tapasi ystävänsä, 

jota haluaa aina halata monta kertaa ja erotessa pääsee myös itku.

Retkemme kohde oli Klias-joki Etelä-Sabahissa, 

jonne oli yli 100 km matka läpi kylien ja maaseudun.

Klias-joelle saavuttuamme joimme iltapäiväteet joenvarsilodgessa.

Teen jälkeen puimme pelastusliivit yllemme ja kiipesimme veneen kyytiin.

Tarkoituksena oli nähdä villieläimiä, kuten ainoastaan Borneolla tavattavia nenäapinoita.

Käsiä ei kannattaisi uitella joessa, sillä täällä asuu myös krokotiileja!

Heti matkan aluksi näimme kotkan sekä pitkähäntämakakeja.

Pian näimme ensimmäiset nenäapinat. 

Lauman naarailla on pikkuklyyvarit mutta laumaa johtavalla uroolla onkin sitten oikein iso nenä.

Näimme sekä naaraita, uroksia että poikasia.

Hyviä kuvia en näistä kamerallani valitettavasti saanut, 

mutta olin hirvittävän iloinen, että onnistuimme näkemään useita yksilöitä matkamme aikana!

Reissullamme näimme myös valtavan liskon (Monitor Lizard), 

uudestaan kotkan ja kuningaskalastajan. 

Krokotiilejä emme harmiksemme nähneet.

Kävimme myös joen kapeilla sivuhaaroilla veneellämme, 

jolloin ympäröivä luonto oli aivan käsien ulottuvilla.

Auringon laskiessa söimme illallisen lodgessa.

A ja seureessamme olleen kiinalaisperheen lapset lauloivat 

ja leikkivät yhdessä kiinalaisia uudenvuoden leikkilauluja. 

Perhe oli selvästi hämmästynyt, kun osasimme kiinaa.

 

Illallisen jälkeen astuimme jälleen veneeseen.

Pilkkopimeä joki vaikutti nyt aivan erilaiselta kuin tuntia aikaisemmin päivän valossa.

Viidakon öiset äänet loivat jännittävän tunnelman.

Sitten alkoi luonnon oma valoshow: tuhannet tulikärpäset hohtivat ja kimalsivat puissa aivan kuin koko joenvarren puut olisi puettu jouluvalohin. Näky oli uskomattoman kaunis.

Harmi, että sitä on mahdotonta saada vangittua muistikortille.

Kun veneen moottorit hetkeksi sammutettiin ja kaikki lapsetkin malttoivat olla hetken hiljaa,

oli tunnelma satumainen: sadat ja tuhannet tulikärpäset ja viidakon öiset äänet.

Kokemus oli vaikuttava ja lapset selvästi nauttivat tunnelmasta.

 Tänään on sitten taas oleiltu vaan rannalla ja altaalla.

Tänään aamulla rannan aallot olivat hiukan suurempia 

ja innostivat perheen isot lapet ja isän boogie boardaamaan. 

Minä ja pienin juoksimme nauraen aaltoja pakoon ja läiskyttelimme rantavedessä.

Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi tänään oli järjestetty myös lohikäärmevenekilpailu.

Vanha vuosi peloteltiin kovaäänisin rummutuksin ja leijonatanssein pois.

Tanssiesityksen päätti taidokas lohikäärmetanssi.

Enkä tänä vuonna edes jäänyt leijonatanssin jalkoihin, kuten viime vuonna Vietnamissa...

Xin Nian Kuai Le! Hyvää Uutta Vuotta, Hevosen Vuotta.

Matkalla: Like Superman

Tänään aamu valkeni vielä eilistäkin upeampana; taivaalla ei näkynyt pilvenhattaraakaan. 

Lähdimme heti aamupalan jälkeen rannalle boogie boardeilemaan.

Aallot eivät olleet kovin isoja, mutta näin lasten ...ja äidin... olikin helpompaa. 

Vain pienin jätti lautailut väliin ja keskittyi keräämään simpukoita ja tarkkailemaan rapuja.

Yksi uima-alueelle eksynyt meduusa sai pikakyydin laudan päällä laveammille vesille.

Rannalla oli tosi rauhallista ja vaikka hotelli on iso, ihmisiä oli vain muutamia.

Iltapäiväksi tulimme altaalle, jossa isä ja lapset innostuivat laskemaan vesiliukumäkeä oikein hurjasti.

"Go A, Go", kannusti liukumäen uimavalvoja. Ja F sai heittää aina yläfemmat ennen laskua.

Isä taas sai ohjeistusta: "Go like Superman"  ja niin sitä mentiin.

Rasa Ria on ihanteellinen hotelli lasten kanssa, joka asiassa heidät huomioidaan.

Henkilökunta on erittäin ystävällistä ja vaihtaa aina muutaman sanan lasten kanssa.

Myös yleisesti hotellivieraat otetaan hyvin huomioon: altaalla kiertelee jatkuvasti henkilökuntaa tarjoilemassa jäävettä, jäädytettyjä viinirypäleitä (ihania helteessä!!), jäätelöä tai viilennettyjä pyyhkeitä asiakkaille maksutta. Aurinkorasvaa ja hyttyskarkotettakin on tarjolla.

Vasta hiukan ennen auringonlaskua kömmimme huoneeseen vaatteiden vaihdolle.

Illallisella kävimme hotellin  buffet-ravintolassa.

Illallisen jälkeen olikin vuorossa uusi vaatteiden vaihto, sillä olimme menossa

 "Nocturnal Animal Watch" -vierailulle luonnonsuojelualueelle.

Piilotimme paljaan ihon hyttysiltä ja se mitä jäi näkyviin, kuorrutettiin hyttyskarkotteella.

Asettauduimme tarkkailumökin sisään. Mökin pienestä luukusta tiirailimme viidakkoa taskulampun valossa. Henkilökunta oli laittanut mökin viereen hedelmiä eläinten houkuttelemiseksi.  Ja paikalle vaelsikin kolmenlaisia peuroja. Näimme myös sammakoita ja lepakoita sekä yhdet kiiluvat silmät, jotka eivät uskaltautuneet lähemmäksi. Jos onni olisi ollut myöden, olisimme voineet nähdä hunajakarhun ja leopardikissan. Nyt saimme tyytyä peuroihin ja kiiluviin silmiin.

Vaikka emme niin kovasti eläimiä nähneet, olivat viidakon yöäänet jännittävää kuunneltavaa.

Ehkä onnistumme vielä näkemään leopardikissan, sillä oppaamme kutsui meidän retkelle uudestaan.

Nyt tältä illalta on retket retkeilty ja on aika käydä nukkumaan.

Matkalla: Paratiisiko?

Heräsin tänä aamuna ennen muita ja hipsin parvekkeelle, josta minua oli vastassa tämä näky: 

Tästä ei maisema juuri voi parantua; tämä taitaa olla paratiisi!

Mutta palataanpa eiliseen. Lähdimme eilen aamupäivällä Shanghaista matkaan. Meillä oli lento HongKongin kautta Kota Kinabaluun Borneolle.

Lennot olivat Cathay Pacificin/Dragon Airin ja palvelu oli aivan ensiluokkaista.

Lentomme SH - HK oli yli tunnin myöhässä ja meillä oli vain kahden tunnin vaihto. Onneksi lennolla oli iso kiinalaisryhmä jatkamassa samalla lennolla, joten meitä oltiin vastassa HK:n kentällä. Niinpä seurasimme kiinalaisten ryhmänjohtajan pitelemää, tikun nokassa killuvaa vaaleanpunaista nallea (don't ask) läpi HK:n kentän ja pääsimme jatkamaan sovitulla yhteydellä.

Kota Kinabalussa havaitsimme myös, että matkatavarammekin olivat kiireestä huolimatta vaihtaneet oikealle lennolle.

KK:n kentällä meitä oli vastassa hotellimme kuljettaja. Saavuimme illalla Shangri La Rasa Riaan, upeaan hotelliimme, joka sijaitsee  n. 45 minuutin matkan päässä KK:n hulinasta.

Hotellin henkilökunta oli meitä vastassa ja johdatti perheemme suoraan huoneeseen, jossa sisäänkirjaus suoritettiin. Huone oli tilava ja siisti, kuten odottaa saattaa.

Kevensimme matkavaatetustamme kosteaan, kuumaan ilmanalaan sopivaksi ja teimme pienen kierroksen hotellialueella. Vaikka oli pimeää, oli helppo havaita, että kaikkialla oli siistiä ja huoliteltua.

Tänä aamuna heräsin tosiaan upeaan auringonnousuun 

ja kun muukin perhe kömpi pian perässä, pääsimme ajoissa aamupalalle.

Aamupalan jälkeen meillä oli hetki aikaa ihailla hotellin puuterihiekkaista rantaa 

ja kauniita maisemia. 

Mutta vain hetken, 

sillä puoli kymmeneksi meillä oli ensimmäinen pieni retki tiedossa. 

Nimittäin hotellin yhteydessä on luonnonsuojelualue, jossa myöskin kuntoutetaan orankivauvoja, jotta ne voidaan sopeuttaa Sepilokin orankireservaatin kautta takaisin luontoon. Meillä oli tarkoituksena mennä katsomaan orankien ruokintatasanteelle, näkyisikö näitä ihania otuksia.

Kävelimme lyhyen matkan viidakon halki ja pian alkoi puunlatvustossa kahista. 

Kohta jo ensimmäinen karvakaveri ilmestyi koko perheen iloksi näkyviin!

Ruokintatasanteella kaksi veitikkaa popsi herkkuja napaansa ja me saimme seurata näitä ihania luontokappaleita aivan rauhassa. Välillä tuntui siltä, että orangit katselivat meitä myös kiinnostuneina, mutteivat kuitenkaan tulleet kosketusetäisyydelle.

Syötyään tarpeeksi orangit alkoivat katsojien iloksi leikkiä tasanteen ympärillä.

Välillä keikuttiin puunlatvassa edes takaisin, välillä painittiin kaverin kanssa.

 

Sillä välin, kun orankilapset telmivät puissa,

ruokintatasanteelle ilmestyi joukko makakeja rääppiäisiin.

Ne selvästi kunnioittivat orankeja ja pysyivät poissa näiden tieltä.

Viidakossa oli huumaava kaskaiden sirkkelimäinen siritys ja valtavasti suuria perhosia.

Myös lintujen ääniä kuului paljon.

Vietettyämme tunnin orankeja ja makakeja ihaillen jatkoimme matkaamme.

Tällä kertaa pääsimme ihailemaan maisemia apinaperspektiivistä 

eli puunlatvustoon rakennettua siltaa pitkin.

Apinoita emme enää nähneet, mutta maisemat olivat todella kauniit!

Kasaksi pakkautunut mehiläislauma jännitti hiukean viidakonkävijää.

Puunlatvuskävelyn jälkeen palasimme jälleen hotellialueellemme.

Olimme päättäneet viettää iltapäivän altaalla rentoutuen. Tosin täälläkin on luonto lähellä!

Isohko varaanikin viipotti uiskentelijoista välittämättä aurinkotuoliemme alta.

Allasalueita on useampi ja yhdestä niistä on kaksi vesiliukuakin, 

jotka olivat lastemme kovassa käytössä.

Aurinkotuoleja oli ainakin näin ensimmäisenä päivänä helposti saatavilla.

Illalla lähdimme ulos. Huomasimme, kuinka lähellä luonto onkaan: iso lauma makakeja keikkui suoraan hotellihuonettamme vastapäätä olevassa viidakossa.

Illalla päätimme lähteä johonkin lähikylään syömään ja kauppaan. Hotellin vastaanottohenkilön suosituksesta lähdimme Tuaranin kylään. Mielessäni siinteli jokin viehättävä pikku kylä ja ravintola...

No, katuja ei nyt varsinaisesti kuvaisi sanalla viehättävä...

Ystävällinen kuljettajamme vei meidät kuulemma erittäin suosittuun malaijiravintolaan. Paikka olikin täynnä paikallisia illallistamassa. Viehättävä ei kuvannut myöskään ravintolaa... Mutta ihan ok ruokaa siellä oli tarjolla ja yställistä palvelua. 

 

Me taisimme olla koko kylän ainoat turistit, ja meitä tuijotettiin kyllä kovasti.

Ystävällismielisesti tosin ja sitä paitsi olemmehan siihen jo tottuneet.

Illallisen jälkeen kuskimme nouti meidät ravintolasta 

ja vei meidät paikalliseen supermarkettiin juomaostoksille.

Supermarketilla meitä kohtasi vielä yksi luontonäky!

Katsokaapa alla olevaa kuvaa; siinä ei suinkaan ole jouluvaloja vaan sähköjohtoja,

joissa istuu satoja lintuja.

Vähän Hitchcockin Linnut -tunnelma...

Kuskimme palautti meidät takaisin hotellille ja väsynyt katraamme on nyt valmiina unten maille!