Minun ja vesimelonin taksimatka

Pääosin elomme täällä Kiinassa on ollut kohtuullisen ongelmatonta. Aina kaikki ei kuitenkaan suju kuin Strömsössä, ei todellakaan. Tässä hiljan on tapahtunut pari vastoinkäymistä, joista haluan teillekin kertoa, jottei elämä täällä vaikuta liian ruusuiselta.

 

Olin valmistelemassa omaa osuuttani koulun UN-päivään, kun tajusin, että yrttilevitteen yrtit puuttuvat. Lähikaupoista ei tuoreita yrttejä löytynyt, joten päätin käväistä IFC mallilla City Super -ruokakaupassa, joka onkin hyvä ruokakauppa. Haen sieltä usein mm. australialaista naudan lihaa.

 

IFC:lle on n. 15 minuutin kävelymatka, mutta alkoi olla jo myöhä. En halunnut häiritä enää autonkuljettajaamme, joten päätin ottaa taksin. Tämä osoittautui myöhemmin virheeksi.

 

Menomatka sujui kohtuullisesti. Talomme ala-aulassa ovimies tilasi minulle taksin, joka tulikin suhteellisen nopeasti. Taksikuskitt eivät täällä ymmärrä englantia, joten IFC-mall on täyttä hepreaa heille. Sanoinkin osoitteeksi Lujiazui/Puming Lu. Tässä osoitteessa itse asiassa me itsekin asumme, mutta kuski kyllä ymmärsi, mihin suuntaan halusin. Sormella osoittelin sitten oikean kohteen, jonka luokse pääsin. Hintaa matkalle tuli 14 RMB...

 

Lähtiessäni kotoa kauppaan mies vielä huikkasi, että jos kerran olen menossa taksilla, niin meloni olisi aika kiva yllätys... Toinen virhe.

 

Kaupassa asioin suhteellisen nopeasti ja sain myös valtavan vesimelonin takahuoneesta. Päätin myös ottaa muutaman litran maitoa "nyt kun kerran olin taksilla liikkeellä". Kolmas virhe.

 

Kassalla myyjä kysyi, laittaako meloninkin kassiin. Pyysin sille omaa pussia, mutta myyjä ymmärsi minut väärin. Hän luuli, etten tarvitse pussia lainkaan melonille. Pyysin kassia muutaman kerran uudestaan, mutta kun sitä ei tullut, ajattelin pärjävääni meloni kainalossa "nyt kun kerran olen taksilla liikkeellä".

 

Ei kun meloni kainaloon, pullottava kauppakassi käteen ja kohti IFC:n taksijonoa. Kävellessäni huomasin, että hameeni on banaanitahroissa F:n välipalan jäljiltä... olin unohtanut kiireessä vaihtaa hameen. Siinä talssiessani IFC:n upeasti kiiltävillä lattioilla Louis Vuittonin ja Chanelin liikkeiden lomassa meloni kainalossa, muovipussi kädessä ja banaanitahrat hameella, tunsin olevani aivan väärässä paikassa.

Kiirehdin askeliani päästäkseni pikaisesti pimeään ulkoilmaan, jonne habitukseni paremmin sopi. Taksijonolle päästyäni huomasin, että edessäni oli vain kaksi jonottajaa, joten ei siis hätää. Tämähän sujuu kuin tanssi... Kuinka väärässä olinkaan.

 

Noin 15 minuutin odottelun jälkeen jonon ensimmäinen sai taksin. Ja lienee mennyt toinen vartti, kun se numero kakkonen sai kyytinsä. Jee, ensimmäisenä jonossa.

 

 

 

IFC mallin taksipoika yritti pysäytellä minulle takseja, mutta ne ajoivat ohi. Minuutit kuluivat, kymmenet minuutit kuluivat. Soitin äkäisen puhelun miehelleni, koska hänen vikansahan tämä tyhmä meloni oli. Ilman meloniani olisin kävellyt jo ajat sitten kotiin.

 

Välillä taakseni ilmaantui uusia odottajia, jotka pian kyllästyivät touhuun ja lähtivät itse yrittämään taksinmetsästystä. Minulla alkoi huumori olla vähissä. Taksijonon vieressä oli toinen IFC mallin henkilökuntaan kuuluva mies, jonka käskin soittamaan minulle taksin. No eihän hän ymmärtänyt englantia... ei ainakaan tätä englantia. Jonoon tullut asiakas kertoi, ettei täältä saa sellaista palvelua. Siinä vaiheessa hermostuin totaalisesti. Tiuskaisin kuuluvaan äänen "I have been waiting for taxi with this f..ing melon for 45 minutes. Now I'm pretty p..sed off and I really need to go home". Tätä englantia pieni kiinalaismies jo ymmärsikin ja selvästi hätääntyi tästä purkauksestani. Hän säntäsi kuin aropupu liikenteen keskelle pysäyttämään takseja. Ja itse asiassa hurjasti keskellä tietä huiskien hän sai yhden taksin pysäyttämään vain, jotta joku kadunkulkija sai napattua sen edestäni...

 

Seuraava taksi pysäytettiin samalla taktiikalla kohtuullisen nopeasti ja taksi lähti ajamaan minua ja meloniani kohti. Matkan puolivälissä oleva kiinalaisseurue oli pysäyttämässä taksia itselleen. Silloin karjasin kuuluvalla äänellä: "You're so not taking that taxi. Me and my melon, we have waited this taxi about an hour and I will take that!!!".  Tiukka äänensävyni lienee tehonnut, kun seurueen naisihminen totesi: "Don't worry, no problem, you can go".

 

Minä ja melonini sekä kauppakassi asettauduimme takapenkille ja iskin kuljettajan käteen käyntikorttini, jossa on kotiosoitteeni. Kuljettaja alkoi kaivaa hansikaslokerosta rillejä. No niin, sitten vielä huononäköinen taksikuljettaja. Kun kuljettaja laittoi rillit takaisin lokeroon ja lähti ajamaan, toivoin itsekseni, etteivät ne olleet kaksiteholasit...

 

Täällä taksinkuljettajien suojana on sellainen muovinen kupu, joka ulottuu sivuille. Sen takaa yritin sohia reittiä kuljettajalleni, joka käyntikortistani huolimatta oli hiukan epävarma. Ja vihdoinkin minä ja melonini pääsimme kotiin. Noin kaksi tuntia lähdön jälkeen. Kotona minua alkoi hysteerisesti naurattaa, kun näin edessäni pienen kiinalaisen miehen hyppivän liikenteen seassa vain saadakseen taksin kiukkuiselle länsimaalaiselle ja hänen melonilleen.

 

Taksit ovat täällä todella halpoja ja siksi kai kovin käytettyjä. Aina ei voi tietää, saako taksia lainkaan. Varsinkin sateella sen saaminen käy työstä. Kuljettajat eivät myöskään osaa englantia, joten haluamastaan kohteesta täytyy olla kiinankielinen osoite. Kaikki kaupat ja liikkeet antavatkin asiakkailleen käyntikortteja, jossa osoitteet ovat myös kiinaksi. Sellaista kuljettajalle näyttämällä pääsee todennäköisesti perille.

 

Toinen epäonnen sattumus kävi tänään. Olimme menossa Metro-tukkukauppaan ruokaostoksille. Kaupan porteilla oli käynnissä varsin kiivas sanaharkka parin rouvan ja miehen kesken. Juuri, kun astuin heidän lähelleen, nosti yksi rouva kätensä voimalla ilmaan ja iski minua suoraan kasvoihin.

 

Sain vertavuotavan halkeaman huuleen ja leuankin kipeäksi. Rouva yritti pahoitella tapahtunutta, johon minä vastasin kiukkuisella ohjeistuksella siitä, miten julkisilla paikoilla tulee käyttäytyä. Myöhemmin kaupassa nainen tuli vielä uudestaan pahoittelemaan ja kysymään, olenko kunnossa. Koska kiukkuni ei ollut laantunut ja huulta ja leukaa jomotti, vastasin, etten ole kunnossa ja pidin uuden palopuheen julkisilla paikoilla käyttäytymisestä. Hänen onnensa oli, ettei minulla ollut F sylissä tai käsi ei osunut isompiinkaan lapsiimme...

 

Tätä kirjoittaessa huulen turvotus on jo hiukan laskenut ja kiukku laantunut. Eiköhän tämäkin vastoinkäyminen ollut kuitenkin aika pikkujuttu!

 

 

UN Day

Tänään lastemme koululla juhlittiin UN-päivää. Täytyy kyllä sanoa, että se, että lapset käyvät kansainvälistä koulua rikastuttaa valtavasti meidän elämää täällä Shanghaissa. Paljon ihania kokemuksia jäisi saamatta ja koulun sisällä oleva valtava yhteisöllisyys jäisi kokematta , jos ei olisi kouluikäisiä lapsia. Tykkään kovasti niistä lyhyistä hetkistä lapsia hakiessa, jolloin ehdin jutustella eripuolilta maailmaa kotoisin olevien vanhempien kanssa.

 

UN-päivän aikana juhlitaan ehkä vähän suureellisestikin maailmanrauhaa mutta myös koulun monikulttuurista yhteisöä.

 

Juhla alkoi paraatilla, jossa kunkin maan lapset toivat juhlasaliin oman maansa lipun ja omankielisen tervehdyksensä.

 

 

 

Suomikin on hyvin edustettuna lower schoolissa 9 oppilaalla ja yhdellä opettajalla.

 

 

 

Maita onkin valtavasti edustettuna aina Kyproksesta Egyptiin ja Eteläafrikasta Australian kautta Koreaan. En edes pysynyt laskuissa mukana.

 

Lapset esittivät meille vanhemmille muutaman laulun.

 

 

 

Lisäksi jokaisella luokka-asteella oli esiteltävänä tekemänsä projekti päivän teemaan liittyen. A ja muut pienet ekaluokkalaiset olivat piirtäneet kuvan siitä, mitä rauha heille tarkoittaa. Näiden lasten elämä on onneksi sellaista kuin lasten elämän kuuluu olla ja rauha tarkoitti heille mm. ystävien auttamista. Hyvä alku suuremmallekin maailmanrauhalle. Piirustukset esiteltiin videotykillä What a Woderful World -laulun soidessa.

 

J ja muut neljäsluokkalaiset olivat maalanneet rauhanviestejä kiviin. He saivat tehtäväkseen jättää viestinsä jonnekin ja meidän vanhempien piti kuvata tapahtuma. Kuvat näytettiin Imagine-kappaleen soidessa.

 

J jätti kivensä compoundimme puutarhaan.

 

 

Paraatin jälkeen alkoi tapahtuman kohokohta -minulle ainakin, koska olin jättänyt väliin sekä aamiaisen että lounaan ja kello oli jo yli kaksi iltapäivällä. Nimittäin Food Fair, jossa eri maat olivat järjestäneet oman maansa ruokia toisten maisteltaviksi. Saatiin kyllä vatsat täyteen monenlaisia herkkuja niin Skandinavian eri maista ja Intiasta kuin Thaimaasta ja Koreastakin. Pöydät notkuivat mitä erilaisempia maistiaisia.

 

Minä leivoin vanhan köksänkirjani ohjeella omenapiirakkaa. Minulla ei ollut kirjaa mukana, mutta kiitos Facebookin (ja hyvin toimivan vpn:n, jolla The Great Firewall of China ohitetaan) sekä ihanien ystävien, ohje rävähti ruudulle vain hetki pyynnön kirjoittamisen jälkeen. Tässä ohjeessa ei tarvita vatkaimia, mikä oli erittäinkin oleellista, sillä vatkaimeni kököttävät tällä hetkellä Kiinan tullissa. Ja kiitos Public Holidayn taitavat kököttää siellä vielä ainakin ensi viikon...

 

 

Tein myös yrtti-juustolevitettä ja toin Nancyn ruisleipää.

 

 

Pöytämme oli varustettu marimekkoliinoin ja Angry Birds -hahmoin. Halusimme valistaa kansaa Angry Birdsien kotimaasta.

 

 

Pöydässämme oli myös karjalanpiirakoita ja munavoita, Ruis-chipsejä, hapankorppua, savulohitahnaa, pannukakkua, salmiakkeja, lakua, suklaata, mokkapaloja...

 

 

 

 

Pöytämme äärellä kävikin kuhina ja herkut hävisivät nopeasti parempiin suihin.

 

 

 

Kiertelimme itsekin pöydästä toiseen ja maistelimme kaikenlaisia herkkuja. Yksi suosikeistani oli japanilaisten pöytä.

 

Ranskan pöydästä löytyi mm. Macaron-leivoksia ja juustoja, jotka kertakaikkiaan missasin... amatöörimaista.

 

 

Saksan pöydässä oli mm. Kinder-patukoita.

 

 

Kreikan pöydästä löytyi mm. jälkiruokia.

 

Ruotsin pöydässä oli monenlaista suomalaiseen suuhun maistuvaa.

 

 

Korean pöydän herkkuja valmistettiin siinä kansan katseiden alla.

 

USAn pöytä oli odotetusti yltäkylläinen.

 

Brasilian pöydässä nautiskeltiin mm. suklaalla.

Italian pöydässä sai maapähkinävoileipiä.

Ja koska oli myös keskityttävä syömiseen, kuvaamatta jäi mm. Espanjan ihana gazpacho, Thaimaan tulinen ruoka, Intian Palak Paneer ja upeat pöytäliinat sekä Slovakian erikoiset rieskaset ja upeasti kansallispukuun pukeutunut emäntä.

Hieno iltapäivä siis takana!

 

 





Feikkimarkkinat

Kiinan valtio on yrittänyt viime vuosina ruotia täällä rehottavaa piraattiteollisuutta ja sulkenut feikkimarkkinoita. Uusia on kuitenkin avattu tilalle ja yksi tällainen sijaitsee metrolinja 2:n Shanghai Science and Technology Museum -asemalla Pudongissa.

Minulla oli tänään tehtävänä löytää Angry Birds -paita koulun huomista UN-juhlaa varten. UN-päivästä kerron myöhemmin lisää. Nyt kuitenkin sen verran, että juhlaan pitää pukeutua oman maan kansallisasuun, -väreihin tai jotenkin muuten tunnusomaisesti. Koska meillä ei ole kansallispukuja, enkä sellaista aio teettää, päätimme käyttää vaatetuksessa Suomen uutta kansalliseläintä, Angry Birdsia. Siksi siis suuntana feikkimarkkinat. Pahoittelut Roviolle, tästä ostoksesta ei kilahtanut pennikään heidän kassaansa... Ehkä kuitenkin teen osani siinä, että maailmalla tiedetään Angry Birdsin olevan Suomesta.

Shanghai Pudong A.P. PLAZA Shopping Center/Underground Market
(New Xiang Yang Market)
 

Autonkuljettaja opasti minua koko automatkan, kuinka minun pitää toimia feikkimarkkinoilla. Ensin kertasimme kolme tärkeää kiinankielistä lausetta, jotka olen opetellut: Kuinka paljon maksaa? Liian kallista!! Anna halvemmalla!!

Sitten kuljettaja opasti minua: "If you see something you like, don't buy first. Need to see other shops and ask how much... Then you buy the cheapest"

 

Seuraavaksi kuljettaja evästi minua: "If boys tell you one hundred, you pay 30 RMB". Sanomaa vahvistettiin muutamalla vastaavankaltaisella hintaesimerkillä. Ja näin olin valmis hintataisteluun tinkimisen luvatussa maassa.

 

Olin paikalla jo ennen kymmentä, joten liikkeitä vasta availtiin. Heti alkuun näin liikkeen, jossa näitä vihaisilla linnuilla koristeltuja paitoja oli myynissä. Ja tein myös ensimmäisen virheen, ostin ensimmäisestä paikasta paidan... En kertonut kuljettajalle mokastani. Mutta odottakaahan, kun kuulette kuinka hyvän hinnan sain "päivän ensimmäisenä asiakkaana"...

 

Gao Liu:n liike on koju NF-5

Kuljettaja oli sanonut minulle, että paidasta kannattaa maksaa 30 RMB. Hämmästykseni oli suuri, kun söötti myyjä ilmoitti minulle heti hinnaksi 55 RMB. Melkein ostin paidan sillä hinnalla, ihan siitä syystä, ettei minua yritetty vedättää kymmenkertaisella hinnalla, vain koska satun olemaan vaaleaihoinen ja isonenäinen (kuten kiinalaiset länsimaisia kuvailevat). Sanoin kuitenkin Tài guìle!! (=liian kallista) ihan esitelläkseni, että olen varsin tottunut shoppailemaan Kiinassa. Myyjää hymyilitti ja hän kysyi hintani. Pienen neuvottelun jälkeen sovimme 30 RMB.

 

 

Myöhemmin kuljettajani kertoi itse käyneensä kysymässä paitojen hintoja eri liikkeistä. Hänelle hinnat vaihtelivat 60-100 RMB välillä. Ja kuulemma alle 30 RMB:n hänkään ei päässyt. Kuljettajamme oli siis hyvin vaikuttunut tinkimistaidoistani. "You shopping, no problem", hän hehkutti. Näinpä, ostosten teko ei yleensä ole tuottanut minulle vaikeuksia.

 

Valitsemani väri-koko -yhdistelmä oli kojusta loppu, joten rouva lähti hakemaan minulle paitaa varastosta. Samalla vastapuolisen liikkeen myyjät ihailivat valkoisia emmaljungiani. Pyörittelivät silmiään, kun kerroin kysyttäessä, kuinka paljon ne maksavat Suomessa.

 

Samalla vastapuolella laukkuja myyvä Miss Jin (koju NF-9) kyseli, tarvitsinko ehkä laukkua. Myyntiyrityksiin väitin ensin, etten tarvitse yhtään laukkua ja lähdin pois vain paidan kanssa. Myöhemmin kuitenkin tulin suuntavaistoni menettäneenä uudestaan saman kojun eteen. Ja kun oli hetken ehtinyt virrata vettä Huang Pussa, niin mielikin alkoi muuttua: tottahan sitä nainen aina yhden laukun tarvitsee.

 

Hintaneuvottelut Miss Jinin kanssa alkoivat punaisesta lompakko-laukku-välimuodosta (tälle lienee joku hienompikin nimi...). Hän aloitti lähes 300 RMB:stä ja minä 40 RMB:stä. Minun final priceni oli 60 RMB ja sillä lompakko lähti. Hän totesi minun olevan paha tinkimään ja pyysi vastapalvelukseksi suosittelemaan liikettään. Minä lupasin. Koko toimitus oli sitä paitsi miellyttävä ja keskustelimme myös muusta.

 

 

 

En varsinaisesti itse tykkää ostaa näitä väärennetyillä brändeillä isosti merkattuja tuotteita, mutta tämä punainen oli niin ihanan punainen, että se oli pakko saada. Ja kun hintakin oli hyvä -myös kujettajani mielestä- niin menköön.

 

Itse asiassa nykyinen lompakko-lompakkoni (ei siis laukku-lompakko, vaan lompakko-lompakko...Ymmärrättehän, miksi tarvitsen myös sellaisen) on huonossa kunnossa, joten yritin etsiä sellaista valkoisena. Yhdestä kojusta minua lähdettiinkiin kuljettamaan ympäri markkinoita kojusta kojuun. Yhdessäkin kojussa laukkuhyllyt kätkivät taakseen salaoven, jonka takaa paljastui lisää laukkuja ja taas uusia salaovia. Valkoista lompakkoa ei kuitenkaan tahtonut löytyä.

 

Lopulta nainen juoksutti minut vielä yhteen kojuun, josta löytyi tämä

 

Hintaa tälle "tosi aidolle nahkalompakolle", joka ei edes ollut nahkaa, pyydettiin yli 400 RMB. Kuulemma 580 RMB on oikea hinta, mutta ensimmäisenä asiakkaana saan tämän erityisen hinnan tästä merkkilompakosta. Jep, jep! Sanoin, että jos olen kiinnostunut merkistä, en mene ostamaan heiltä lompakkoa ja nahkaa tuote ei ole nähnytkään, mutta olen valmis ostamaan sen sopuhinnalla. Mietin itsekseni, että 100 RMB on maksimi. Myynti oli aggresiivista ja myyjä tarttui käteeni, jolloin päätin lähteä pois. Minä en oikeasti tarvitse lompakkoa. Myyjä juoksi kuitenkin vielä perääni ja antoi naama nyrpeänä lompakon minulle 100 RMB:llä. Hienoon kiinankieliseen hyvästelyyni eivät myyjät edes vaivautuneet vastaamaan. Taisi olla ihan hyvä hinta... tai sitten tosi hyvää teatteria.

 

Käväisin vielä huivikaupassa, jossa oli ihanan pehmeitä kaulahuiveja. Turkoosista huivista pyydettiin ensin taas lähes 300 RMB:tä. Minä ostin huivin lopulta 40 RMB:llä. Tosin tästäkin liikkeestä minun piti jo tehdä lähtöä ennen kuin hinta putosi tähän.

 

 

 Näiden ostosten jälkeen totesin, että "T-paita-ostokset" saa nyt riittää, olen saanut tarvitsemani ja pikkuisen enemmän... Ja niinpä kuljettajani vei ostoskuningattaren kotiin.



Pannukakkua ja kevätkääryleitä

Tämähän menee nyt vallan ruokablogiksi, kun tämänkin postauksen pääaiheena on ruoka. Missähän ajatukseni oikein tätä nykyä pyörivät... Tänään ei vaan juuri muuta ihmeellistä tapahtunut, joten olkoon tänäänkin sitten ruoka kirjoituksen aiheena.

 

Meille oli tänään iltapäivällä tulossa J:n ja A:n kaverit leikkimään, joten päätin tehdä pannukakkua jälkiruoaksi. Ayi on pyytänyt minua opettamaan hänelle länsimaalaista ruokaa, joten päätin iskeä kaksi kärpästä kerralla ja opettaa pannukakun teon Ayille.

 

Olen ostanut Ayille sellaisen pienen vihkon, johon hän voi kirjoittaa länsimaisia ruokaohjeita tulevaisuuden varalle. Vielä tosin emme ole halunneet niitä tehtävän, vaan maistelemme todella mielellämme paikallisia ruokia.

 

Ayi kirjoitti kiinalaisia koukeroita otsikon "Pannukakku" alle samalla, kun minä selostin aineksia.

Uuni täällä ei käyttäydy selvästikään suomalaisen uunin tavoin, ja minulla onkin vaikeuksia arvioida kypsymisaikoja. Nytkin lopulta päädyin seisomaan uunin viereen lisäten "little more time" muutamaan kertaan. Toivottavasti Ayi sai edes jonkun arvion ajasta...

 

Lopulta saimme maistiaisiksi suomalaista pannukakkua ja kyllä se ihan oikealta maistui. Jopa Ayikin väitti pitävänsä. No, mitä muutakaan hän voi sanoa.  

 

Kuvaa minulla ei ole todisteeksi näyttää, sillä ensinnäkään se ei ollut ehkä maailman kaunein pannukakku ja toiseksi pienet vieraamme söivät sen parempiin suihin.

 

Ayi valmisti meille puolestaan taas ihanan illallisen. Vieraslapset kehuivat sitä parhaaksi kiinalaiseksi ruuaksi koskaan! Hän teki meille peruna-kana-currya, vihanneksia, kevätkääryleitä ja kookoskatkarapuja.

 

 

Opiskelin taas hänen opissaan ruuanlaittoa ja nyt siis kevätkääryleiden valmistamista.

Sipaisu vettä taikinan reunaan liimaa kääryleen kiinni.

Kääryleet kypsennetään todella kuumassa öjyssä.
Kypsyminen tapahtuu hetkessä!

Ayi teki myös aivan ihanan kastikkeen vihanneksille. Kulhoon laitettiin pieneksi silputtua valkosipulia, jonka päälle kaadettiin pari lusikallista tulikuumaa öljyä. Keittiöön levisi ihana valkosipulin tuoksu. Sitten sekaan laitettiin soijaa, viinietikkaa (tummaa kiinalaista) ja pippuria. Todella hyvää! Taas kerran.



Dumplings

Ayi opetti minulle tänään kiinalaisten dumplingien tekoa. Dumplingit ovat sellaisia taikinanyyttejä, joiden sisässä voi olla kasviksia tai lihaa. Niitä täällä syödään paljon.

 

 

Laitan tähän tuon reseptin sellaisena kuin sen tulkitsin, mutta ihan tämän varaan en kyllä jättäisi valmistamista, sillä meillä on kuitenkin ayin kanssa jonkinlaisia kielellisiä vaikeuksia... Kiinalaisista keittokirjoista saa varmasti hyviä ohjeita.

 

Me teimme possu-dumplingeja tulisen liemen kera tarjoiltuna.

Täytettä varten laitettiin possujauhelihaa, joka maustettiin kevätsipulilla, korianterilla, suolalla, pippurilla ja inkiväärillä. Kaikki pilkottiin hyvin pieniksi

 

Dumpling-täyte valmistuu.

Kaupasta saa ostaa valmiita taikinaruutuja, joiden sisään tahna kääritään.

 

 

Tällaisen minä sain aikaan...

 

Minun tekeleeni... vaatii vielä harjoitusta...

Tältä nyyttien pitäisi näyttää:

Ayin dumpling

Nyyttiä taitellessa kannattaa taikinan kulmaan sipaista hiukan vettä, joka liimaa nyytin kiinni.

 

Minä totesin, että on parempi, etten sotke nyyttejä ja niinpä ayi rullasi ne näppärästi. Emme suinkaan syöneet koko määrää lounaaksi vaan pakastimme osan. Pakasteessa nyytit rikkoutuvat helposti, joten ne kannattaa pussittamisen jälkeen laittaa vielä rasiaan.

 

Näitä saa myös kaupan pakastealtaasta, mutta ayimme mielestä ne eivät ole hyviä. Ja nämä on kuulemma niin helppo tehdä itse, että on ihan turha ostaa huonoja kaupasta... Jos näiden teko olisi minun vastuullani, saattaisimme jopa sortua kaupan valmiisiin...

Dumplingeja varten laitettiin vettä kiehumaan. Ennen kuin dumplingit laitettiin veteen, ayi otti hiukan vettä kulhoihin, joihin oli pilkottu korianteria ja kevätsipulia. Tästä tuli keiton pohja.

 

Sitten dumplingit laitettiin kiehumaan noin 5 minuutiksi.

 

 

Sillä välin valmistettiin keittopohja loppuun. Korianteri-kevätsipuli-veden sekaan lisättiin hiukan soijaa...

 

...sekä seesamiöljyä, josta tulee aivan ihana tuoksu. Käytän seesamiöljyä myös itse paljon ja paistamalla esimerkiksi kanan siinä, saa kana ihan pähkinäisen maun.

 

 

Tulisuutta antamaan lisättiin hiukan ayin hankkimaa chilikastiketta, joka onkin varsin tulista. Pelkän liemen maistaminen pisti minut yskimään ja ayi oli jo huolissaan. Vakuuttelin, ettei minulla ole hätää.

Hiukan lisättiin myös mustapippuria.

 

Keittoa varten kiehautettiin nopeasti vedessä ja pienessä tilkassa öljyä tätä kaalimaista kasvia, joka on ihanan mehevää, mutta jonka suomenkielistä nimeä en tiedä. Käyttämällä googlea ja kiinakirjaani sain vain hakutulokseksi "rapsi" (engl cole ja rape), mutta eihän tämä nyt rapsia ole...eihän? Onkohan sellaista kuin rapsikaali?? Jos joku tietää tämän nimen, vinkatkaa toki minulle. Luulen, että Thaimassa käytetään nimeä kailan tai kangkong ja kiinan pinyineillä se on yóucài.

Nämä vihreät lisättiin keittoon.

Ja lopuksi vielä lisättiin kiehuneet dumplingit sekaan.

 

Ja lounaamme oli valmis nautittavaksi! Ruoka oli tulista, muttei liian, sillä dumplingien taikina vie tulisuutta liemestä pois.

 

 

 

Compundimme ikkunanpesurumba jatkui tänään. F tarkkaili touhua tiukkana:

Missä ne pesijät oikein viipyvät? Täällä odotetaan jo!

No vihdoinkin näkyivät eiliseltä tutut saappaat.
 

Alaspäin menossa ja puhdasta taas tuli! Hetkeksi.

Katsokaa, mitä osaan!!