Eilen pääsimme vihdoin Dalatin retkelle. Kuljettajamme Dai odotti sovitusti 7:30 hotellillamme. Mukaan oppaaksi lähti myös kuljettajan tytär Dam.
Matka Mui Nesta Dalatiin ei ole valtavan pitkä, n. 200 km.
Vietnam on kuitenkin köyhä maa ja tiet ovat pieniä ja möykkyisiä, joten matka kestää n. 3 h.
Bussilla jopa 5 h.
Sitä paitsi koskaan ei voi olla varma, mitä tiellä tulee vastaan!
Aika ajoin ajauduimme lehmälauman keskelle.
Tämä yksi lehmä yritti surmata kanssakulkijansa sysäämällä lajitoveriaan automme eteen.
Kuljettajamme tiukkasanainen komennus sai sarvipään kuitenkin luopumaan rikollisista aikeistaan.
Vaikka matkaa ensimmäiselle varsinaiselle pysähdykselle taitettiinkiin kolme tuntia,
maisemissa oli niin paljon nähtävää, ettei matka tuntunut missään.
Ohitimme monia kyliä, kuten tämän erikoisen Champa-vähemmistön asuinalueen,
jossa jokainen talo oli samanlainen.
Matkalla luonto vaihtelee kuivasta mäntymetsästä vehreään sademetsään,
laaksoista vuoristoon, järvistä lähes aavikkoon.
Välillä oli pysähdyttävä ihailemaan maisemia tarkemmin.
Me olimme lukeneet, että vuoristossa on viileää ja olimme varautuneet myös lämpimin vaattein.
Se oli täysin turhaa, sillä korkeallakin oli suomalaisittain varsin lämmintä.
Koko matkan teitä reunustivat banaaniviljelmät.
Maisemia halkoivat myös valtavat kahviviljelmät.
Vietnam on Brasilian jälkeen maailman toiseksi suurin kahvin tuottajamaa.
Noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen, jo ennen Dalatin vuoristokaupunkia,
teimme ensimmäisen pysähdyksen.
Paikka oli Prenn Waterfalls.
Laskeuduimme portaat alas kauniille vesiputoukselle.
Kuivasta kaudesta huolimatta vesiputous oli näyttävä.
Vesiputouksen alle pääsi kävelemään. Me myös pidimme pyykkipäivää putouksella.
S pyykkäsi hameeni ja F:n paidan, joita oli kohdannut oksennusonnettomuus.
Minä näet pumppasin kuivumisen pelossa F:aan 2.5 dl maitoa kesken pomppuisen ajomatkan.
Kun F putosi takaisin istuimeen kiinni erään pompun jälkeen, jäi maito vielä ylös...
Putouksille maksaa jonkin verran sisään ja alueella on paljon kaikkea typerää oheistoimintaa.
Jotenkin niin kiinalaista vaikka Vietnamissa ollaankin.
Kaikki härpätin kannattaa ignoorata ja keskittyä luontoon.
Parasta on myös tulla tänne silloin, kun ei ole viikonloppu tai vietnamilainen loma-aika.
Kun keskittyy vain ympäröivään luontoon, saattaa nähdä monenlaista mielenkiintoista.
Yhteen höpöjutuun mekin sorruimme, nimittäin elefanttiajeluun.
Kyseessä on lyhyt ajelu alueella eikä se oikein vedä vertoja esimerkiksi
Thaimaassa viidakon läpi norsun selässä tehtyyn vaellukseen.
Tämä oli kuitenkin F:n ensimmäinen norsuajelu ja isommatkin lapset tykkäsivät.
F oli aivan täpinöissään, kun lapset saivat ratsastuksen jälkeen syöttää norsulle banaaneja.
F:n lempipuheenaiheet ovatkin tätä nykyä norsujen syöttäminen ja lohikäärmeet
(hän ihastui ikihyviksi lohikäärmetanssista, josta kerroin aikaisemmin).
A sai uuden ystävän autonkuljettajamme tyttärestä.
Dam kulki ylpeänä käsikädessä A:n kanssa ja A:kin taisi tykätä tästä ystävällisestä huomionosoituksesta.
Prenn Waterfallsilta jatkettiin autolla vähän eteenpäin Datanla Waterfallsille.
Täällä ei tarvitse kulkea helteessä alaputoukselle, vaan viidakon läpi voi viilettää kelkkakyydillä.
Täytyy sanoa, että oli aika makeeta viilettää viidakossa kelkkarataa pitkin!
Tosin minun kyytiläiseni J oli sitä mieltä, että äiti jarruttelee ihan liikaa.
Kelkalla pääsee halutessaan myös ylös.
Datanla Waterfalls on ainakin näin kuivan aikaan Prenniä näyttävämpi putous.
Vilvoittelimme varpaitamme viileässä putousvedessä.
Täällä vesimassat vyöryvät todella voimalla, joten varsinainen uiminen ei ole täällä mahdollista.
Putouksilta jatkoimme Dalatin kaupunkiin.
Dalat on ranskalaisten perustama ja arkkitehtuuri muistuttaakin paljon eurooppalaista vuoristokylää.
Dalat on 1500-2000 metrin korkeudessa.
Dalatissa on monenmoista nähtävää,
mutta meidän valintamme kohdistuivat kuitenkin ennen kaikkea luontonähtävyyksiin.
Kävimme kukkapuistossa, joka ei ole mitenkään ihmeellinen.
Dalat kuitenkin tunnetaan mm. kukistaan.
Dalat tunnetaan myös viinistään ja pinjametsistään.
Sinne myös mennään hakemaan viilennystä kuumana kautena.
Seuraavaksi nappasimme köysiratakyydin, josta käsin pääsi ihailemaan mäntymetsiä.
Täytyy sanoa, että minulle, joka en tykkää korkeista paikoista, kyyti ei ollut kovin rentouttava.
Ei, vaikka tiesin, että hissin ovat rakentaneet itävaltalaiset, joiden luulisi osaavan homman.
Vaikka yritin olla urhea, taisin kuitenkin tartuttaa pelonpoikasen A:aan,
joka istui koko matkan jähmettyneenä.
F oli sitä mieltä, että me lennämme ja J olisi halunnut jatkaa matkaa pidemmänkin aikaa.
Ylhäältä näkyi myös erilaisia viljelmiä säntillisissä riveissä.
Köysiradalla pääsi lähelle pagodaa, jonka voi näin helposti lisätä vierailulistalle.
Me olemme nähneet Kiinassa tarpeeksi pagodia
ja jatkoimmekin pikaisen lounaan jälkeen luontoteemalla.
Menimme Pongour Waterfallsille.
Ylhäältä johtaa alas putoukselle joko portaat tai betonitie, jota pitkin pääsee helposti myös rattailla.
Paikka olikin mukava - erityisesti siksi, ettei siellä ollut niin paljon väkeä.
Putouksessa pääsee kävelemään kohtalaisen helposti - ainakin näin kuivaan aikaan.
Ja taas annettiin virtaavan veden rentouttaa väsyneitä varpaita.
Pikku hiljaa alkoi olla aika palata takaisin Mui Nehen.
Paluumatkaa alettiin tehdä noin neljän aikaan, jotta meillä olisi hyvää aikaa ajaa vuoriston läpi valoisaan aikaan.
Tiet ovat todella mutkaisia ja kuoppaisia eikä katuvaloja ole!
Kotimatkalla kohtasimme lukuisia metsäpaloja,
jotka kuulemma usein ovat ihmisen piittaamattomuuden aiheuttamia.
Tuntui, että vuoristo oli pienen savuverhon hunnuttama.
Auringon laskiessa pääsimme takaisin alavalle maalle,
eikä pimeässä tarvinnut onneksi taittaa vuoristoteitä.
Dalat ja sen ympäristö, ja jopa automatka sinne, olivat kertakaikkiaan käymisen arvoisia ja kannattaa yhdistää Mui Nen seudun lomaan.
Meillä retkestä nautti koko perhe!
