Urbaanin suunnittelun museo.

Pitkäperjantain toinen museokohteemme oli Shanghain rakentamishistoriasta kertova museo, Shanghai Urban Planning Exhibition Center.

 

Shanghai Urban Planning Center, SUPEC (www.supec.org)

中国上海人民大道100弄 (靠近西藏中路)

No 100 Renmin Avenue, Near Xizang Middle Lu

Tämä vuonna 2000 avattu museo on kyllä helppo tunnistaa sen ulkoisesta habituksesta Kansan aukion (People's Square) välittömässä läheisyydessä.

 

Tämän museon sanotaan olevan erittäin suosittu matkailijoiden keskuudessa, mutta näin kiinalaisena arkipäivänä mitään valtaisaa tungosta paikassa ei ollut. Toisaalta museo on kohtuullisen suuri, 7 kerroksen kokoinen, joten vierailijat hukkuvat helposti museon eri sokkeloihin.

Ensimmäisessä kerroksessa on pieni pienoismalli HuangPun varrelta, josta paikansimme oman kotitalommekin. Lisäksi voi ihailla kultaisia pienoismalleja Shanghain merkittävimmistä rakennuksista sekä kuvia mm. Pudongin hurjasta kehityksestä. Tämä kaupunginosa on rakennettu oikeastaan parissakymmenessä vuodessa ja sieltä löytyvät kuitenkin kaikki Shanghain tärkeimmistä arkkitehtonisista tunnusmerkeistä.

MF-kerroksessa on keskitytty historiallisiin ja kulttuurillisesti merkittäviin alueisiin. Restauroiduista Shikumen taloista koostuva Xintiandi oli esitelty hienon pienoismallin avulla. Katselimme mallista tuttuja katuja ja ravintoloita.

Myös Yun puutarha ympäröivine alueineen - yksi Shanghain vierailluimmista turistikohteista - oli esitelty todella hienoin pienoismallein. Ilahduttavaa on myös se, että kutakuinkin kaikki tekstit on annettu myös englanniksi.

Toisessa kerroksessa on vaihtuva näyttely, josta ei jäänyt yhtään kuvaa kameraan.

Kolmannessa kerroksessa oli valtava, suorastaan käsittämättömän valtava, pienoismalli Shanghaista.

Bongailimme lasten kanssa tuttuja rakennuksia, kuten alla näkyvän ja olohuoneemme ikkunasta ihaillun Kiina-paviljongin. Myös kotitalomme löytyivät.

 

Kannattaa jäädä ihailemaan mallia vähän pidemmäksi aikaa, sillä tietyin valiajoin näyttelyhallista sammutetaan valot ja pienet rakennukset saavat valot päälle. Kohtuullisen hienon näköistä!

 

 

Pienoismallissa on käsittämättömän paljon yksityiskohtia. Tuntuu uskomattomalta, että joku on todella rakentanut nämä kaikki omin pienin sormin.

 

Tätä Master Plania pääsee ihailemaan myös lentokoneperspektiivistä seuraavasta kerroksesta.

 

Minimalistin silmää miellyttävät nämä valaistut vaaleanharmaat pienoismallit.

 

 

Neljännessä kerroksessa esitellään yksittäisiä rakennushankkeita,

kuten tätä 32.5 kilometriä pitkää Donghai -siltaa.

Lapsille on myös muutama piste, jossa voi itse tehdä suunnitelmia.

Tässä lapset tekevät kaupunkisuunnitelmaa. Ohjelma on englanniksi.

Tässä taas suunnitellaan asunnon sisustusta.

Tämä pieni nukkekotikuva on huonolaatuinen.

Hauskaa siinä oli kuitenkin nukkekodin sisällä haahuilevat hologrammi-asukkaat.

Viidennessä kerroksessa on pieni kahvila ja sieltä voi myös ihailla ihan oikeita rakennuksia.

Näkymät People's Parkiin ja Squareen ovat hienot.

Museosta poistutaan kellarin eli B1-kerroksen kautta.

Sinne on rakennettu Shikumen-henkinen kiinalaiskatu ostospaikkoineen ja kahviloineen.

Meidän porukkamme lapsia myöden tykkäsi kovasti tästä museosta. Ehkä erityisesti siksi, että Shanghai on kotikaupunkimme ja pienoismalleista oli kiva nähdä tuttuja paikkoja. Toisaalta Shanghain nopea rakentuminen on vertaansa vailla, joten sen havaitseminen museossa kiinnostaa varmasti myös satunnaista Shanghain kävijää.

 

Vahakabinetti

Pitkäperjantaina toteutetun museokierroksen ensimmäinen vierailukohteemme oli Madame Tussaudin vahakabinetti.

Madame Tussauds Shanghai
中国上海南京西路68弄10楼 (靠近西藏中路)
New World Building 10th floor, 68 Nanjing Xi Road (Near Xizhang Zhong Lu)

New World Buildingin kymmenenteen kerrokseen, jossa vahakabinetti sijaitsee,

noustaan näköalahissilla.

Tämä museo on selvästi keskivertoa kalliimpi. Minun ja kahden lapsen liput maksoivat 300 RMB. Nuorimmainen sentään pääsi ilmaseksi.

Nähtiin muuten Madonnakin museossa...

 

Lapset olivat ihan varmoja,

että tämä tuimannäköinen mummeli tarttuu kohta niskasta kiinni ja kurittaa.

Vahataiteilija työssään... tosin vahaa herra itsekin vaan on.

Lady Gagan huulet näyttivät ihan siltä, että hän on niitä juuri nuolaissut...

tai ehkä joku ihailija kävikin antamassa suukon...

Mitäs silmäpeliä täällä pelataan?!

Mallisilmien pinnalle oli piirretty hennot suonetkin.

Suhteellisuusteorian isä.

Katsokaa, kuin hienoja yksityiskohtia tällä kaljuuntuvalla vahaherralla on:

hiukset, naururypyt ja maksaläiskät... ja pilke silmäkulmassa.

Prinssi Willian edesmenneen äitinsä lähettyvillä.

Katsokaa tämän rouvan hampaita.

Ovat niin aidon näköisiä, että mieleen juolahtaa, kenen ne alunperin olivat...

Minä pääsin Bondin kainaloon!

Rocky ja J. Tässä kamppailussa ei onneksi kukaan ottanut lukua. Aika pieni mies tuo Stallone!

 

Melkein kylmät väreet nousivat kun Hannibal Lecter muikisteli kaltereiden takaa.

No vähän pitää vielä kasvaa...

 

 Mikä pari!

 

Museon pääaulasta pääsee myös kauhukujalle, jonne minäkin -suojeleva äiti- katraani raahasin. Sieltä ei saanut ottaa kuvia, vaikka ei se kyllä olisi ollut mahdollistakaan, kun yksivuotias painautui kiinni minuun ja isommat roikkuivat villatakin liepeissä kiinni, kun eivät silmät kiinni olisi tienneet, mihin astua.

Niin, että ehkä paikka ei ole tarkoitettu alle 12-vuotialle. Kiinalaiset kyllä yrittivät meille asiaa kertoa, mutta minä vain toistelin "Nooo Problem, I take care of the kids".

Jo alkumetreillä isommille alkoi tulla halu kääntyä takaisin... ja ehkä pienimmällekin, mutta hän oli painanut kasvonsa syliini, joten hänen puheestaan en saanut selvää...

Kauhukujalla kuljetaan pimeitä käytäviä, joissa vastaan tulee pelottavia asioita, ääniä ja tuntemuksia. Seassa on muutama oikea ihminenkin pelottelemassa.

 

Meidän mukana kulki Kiinalaisia nuoria, jotka pistimme kulkemaan meidän edellämme, jotta pääsimme hiukan etukäteen havaitsemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

 

Kaiken kaikkiaan lapset tykkäsivät museosta, vaikka kauhukujan olisivat mielellään jättäneet väliin. Ja minäkin päivittelin uskomattomia yksityiskohtia.

Kukkapuistossa

Sunnuntai-iltana autonkuljettajamme soitti minulle ja sanoi, että maanantaista on tulossa kaunis päivä. Hän haluaisi näyttää minulle kauniin kukkapuiston, jossa juuri nyt kukkii monenlaisia kukkia ja puita. Muutaman viikon kuluttua monet kukat ovat kuulemma jo lakastuneet ja nyt olisi paras aika vierailuun.
 

 

Koska olin reissustamme vielä vähän väsähtänyt, olin ajatellut viettää kotipäivän.

 

 

Mutta koska retkikohde näin tarjottimella ojennettiin,

päätin lähteä puistoon nuorimmaisen kanssa ulkoilemaan.

 

 

Puistoon on 15 RMB sisäänpääsymaksu. 40 RMB:lla saisi jotain lisäominaisuuksia,

mutta minulle jäi hiukan epäselväksi että, mitä. Ehkäpä veneajelua puiston lammilla?

 

 

Puistoon on useampi sisäänkäynti. Minä tulin numero kolmosesta, jonne alla oleva summittainen osoite on.

 

Shanghai Botanical Garden

中国上海白色路 (靠近龙川北路)

Baise Lu, Near  North LongChuan Lu 

 

 

Puistossa on selkeät kyltit eri alueille myös englanniksi.

 

 

Puistossa on paljon kauniita lampia ja siltoja.

 



 

Puistossa oli melko paljon ihmisiä, mutta aina löytyi kuitenkin rauhallisia polkuja.

 



 

Monet nurmialueet oli valloitettu erilaisten liikuntalajien harrastajien toimesta.

Tässä harrastetaan taijita oranssihattuisen jumppaohjaajan johdolla.

Tämä langattomalla mikrofonilla varusteltu papparainen

ei ehkä sovi stereotyyppiseen kuvaan jumppaohjaajasta.

 

 

Tämä joukko oli tykästynyt menevimpiin tahteihin.

 

  

Varsinkin kaikki kukkivat puut olivat upean näköisiä.

 

 

 Myös pionit, jotka koristavat kesällä omaa puutarhaanikin, olivat jo täydessä kukassa

 

 

Puisto on iso, emmekä ihan joka kolkkaa edes ehtineet tutkia kahden tunnin ulkoilun aikana. Pienimmällä alkoi kuitenkin nälkä ja väsy painaa, joten lähdimme kotiin.

 

 

Kolmekymmentä vuotta sitten...

Hotellihuone lemahtaa tupakalle. Kiinalainen taksikuski pistää tupakaksi koko perheemme istuessa kyydissä. Lopettaa kyllä anteeksi pyydellen, kun ilmoitan, että kun me olemme kyydissä, se on sitten No smoking! Mummot ja papat hehkuttavat kilpaa, kuin kaunis sylissäni istuva nuorimmaisemme on samalla, kun aikovat ohittaa lentokentän jonossa kasseja ja väsyneitä lapsia mukana raahaavan viisihenkisen perheemme. Kiukkuinen kiinalaisäiti läimäyttää pientä tytärtään kaiken kansan nähden keskellä lentokenttää...

Lentokone on myöhässä. Minä sitten inhoan toisinaan tätä maata ja näitä ihmisiä, totean! Vaahtoan miehelle. Se, mikä erottaa meidät eläimistä on inhimillisyys, toisen arvostaminen, auttamisen halu ja kunnioitus toista kohtaan. Kiinalaisilta tuo kaikki puuttuu. Kiinalaisilta puuttuu empatiakyky!

Vaahtoamisen myötä kiukku nousee. Sitä paitsi nämä täällä saastuttavat ilman ja maan. Ruuan turvallisuus on kyseenalaista. Sian raadot kelluvat joessa, kun tauteihin kuolleita sikoja ravintoloille kauppaava liiga on otettu kiinni, eikä kukaan enää vaivaudu hävittämään ruhoja aisanmukaisesti. Kohta tämä maa on kuin pahimmassa tieteiselokuvassa: kaasunaamarit päällä tapellaan elintilasta ja ruuasta. Heikoin hävitköön ja kuolkoon.

Mies kuuntelee kiltisti vaahtoamisen. Ymmärtää ja yrittää tyynnytellä. Toteaa kuitenkin, että mietipä millainen Suomi oli kolmekymmentä vuotta sitten. Niinpä, saihan meilläkin läpsiä lapsia, ilman että kukaan puuttui. Muistan myös hyvin kaverieni vanhempien kessutelleen kotona. Kun palasin heiltä kyläreissulta, passitti äitini minut suihkuun ja vaatteiden vaihtoon, koska haisin niin voimakkaasti tupakalta.

Kun lentomme saapuu vihdoin Shanghaihin ja avaan Hesarin Ipadiltäni, huomaan, että kuin tilauksesta Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä on ilmestynyt Ilkka Malmbergin juttu Aina vain paranee. Kirjoitus on katsaus nykytilan kauhistelijoille siitä, minkälaista elämä oli Suomessa kolmekymmentä, kuusikymmentä tai yhdeksänkymmentä vuotta sitten. Haluatko palata ajassa taaksepäin?

Meille kirjoitus tulee kuin tilauksesta. Meille se on keino verrata Kiinan ja Suomen kehitystä ja ehkä se auttaa ymmärtämään edes hiukan tätä kummallista maata. Kyllä Suomessakin kessu sauhusi pari vuosikymmentä sitten. 

Tosin ymmärrämme, että kehitys, joka Suomessa on tapahtunut kolmessakymmenessä vuodessa, tapahtuu Kiinassa ehkä kymmenessä vuodessa. Ja toisaalta Suomessa hyvinvoinnin kehitys on kuitenkin pääosin koskenut koko väestöä. Kiinassa kehitys ei koske kaikkea kansanosaa samalla tavoin. Niinpä kiinalaisessa yhteiskunnassa elää samaan aikaan "Suomi nyt, 30, 60 ja 90 vuotta sitten". Ja toki ymmärrämme, että nämä ihmiset täällä ovat kokeneet sellaista kauheutta, joka ei voi olla jättämättä jälkiä tähän kansaan. Silti kiinalaista töykeyttä ja välinpitämättömyyttä tuntematonta kohtaan on vaikea sietää.

Täällä Kiinassa asumisessa on sellaista vastakohtaisuutta, että se saa mielen välillä sekaisin. Toisinaan nautin, toisinaan inhoan. Onkohan tämä voimakas tuuliviiritunne ominaista kaikille expateille vain ainoastaan Kiinassa asuville expateille?

Tässä vielä vertausta Suomen ja Kiinan välillä. Suomitieto pohjaa Malmbergin em. juttuun ja on kursivoitu (eivät ole suoria lainauksia). Kannattaa kuitenkin lukea koko HS juttu.

Kiinassa lehtiä ja televisiota sensuroidaan. Nettiin on pakko mennä vpn:n avulla, jotta halutut sivut aukeavat. Satelliittikanavat hankitaan Filippiineiltä.

No ei kyllä näyttänyt tuo televisiotarjonta kolmekymmentä vuotta sitten Suomessakaan kovin monipuolinen olevan ;)

Kanavia oli kaksi ja kansalaisen kuuluu katsoa uutiset, jotka tulivat molemmilta kanavilta yhtä aikaa.

Mediassa ei puhuttu suoraan vaan peitellysti. Varsinkin ulkopolitiikan asioissa. Ja kansa tyytyi tähän mukisematta.

Kiinassa tuontitavara on tullimaksujen johdosta todella kallista. Niinpä maksamme juustostamme ja kermoistamme täällä aivan liikaa. Samoin kuin eurooppalaisen tuontimaidon tuomasta turvallisuuden tunteesta.

Tosin vielä kolmekymmentä vuotta sitten ulkomaisten elintarvikkeiden tuonti oli Suomessa kiellettyä tai ankarasti tullattua. Mandariineja sai tuoda tullimaksuilla höystettynä, koska ne eivät kasva Suomessa.

Viherpiipertäminen ei näytä saaneen vielä Kiinassa jalansijaa. Tai ainakaan se ei näy -liekö sensuurilla vaikutuksensa. Eläinkuljetukset ovat niin kamalia, että sitä haluaa kääntää päänsä pois sellaisen nähdessään. Eikä eläimillä nyt muutenkaan ole arvoa; kieltokylteistä huolimatta ja vanhempien välittämättä kiinalaispiltti saa viskoa eläintarhaeläimille chipsejään ja hakata lasia hullun kiilto silmissä.

Kolmekymmentä vuotta sitten suomalainen vihreys alkoi vasta nostaa päätään pienen vähemmistön joukossa.

Kiinassa lasten läpsiminen näyttää olevan yleisesti hyväksyttyä, vaikka Shanghai Dailysta muistan lukeneeni, että lasten kaltoinkohtelu on ongelma, johon halutaan muutosta.

80-luvulla lapsen vähäinen fyysinen kuritus oli vielä Suomessa sallittua. Aikuisella oli lupa tuottaa kipua ja vähäisen ruumiinvamman.

Kiinassa tupakoidaan valtavasti. Onneksi sitä sentään on rajoitettu ja esimerkiksi Shanghaissa julkisissa tiloissa saa olla aika rauhassa savulta. Silti taksikuski saattaa alkaa tuprutella, kun olet kyydissä ja häissä on hyvien tapojen mukaista tarjota vieraille hienointa tupakkaa.

80-luvulla suomalainen tupakkakulttuuri oli vielä varsin vapaamielistä. Viis passiivisen tupakoinnin haitoista työpaikoilla, junissa, lentokoneissa ja ravintoloissa tupruteltiin surutta. Tupakoitiin itse asiassa kaksi kerta enemmän kuin nykyään.

Shanghaissa ei kukaan käytä pyöräilykypärää eikä mopoilijatkaan pääosin suojaa kupoliaan potalla. Tähän on myös alueellisia eroja. Usein kyydissä on pikkulapsia. En edes halua ajatella, mitä heille onnettomuuden sattuessa tapahtuu.

Suomessa ei varsinaisesti mopoilla, mutta pyöräilykypärää ei kukaan käyttänyt kolmekymmentä vuotta nuoremmassa Suomessa.

Ilmansaasteet ovat vakama ongelma Kiinassa.

Mutta kyllä ne Suomalaisetkin tehtaat nokesivat helsinkiläisten ikkunoita vielä kolmekymmentä vuotta sitten. Autojen päästöt olivat nykyistä suurempia. Ilma oli paljon huonompaa.

Kiinassa moni asia toimii käteisellä ja kun isoin seteli on 100 RMB (n. 12 €), niin tukkuja saa kantaa mukanaan.

Vaan 80-lukulaisessa Suomessakin aika harva vielä käytti pankkikorttia. Luottokortista nyt puhumattakaan.

Välillä naurattaa kiinalaisten suojatyöpaikkojen määrä. Ei ole automaattisia portteja, kun on portinvartija avaamassa lukkoja. On lipunmyyjää, kadunlakaisijaa joka kadunpätkälle ja vaikka mitä hanttimiestä. Osa näistä on tekevinään töitä. Omatoimisuus ja oma-aloitteisuus eivät varsinaisesti ole hyveitä. Jos ohjekirjassa jotain sanotaan, sitä noudatetaan välittämättä, onko siinä järjenhäivää vai ei.

Vaan Malmbergin jutun mukaan tilanne oli varsin samankaltainen Suomessa vielä kolmekymmentä vuotta sitten. Kyllä Suomessakin suojatyöpaikkoja osattiin luoda. Eikä itsenäisesti ryhdytty omaa toimea kehittämään.

Kiinassa ei kannata sairastua vakavasti. Täällä tuskin osataan liuottaa nopeasti aivohalvauspotilasta ja lapsipotilaat kuolevat sydänvikoihin.

Ero Suomeen kolmenkymmenen vuoden taakse ei ole suuri. Tosin Suomessa ei silloin osattu parantaa. Nykymaailmassa sentään osataan, mutta Kiinasta puuttuu resurssit terveydenhuoltoon.

Kiinalaiset joutuvat edelleen työskentelemään - lainsäädännöstä huolimatta - pitkiä päiviä huonoissa ja vaarallisissa oloissa. Työturvallisuus ja sen parantaminen eivät varsinaisesti kuuluu yritysten strategiaan.

50 vuotta sitten Suomessa työviikko oli kuusipäiväinen. Työturvallisuudesta ei vielä puhuta.

Kiinasta adoptoidaan paljon hylättyjä lapsia muualle maailmaan. Varsinkaan erityistarpeiset lapset eivät löydä kiinalaista kotia. Maaseutujen vanhemmat myyvät lapsiaan tai lapsia kaapataan myyntitarkoituksiin.

Mutta niin tarjottiin suomalaislapsia vielä 60-luvulla ulkomaille. Omia ylimääräisiä lapsia kaupiteltiin haluaville.

Lasten huutokaupat olivat sallittuja vielä 20-luvun alkuun, jolloin ne kiellettiin.

Liikenneturvallisuus on Kiinassa huono. Vasta juuri määrättiin, että takseissa pitää olla turvavyöt. Liikennekuolleisuus on autojen lukumäärään nähden Kiinassa moninkertainen Suomeen verrattuna.

Vaan vielä 70-luvulla Suomen liikenteessä kuoli nelinkertainen määrä ihmisiä nykyiseen verrattuna, vaikka autoja oli paljon vähemmän. Turvavyöpakkoa vastustettiin ja ajettiin lujaa lapset takapenkillä keikkuen.

Niinpä niin, toivottavasti myös Kiina on vuosikymmenen kuluttua parempi ja inhimillisempi paikka elää. Toivottavasti taloudellisen kasvun ja oman aineellisen hyvinvoinnin tavoittelu ei estä sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin kasvua. Jos pienessä Suomessa tapahtuu kolmessakymmenessä vuodessa tavattomasti kehitystä, Kiinalla on varmasti mahdollisuudet vaikka mihin.

Matkalla: Chimelong Xiangjiang Safari Park Guangzhou

Matkamme viimeisenä päivänä, perjantaina meillä oli tarkoitus mennä Guangzhoun elänpuistoon, Xiangjiang Safari Parkiin, koska se on arvosteltu Tripadvisorissa hyväksi kohteeksi. Aamulla vettä tuli kuitenkin kuin aisaa ja aloimme jo etsiä sisäkohteita. Jostain syystä päätimme kuitenkin uhmata säätä ja lähteä katsomaan eläimiä. Päätös osoittautui erinomaiseksi, sillä vierailumme aikana  ei satanut kertaakaan mutta ilmeisesti aamun kaatosade oli kuitenkin verottanut kävijämäärää.

 

 

Eläinpuistossa on paljon eläimiä.

Myös sellaisia, joiden vangitseminen on vähintäänkin kyseenalaista

-jos nyt minkään eläimen vangitsemista voi pitää perusteltuna...

 

Ilahduttavaa kuitenkin oli, että tässä puistossa eläimillä oli pääosin erinomaiset tilat;

valtavat luonnonmukaiset alueet ilman häkkejä ja kaltereita.

 

 

Idea näytti olevan se, että vierailijoiden tullessa katsomaan eläimiä, eläinten hoitajat houkuttelivat eläimiä näkösälle ruualla. Eläimet saivat tulla tai olla tulematta.

 

 

Useimmat näyttivät tulevan innokkaina ruuan haulle.

Ja keikistelivät siinä samassa katsojille.

 

 Rakastuneet paviaanit.

Paviaaneja ja Rhesus-apinoita sai myös syöttää apinan raksuilla.

 

Lasten mielestä yksi päivän kohkohdista taisi olla pienen tiikerivauvan hoitaminen.

Maitoa kului pullo tolkulla

 

Ja taisi se olla äidinkin päivän kohokohta.

Kaikki opaskyltit ja tietopläjäykset eläimistä on kirjoitettu englanniksi,

mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää Kiinassa.

 

Nooh, ihan joka kerta ei käännös ollut ehkä paras mahdollinen...

 

 

Osa puistosta kierretään omalla autolla tai tällaisella junalla.

Junassa on selostus kiinaksi.

 

Tällä alueella monet eläimet saavat kulkea melko vapaasti ja ne tulivat lähelle junaamme.

 



Kastumisvaara!!

Onneksi sentään kaikki eläimet eivät päässeet vapasti kulkemaan.

Tosin nämä nallekarhut eivät vaikuttaneet niin varallisilta kerjätessään makupaloja hoitajilta.

 

Koska ollaan Kiinassa, ei pelkkä eläinten katsominen riitä viihdykkeeksi.

Niinpä eläinpuiston sisään oli rakennettu pieni dinosauruspuisto.

 

Vaikka en nyt ollut niin ihastunut ajatuksesta, täytyy sanoa, että puisto oli taitavasti toteutettu.

Luonnon keskellä "vaani" moottoroituja  dinosauruksia hienoine äänitehosteineen.

Käärmepolulla lapset saivat pitää käärmettä.

Kun eläintenhoitaja huomasi, miten nätisti meidän lapsemme kohtelivat käärmettä,

eivätkä säikkyneet sitä lainkaan, saivat he pitää käärmettä ihan itse. 

Käärme luikerteli pitkin lastemme käsiä ja vartaloa.

Kiinalaislapsille ei käärmettä annettu syliteltäväksi.

Huih, melkein astuimme päälle!!

Ei sentään, osa käärmepolusta oli lasia, jonka alla käärmeet luikertelivat aivan jalkojen juuressa. 

 

Kiinalaiseen eläinpuistoon kuuluu erottamattomasti pandat.

Nämä vaan ovat kovia nukkumaan.

Puistossa pääsi näkemään lasin takaa eläinvauvojen sairaalaa.

Pieni karhuvauva loikoili keskoskaapin suojissa.

Kirahveille sai syöttää oksia.

 

 

Sitten meidän olikin kiirehdittävä takaisin hotellille,

sillä lento takaisin Shanghaihin lähtisi perjantai-iltana.

Puisto oli kuitenkin mukava kokemus ja eläinpuistojen joukossa hyvin hoidettu.