Matkalla: Aini-juhlintaa ja Dai-ruukkuja

Kahden hektisen retkipäivän jälkeen meillä oli tiistai ja keskiviikko lepopäiviä

ja lepuuttelimme itseämme altaalla (minä) ja altaassa (muu perhe) kuin laiskamadot konsanaan.

Vaikka yöt ovat joulu-tammikuussa kohtuullisen viileitä,

päivällä auringon ansiosta lämpötila nousee lähelle kolmeakymmentä.

Havaitsimme myös, että aamulla oli aina hiukan pilvistä,

mutta auringon noustua tarpeeksi korkealle, pilvet hajosivat ja niiden takaa paljastui sininen taivas.

Hotelli järjesti kalenteriuudenvuoden juhlintaa, johon osallistuimme...

joskin kutakuinkin koko perhe oli nukahtanut ennen vuodenvaihdetta...

Ennen höyhensaarille siirtymistä ehdimme kuitenkin nähdä muutamia esityksiä.

Keväällä Xishuangbannassa juhlitaan Water Splashing Festivaalia,

jossa Dai-naiset läiskyttävät vettä Mekong-joessa hiuksillaan.

Nyt uutena vuonna saimme nähdä makupaloja tästä tanssista.

Kahden lököilypäivän jälkeen alkoikin taas retkipäivä ja

Wendy ja Echo hakivat meidät aamulla hotellilta.

Heillä oli kuulemma viime yöt olleet vähäunisia, sillä he olivat osallistuneet neljän eri vähemmistökylän uudenvuoden juhlintaan...

 

Meilläkin oli suuntana erään Aini-kylän uuden vuoden juhlat.

 

 

Nousimme n. 1300 m:iin ja matkalla saimme ihailla upeita maisemia auton ikkunasta.

Aini-kylät ovat useimmiten vuorten rinteillä, kun taas rikkaimmilla Dailla on tasamaan kyliä.

Päästyämme kylään jalkauduimme kylän pääkadun markkinahumuun.

Tällaiset kummalliset tulijat otettiin ystävällisesti vastaan.

 

Juhlan kunniaksi monet olivat pukeneet perinteiset aini-asut päälleen.

 

Kaduilla oli paljon ihmisiä ja sinne oli kuulemma kokoontunut väkeä useista lähikylistä.

Burman raja on aivan vieressä ja luvan saaneet kiinalaiset (maksuton vuoden voimassa oleva lupa) voivat sen ylittää. Samoin Burmasta voi tulla tekemään ostoksia Kiinan puolelle.  Sen sijaan meillä ulkomaalaisilla ei ole mahdollista ylittää rajaa kävellen.

Poikia Burmasta ostoksilla.

 Myynnissä oli kaikkea mahdollista ruuasta leluihin ja vaatteista arpoihin.

 

Kylä on rakennettu pääosin perinteiseen Aini-tapaan puusta,

mutta joitain kivitalojakin oli ilmestynyt katukuvaan.

 

Markkinoiden lisäksi juhlintaan kuuluivat tanssiesitykset, joita esitettiin "kylätalon" edustalla olevalta lavalta. Seisoimme ensin katsomassa esityksiä kulmassa, jossa myös vuoroaan odottelevat tanssijat seisoivat. Me selvästi "häiritsimme" heitä, sillä he eivät saaneet katseistaan irti hassuista pellavapäistä ja ottivat innokkaina kuvia meistä kännyköillään.

Katsomo oli rakentunut ihmisistä ja heidän itse paikalleen tuomista jakkaroista.

Vain kunniavieraille, aluehallinnon edustajille, oli varattu erikseen paikat.

Ainitanssi oli hyvin rauhallista.

Vaikka esitykset olivat erilaisia, kaikkia niitä yhdisti rauhalliset, harkitut liikkeet.

Esityksille aplodeerattiin ja rummutettiin hurjasti.

 

Myös perheen pienimmät intoutuvat tanssimaan.

Emme jääneet katsomaan kaikkia esityksiä, sillä meidät oli kutsuttu lounaalle Aini-perheen luokse.

Kuljimme kylän halki, kunnes saavuimme isäntäperheen talolle.

Talo oli perinteinen Aini-talo, jonka emäntä ja isäntä valmistivat meille uuden vuoden kunniaksi juhlalounaan. Olimme hiukan etuajassa ja istuskelimme kuistilla jutustellen niitä näitä.

Perheessä on kaksi lasta: 10-vuotias poika, joka huiteli markkinoilla sekä 2-vuotias tyttö. Emäntä (29v) kertoi, että ensimmäinen lapsi syntyi aikoinaan samassa mökissä kätilön avustamana, mutta nyt valtio vaatii, että lasten on synnyttävä sairaalassa.

Olot kodissa ovat melko alkeelliset näin suomalaisesta näkövinkkelistä.

Kuitenkin perheen kanssa jutellessa tuntui, että heillä on siinä kaikki tarpeellinen eikä heillä ole valittamista. Otimme suurena kunniana, että pääsimme heidän kotiinsa juhlalounaalle. Myöhemmin kävi ilmi, että he eivät saa rahaa lounaasta vaan tapaavat mielellään aika ajoin vieraita. Oppaamme toki vievät heille lahjoja siitä hyvästä, että he kestitsevät meitä, mutta rahaa he eivät siis ota.

Keskustelimme myös koulunkäynnistä. Kylällä on koulu pienimmille koululaisille, mutta isommat lapset menevät sisäoppilaitokseen reilun kolmenkymmenen kilometrin päähän. Viikonlopuiksi he tulevat kotiinsa.

Koska oli juhla, ruuaksi oli tarjolla monenlaista lihaa. Ja tietysti kanapuuroa!

Ruoka valmistetaan avotulella ja ruokailutilassa olikin melko savuista.

Ruokapöytä on perinteisesti matala bambusta tehty, savustettu pöytä,

jonka ympärillä on pieniä jakkaroita.

Pöytäliinan virkaa toimittavat banaaninlehdet.

Hassujen ulkomaalaisten houkuttelemina paikalle alkoi saapua muutakin sukua:

he kaikki halusivat nostaa uuden vuoden maljaa kansamme.

Täällä etelässä ei kuppiin näet syljetä. 

Pitkän lounaan ja muutaman maljan jälkeen lähdimme laskeutumaan vuorelta takaisin alas.

Laskeuduimme Dai-kylään, joilla on taloudellinen mahdollisuus viljellä arvokkaampaa tasamaata.

Emme kuitenkaan jääneet tähän kylään, sillä olimme menossa vierailemaan valkoiselle pagodalle.

Temppelialueella vierailijan vastaanottaa kultainen Buddha.

Esittämällä Buddhalle toiveen rukouksen muodossa ja sen jälkeen kumauttamalla rumpua kolmesti, uskotaan rukouksen toteutuvan. Materialistisia toiveita ei kannata esittää, sillä Buddhan käden asento osoittaa eitä materialismille.

Itse pagoda on 800 vuotta vanha ja valkoisen värin sijaan aika on patinoinut sen harmaaksi. 

Pagodalta vie polku metsän halki Dai-kylään.

Kuljimme kylän halki talolle, jossa asuu valtion tunnustama perinteisten dai-ruukkujen tekijä perheineen.  

 

Lasten iloksi talossa asusti myös kaksi koiranpentua,

jotka tosin ensin suhtautuivat varsin epäluuloisesti retkueeseemme.

Perinteisesti Dai-ruukuja on käytetty mm. vesisäiliöinä,

mutta nykyään niillä on useimmiten esteettinen merkitys.

Ruukuntekijän pojanpoika haluttiin ehdottomasti samaan kuvaan lastemme kanssa.

Ja taas räpsyivät salamavalot puolin ja toisin.

F tuli kysymään minulta, että saako hän paijata myös päästä uutta ystäväänsä.

Ja siinä valokuvia ottaessamme koiranpennutkin totesivat meidät vaarattomiksi

ja ryhtyivät leikkiin lasten kanssa.

Rouva näytti meille ruukuntekotaitojaan.

 

Ja kädenkäänteensä hän valmisti kauniin, symmetrisen ruukun.

Minä ja lapset saimme oppia mestarilta ja saimme kokeilla ruukuntekotaitojamme.

Ei oikein kovin vakuuttavaa...

Oman ruukkutekeleeni valmistuttua totesin, että vaatii vielä "pientä" harjoitusta... 

A onnistui paljon paremmin kuin minä!

Yksi koiranpennuistakin päätti kokeilla savessa ruukuntekotaitojaan

ja sen seurauksena joutui pesulle...

 

Ruukut jäivät kuivumaan ruukuntekijän kotiin,

mutta hän lupasi lähettää ne sekä oman tekeleensä meille Shanghaihin.

 

Me jätimme hyvästit Dai-kylälle ja palasimme kotiin 12 tunnin retkipäivän päätteeksi.

Tänään perjantaina oli sitten aika jättää hyvästit koko Xishuangbannalle,

sillä lensimme kotiin Kunmingin kautta.

Meillä oli todella onnistunut matka! Opimme ja koimme paljon!

 

Pakko laittaa loppukevennykseksi vielä vessakyltit Xishuangbannan lentokentältä.

Minkähän näistä vessoista valitsisi...??

Mahdollista Xishuangbannan matkaa harkitseville laitan tähän pari yhteystietoa:

Oppaamme Wendy ja Echo ovat kahden naisen yritys Bannaview.
Heillä on tätä kirjoittaessa vain kiinankieliset kotisivut, mutta Echon saa kiinni vaikkapa sähköpostilla. Hän osaa erinomaista englantia.
http://www.bannaview.com/
echo414@yahoo.cn

Vastaavantyyppisiä retkiä järjestää myös mm. Yunnan roads
http://www.yunnan-roads.com/

Hotellimme oli Crown Plaza Resot Xishuangbanna
Linkki

Toinen arvostelujen mukaan hyvä (mutta selvästi kalliimpi) hotelli olisi ollut
Anantara Xishuangbanna Resort & Spa
Linkki

Shanghaista on suora lento Shanghai Airlinesilla Xishuangbannaan Jinghongin kaupunkiin.
Lento kestää n. 3:45.
...