tiistai 15. huhtikuuta 2014

Voihan rairuoho

Meillä oli viime viikko vieraita ja olemme taas kierrelleet ympäri kaupunkia. Ajattelin tehdä yhden postauksen vieraidemme kanssa tehdystä ohjelmasta, josko siitä olisi apua vaikka Shanghaihin matkustaville tai täällä asuville, jotka suunnittelevat ohjelmaa vieraille.

Nyt ensin kuitenkin akuutimpiin aiheisiin, nimittäin pääsiäiseen! Tämä kevään pyhä on salaa hiipinytkin jo ovelle, kuin huomaamatta. 



Viime vuonna värkkäsimme munia ja metsästimme rairuohoa hyvissä ajoin. Eilen heräsin tajuamaan, että en ole valmistautunut millään tavalla. Minusta on ollut kiva kuitenkin luoda lapsille suomalaista tunnelmaa tänne kotiin ja koristella kotia kauden mukaan.



Viime vuonna rairuohon metsästys ei tuottanut tulosta, paitsi Ikean tekoruohon muodossa. Viime kesänä olin jo kaukaa viisas ja otin rairuohon siemenet mukaan palatessamme Shanghaihin. Ja nyt sitten olin unohtanut koko pääsiäisen. Onneksi Koti Koivujen Katveessa -blogissa oli Maritan ajankohtainen postaus pääsiäisruohoineen. Niinpä kaivoin eilen kaapista viime vuoden tiput ja lasten maalaamat munat (kerrankin hyötyä säilytysvimmasta) sekä kukkamarkkinoilta ostetun pääsiäispupun.  Pienimmän kanssa kaivoimme kaapin kätköstä kukkamullan jämät ja rairuohon siemenet. Nyt toivomme ihmettä ja odotamme, että ruoho itää ennen pääsiäistä...




P.S. Vinkki Shanghain suomalaisille mattimyöhäisille: Suomikoulun Suomikaupassa on ollut rairuohon siemeniä myynnissä.

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti kuitenkin muistat että kukko munii pääsiäisenä sielläkin lapsille. Nurmesta ei niin väliä, kun siellä jo varmaankin on ulkona vihreä nurmikko.
    Meille tulee Markon perhe taas pitkäperjantaina kalaaterialle.
    Hyvää Pääsiäistä teille kaikille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, muistan kyllä :)
      Ja ulkona nurmikko on tosiaan ihan vihreää, mutta usko tai älä, niin jotain pientä on tapahtumassa rairuohoistutuksessani!

      Poista
    2. Niin ja hyvää pääsiäistä myö teille kaikille!

      Poista
  2. Hah, hah haa. Et ikinä usko, mutta täällä kolme lautalsellista rairuohoa viheriöi. Yksi kasteltiin niin huolellisesti, että se taitaa kasvaa ennemmin lumpeita, mutta todellakin. MINÄ!
    kaikista ihmisistä olen hankkinut pääsiäisväriset astiat, multaa sekä koristeita jo ennen kuin pääsiäinen on viikko sitten ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa :)
      Mutta usko tai älä, mutta meidänkin rairuohossa tapahtuu jotain, joskaan en nyt vielä kuvailisi sitä sanalla viheriöi... Ja onhan tuo ruoho ihan kiva koriste pääsiäisen jälkeenkin ...onhan?!

      Poista
  3. Jyvinä se ruoho minullakin on ! Susu tulle lasten kanssa meille. Oikein hyvää pääsiäistä kaikille teille!
    äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti, ehkä se sinunkin ruoho vielä ehtii...
      Terveisiä kaikille ja hyvää pääsiäistä myös Susulle ja lapsille.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.