Matkalla: Paratiisiko?

Heräsin tänä aamuna ennen muita ja hipsin parvekkeelle, josta minua oli vastassa tämä näky: 

Tästä ei maisema juuri voi parantua; tämä taitaa olla paratiisi!

Mutta palataanpa eiliseen. Lähdimme eilen aamupäivällä Shanghaista matkaan. Meillä oli lento HongKongin kautta Kota Kinabaluun Borneolle.

Lennot olivat Cathay Pacificin/Dragon Airin ja palvelu oli aivan ensiluokkaista.

Lentomme SH - HK oli yli tunnin myöhässä ja meillä oli vain kahden tunnin vaihto. Onneksi lennolla oli iso kiinalaisryhmä jatkamassa samalla lennolla, joten meitä oltiin vastassa HK:n kentällä. Niinpä seurasimme kiinalaisten ryhmänjohtajan pitelemää, tikun nokassa killuvaa vaaleanpunaista nallea (don't ask) läpi HK:n kentän ja pääsimme jatkamaan sovitulla yhteydellä.

Kota Kinabalussa havaitsimme myös, että matkatavarammekin olivat kiireestä huolimatta vaihtaneet oikealle lennolle.

KK:n kentällä meitä oli vastassa hotellimme kuljettaja. Saavuimme illalla Shangri La Rasa Riaan, upeaan hotelliimme, joka sijaitsee  n. 45 minuutin matkan päässä KK:n hulinasta.

Hotellin henkilökunta oli meitä vastassa ja johdatti perheemme suoraan huoneeseen, jossa sisäänkirjaus suoritettiin. Huone oli tilava ja siisti, kuten odottaa saattaa.

Kevensimme matkavaatetustamme kosteaan, kuumaan ilmanalaan sopivaksi ja teimme pienen kierroksen hotellialueella. Vaikka oli pimeää, oli helppo havaita, että kaikkialla oli siistiä ja huoliteltua.

Tänä aamuna heräsin tosiaan upeaan auringonnousuun 

ja kun muukin perhe kömpi pian perässä, pääsimme ajoissa aamupalalle.

Aamupalan jälkeen meillä oli hetki aikaa ihailla hotellin puuterihiekkaista rantaa 

ja kauniita maisemia. 

Mutta vain hetken, 

sillä puoli kymmeneksi meillä oli ensimmäinen pieni retki tiedossa. 

Nimittäin hotellin yhteydessä on luonnonsuojelualue, jossa myöskin kuntoutetaan orankivauvoja, jotta ne voidaan sopeuttaa Sepilokin orankireservaatin kautta takaisin luontoon. Meillä oli tarkoituksena mennä katsomaan orankien ruokintatasanteelle, näkyisikö näitä ihania otuksia.

Kävelimme lyhyen matkan viidakon halki ja pian alkoi puunlatvustossa kahista. 

Kohta jo ensimmäinen karvakaveri ilmestyi koko perheen iloksi näkyviin!

Ruokintatasanteella kaksi veitikkaa popsi herkkuja napaansa ja me saimme seurata näitä ihania luontokappaleita aivan rauhassa. Välillä tuntui siltä, että orangit katselivat meitä myös kiinnostuneina, mutteivat kuitenkaan tulleet kosketusetäisyydelle.

Syötyään tarpeeksi orangit alkoivat katsojien iloksi leikkiä tasanteen ympärillä.

Välillä keikuttiin puunlatvassa edes takaisin, välillä painittiin kaverin kanssa.

 

Sillä välin, kun orankilapset telmivät puissa,

ruokintatasanteelle ilmestyi joukko makakeja rääppiäisiin.

Ne selvästi kunnioittivat orankeja ja pysyivät poissa näiden tieltä.

Viidakossa oli huumaava kaskaiden sirkkelimäinen siritys ja valtavasti suuria perhosia.

Myös lintujen ääniä kuului paljon.

Vietettyämme tunnin orankeja ja makakeja ihaillen jatkoimme matkaamme.

Tällä kertaa pääsimme ihailemaan maisemia apinaperspektiivistä 

eli puunlatvustoon rakennettua siltaa pitkin.

Apinoita emme enää nähneet, mutta maisemat olivat todella kauniit!

Kasaksi pakkautunut mehiläislauma jännitti hiukean viidakonkävijää.

Puunlatvuskävelyn jälkeen palasimme jälleen hotellialueellemme.

Olimme päättäneet viettää iltapäivän altaalla rentoutuen. Tosin täälläkin on luonto lähellä!

Isohko varaanikin viipotti uiskentelijoista välittämättä aurinkotuoliemme alta.

Allasalueita on useampi ja yhdestä niistä on kaksi vesiliukuakin, 

jotka olivat lastemme kovassa käytössä.

Aurinkotuoleja oli ainakin näin ensimmäisenä päivänä helposti saatavilla.

Illalla lähdimme ulos. Huomasimme, kuinka lähellä luonto onkaan: iso lauma makakeja keikkui suoraan hotellihuonettamme vastapäätä olevassa viidakossa.

Illalla päätimme lähteä johonkin lähikylään syömään ja kauppaan. Hotellin vastaanottohenkilön suosituksesta lähdimme Tuaranin kylään. Mielessäni siinteli jokin viehättävä pikku kylä ja ravintola...

No, katuja ei nyt varsinaisesti kuvaisi sanalla viehättävä...

Ystävällinen kuljettajamme vei meidät kuulemma erittäin suosittuun malaijiravintolaan. Paikka olikin täynnä paikallisia illallistamassa. Viehättävä ei kuvannut myöskään ravintolaa... Mutta ihan ok ruokaa siellä oli tarjolla ja yställistä palvelua. 

 

Me taisimme olla koko kylän ainoat turistit, ja meitä tuijotettiin kyllä kovasti.

Ystävällismielisesti tosin ja sitä paitsi olemmehan siihen jo tottuneet.

Illallisen jälkeen kuskimme nouti meidät ravintolasta 

ja vei meidät paikalliseen supermarkettiin juomaostoksille.

Supermarketilla meitä kohtasi vielä yksi luontonäky!

Katsokaapa alla olevaa kuvaa; siinä ei suinkaan ole jouluvaloja vaan sähköjohtoja,

joissa istuu satoja lintuja.

Vähän Hitchcockin Linnut -tunnelma...

Kuskimme palautti meidät takaisin hotellille ja väsynyt katraamme on nyt valmiina unten maille!