Matkalla: Paratiisiko?

Heräsin tänä aamuna ennen muita ja hipsin parvekkeelle, josta minua oli vastassa tämä näky: 

Tästä ei maisema juuri voi parantua; tämä taitaa olla paratiisi!

Mutta palataanpa eiliseen. Lähdimme eilen aamupäivällä Shanghaista matkaan. Meillä oli lento HongKongin kautta Kota Kinabaluun Borneolle.

Lennot olivat Cathay Pacificin/Dragon Airin ja palvelu oli aivan ensiluokkaista.

Lentomme SH - HK oli yli tunnin myöhässä ja meillä oli vain kahden tunnin vaihto. Onneksi lennolla oli iso kiinalaisryhmä jatkamassa samalla lennolla, joten meitä oltiin vastassa HK:n kentällä. Niinpä seurasimme kiinalaisten ryhmänjohtajan pitelemää, tikun nokassa killuvaa vaaleanpunaista nallea (don't ask) läpi HK:n kentän ja pääsimme jatkamaan sovitulla yhteydellä.

Kota Kinabalussa havaitsimme myös, että matkatavarammekin olivat kiireestä huolimatta vaihtaneet oikealle lennolle.

KK:n kentällä meitä oli vastassa hotellimme kuljettaja. Saavuimme illalla Shangri La Rasa Riaan, upeaan hotelliimme, joka sijaitsee  n. 45 minuutin matkan päässä KK:n hulinasta.

Hotellin henkilökunta oli meitä vastassa ja johdatti perheemme suoraan huoneeseen, jossa sisäänkirjaus suoritettiin. Huone oli tilava ja siisti, kuten odottaa saattaa.

Kevensimme matkavaatetustamme kosteaan, kuumaan ilmanalaan sopivaksi ja teimme pienen kierroksen hotellialueella. Vaikka oli pimeää, oli helppo havaita, että kaikkialla oli siistiä ja huoliteltua.

Tänä aamuna heräsin tosiaan upeaan auringonnousuun 

ja kun muukin perhe kömpi pian perässä, pääsimme ajoissa aamupalalle.

Aamupalan jälkeen meillä oli hetki aikaa ihailla hotellin puuterihiekkaista rantaa 

ja kauniita maisemia. 

Mutta vain hetken, 

sillä puoli kymmeneksi meillä oli ensimmäinen pieni retki tiedossa. 

Nimittäin hotellin yhteydessä on luonnonsuojelualue, jossa myöskin kuntoutetaan orankivauvoja, jotta ne voidaan sopeuttaa Sepilokin orankireservaatin kautta takaisin luontoon. Meillä oli tarkoituksena mennä katsomaan orankien ruokintatasanteelle, näkyisikö näitä ihania otuksia.

Kävelimme lyhyen matkan viidakon halki ja pian alkoi puunlatvustossa kahista. 

Kohta jo ensimmäinen karvakaveri ilmestyi koko perheen iloksi näkyviin!

Ruokintatasanteella kaksi veitikkaa popsi herkkuja napaansa ja me saimme seurata näitä ihania luontokappaleita aivan rauhassa. Välillä tuntui siltä, että orangit katselivat meitä myös kiinnostuneina, mutteivat kuitenkaan tulleet kosketusetäisyydelle.

Syötyään tarpeeksi orangit alkoivat katsojien iloksi leikkiä tasanteen ympärillä.

Välillä keikuttiin puunlatvassa edes takaisin, välillä painittiin kaverin kanssa.

 

Sillä välin, kun orankilapset telmivät puissa,

ruokintatasanteelle ilmestyi joukko makakeja rääppiäisiin.

Ne selvästi kunnioittivat orankeja ja pysyivät poissa näiden tieltä.

Viidakossa oli huumaava kaskaiden sirkkelimäinen siritys ja valtavasti suuria perhosia.

Myös lintujen ääniä kuului paljon.

Vietettyämme tunnin orankeja ja makakeja ihaillen jatkoimme matkaamme.

Tällä kertaa pääsimme ihailemaan maisemia apinaperspektiivistä 

eli puunlatvustoon rakennettua siltaa pitkin.

Apinoita emme enää nähneet, mutta maisemat olivat todella kauniit!

Kasaksi pakkautunut mehiläislauma jännitti hiukean viidakonkävijää.

Puunlatvuskävelyn jälkeen palasimme jälleen hotellialueellemme.

Olimme päättäneet viettää iltapäivän altaalla rentoutuen. Tosin täälläkin on luonto lähellä!

Isohko varaanikin viipotti uiskentelijoista välittämättä aurinkotuoliemme alta.

Allasalueita on useampi ja yhdestä niistä on kaksi vesiliukuakin, 

jotka olivat lastemme kovassa käytössä.

Aurinkotuoleja oli ainakin näin ensimmäisenä päivänä helposti saatavilla.

Illalla lähdimme ulos. Huomasimme, kuinka lähellä luonto onkaan: iso lauma makakeja keikkui suoraan hotellihuonettamme vastapäätä olevassa viidakossa.

Illalla päätimme lähteä johonkin lähikylään syömään ja kauppaan. Hotellin vastaanottohenkilön suosituksesta lähdimme Tuaranin kylään. Mielessäni siinteli jokin viehättävä pikku kylä ja ravintola...

No, katuja ei nyt varsinaisesti kuvaisi sanalla viehättävä...

Ystävällinen kuljettajamme vei meidät kuulemma erittäin suosittuun malaijiravintolaan. Paikka olikin täynnä paikallisia illallistamassa. Viehättävä ei kuvannut myöskään ravintolaa... Mutta ihan ok ruokaa siellä oli tarjolla ja yställistä palvelua. 

 

Me taisimme olla koko kylän ainoat turistit, ja meitä tuijotettiin kyllä kovasti.

Ystävällismielisesti tosin ja sitä paitsi olemmehan siihen jo tottuneet.

Illallisen jälkeen kuskimme nouti meidät ravintolasta 

ja vei meidät paikalliseen supermarkettiin juomaostoksille.

Supermarketilla meitä kohtasi vielä yksi luontonäky!

Katsokaapa alla olevaa kuvaa; siinä ei suinkaan ole jouluvaloja vaan sähköjohtoja,

joissa istuu satoja lintuja.

Vähän Hitchcockin Linnut -tunnelma...

Kuskimme palautti meidät takaisin hotellille ja väsynyt katraamme on nyt valmiina unten maille!

Kohti hevosen vuotta

Shanghai valmistautuu muun Kiinan kanssa kiinalaisten tärkeimpään juhlaan, 

kiinalaiseen uuteen vuoteen eli Spring Festivaaliin.

Kaupungin valmisteluja ja uuden vuoden koristeita pääsivät myös ihailemaan vieraamme, 

eli Suomesta jo toistamiseen tänne matkanneet appivanhempani.

Vieraamme olivat täällä neljän päivän ajan, ennen kuin matkasivat Thaimaan lämpöön. Siinä ajassa ehdimme kuitenkin tehdä vaikka mitä, sillä kaikkia perusnähtävyyksiä ei enää tarvinnut kahlata läpi. Sen lisäksi uuden vuoden jälkeen appivanhemmat lentävät Suomeen Shanghain kautta ja ehdimme viettää yhdessä toiset neljä päivää.

Dong Tai Lun viehättävä antiikkikatu kuului kuitenkin jo toistamiseen appivanhempien matkaohjelmaan.

Teetimme kuitenkin jotain, jota viime kerralla emme olleet huomanneet (tai minä millään täällä käymilläni kerroilla!!). Nimittäin leimasimet omasta sukunimestämme kirjaimilla ja merkeillä. Niistä tuli tosi hauskat! Leimasinkokoja on useita ja malleja monia, joista valita. Koosta riippuen leimasimet ilman tinkimistä maksoivat 100 RMB:n molemmin puolin. 

Käsityöläiseltä homma sujui kädenkäänteessä!

Vieraat lähtivät viettämään Thaimaahan kiinalaista uutta vuotta 

ja me jäimme vielä tänne seuraamaan kaupungin koristelua.

Monet suomalaisittainkin kevääseen liitetyt kukat kuuluvat myös kiinalaiseen kevätjuhlaan.

Pajunkissoja täältä saa perinteisen valkoisen lisäksi kaikissa väreissä.

Mandariinipuut tuovat onnea. 

Näillä 1800 RMB maksavilla isoilla puilla 

voi onnea toivottaa oikein isosti.

Katukuvassa ja kukkakaupoissa näkyy mandariinipuiden lisäksi myös kukkivia oksia, 

joista osa on koristeltu juhlaan sopivin koristein.

Kaikkialla näkyy kiinalaisia lyhtyjä.

Sekä muita koristeita.

Minäkin kävin hakemassa muutaman lyhdyn YuYuanista. 

Tarkoituksenani on viedä ne aikanaan Suomeen, 

jotta voimme sitten järjestää Kiinassa tapaamiemme ystävien kanssa kiinalaisen uuden vuoden juhlat.

Nyt kun kevätjuhla on ihan ovella, muuttui ilmakin yhtäkkiä keväiseksi!

Muutaman päivän olemme saaneet nauttia auringosta ja saasteettomasta sinisestä taivaasta. 

Tänään sitten elohopea kipusikin 18 asteeseen.

Kiinalaisilla kouluilla on jo loma 

ja puistoissa olikin paljon isovanhempia lastenlastensa kanssa nauttimassa upeasta säästä. 

Joku uskaltautui jo riisumaan jopa takkinsa.

IFC Mall ei koskaan säästele koristuksissaan! Ei nytkään!

Kultaiset hevoset kiiltelevät kilpaa kiillotetun lattian ja kauppojen näyteikkunoiden kanssa.

Ennen uutta vuotta kaupoissa on isot alennusmyynnit: talvivaatteet täytyy saada pois kevään tieltä.

Minäkin olen siis käynyt alennusmyynneissä.

Tiedoksi Shanghailaisille: GAPillä oli monet vaatteet 30-50 %:n alennuksessa. Lisäksi, jos vaivautui sovittamaan sinisiä farkkuja, sai koko ostosten loppusummasta vielä 30 % lisäalennusta.

Toki minä nyt yhdet farkut sovitan ja niinpä ostin lapsille monenlaista tuntuvin alennuksin.

Lisäksi tänään ihastelimme erään kiinalaisen rouvan kanssa samaa takkia.

Päädyimme jutustelemaan monesta muustakin ja hän lopulta halusi antaa minulle oman kanta-asiakasalennuksensa käyttöön: -50% ostosten loppusummasta.

Tämä Zaran paita (25 RMB) ei päässyt ostoskoppaani, 

mutta olihan se kiva huomata jotain kotoista keskellä Shanghaita.

Ostosten lisäksi meillä on valmistauduttu kiinalaiseen uuteen vuoteen antamalla Hong Baot Ayille ja kuljettajalle. Punainen kirjekuori on työntekijöille tärkeä palkanlisä, sillä se on yleensä kokonaisen kuukauden palkka.

Ja sitten meillä on pakattu! Monien muiden expatien tavoin pakenemme rakettien räiskettä ja väenpaljoutta sekä sulkeutuvia kauppoja muille maille.

Seuraava postaus tuleekin sitten toivottavasti kuuman auringon alta!

...

Unelmia

Mistä minä unelmoin? Matkasta autiolle saarelle... Uudesta kodistamme... Lottovoitostakin ehkä... Mistä ihmiset ympärilläni unelmoivat?

Ayi unelmoi siitä, että hän voisi ostaa kodin. Shanghaista hän ei sitä uskalla edes unelmoida ostavansa, mutta edes omasta kotikaupungistaan. Sellaisen pienen kodin, jossa hän voisi elää yhdessä perheensä kanssa. Sellaisen, jossa hän näkisi tyttärensä kasvavan sen sijaan, että tapaa häntä vain kaksi kertaa vuodessa. Sellaisen, jossa voisi viettää koti-iltoja miehensä kanssa sen sijaan, että tapaa miestään kerran-kahdesti vuodessa. Sellaisen, jossa voisi pyyhkiä pölyt omilta huonekaluilta sen sijaan, että pyyhkii muiden pölyjä.

Niin, siitä unelmoi Ayimme.

Chris ei osaa vielä pukea sanoiksi unelmiaan, sillä hän kuulee huonosti eikä osaa vielä puhua. Hänen hymynsä takaa voin yrittää lukea hänen toiveitaan. Tiedän ainakin varmasti, että hän unelmoi siitä, että saa nukahtaa jonkun syliin. Hän ei halua nukkua yksin sängyssä. Hän kiipeää heti sopivan ihmisen syliin ja pian jo ummistaa silmänsä. Jos hänet siirtää sänkyyn, hän rävähtää itkemään.

Chris unelmoi varmasti siitä, että joskus hänellä olisi oma äiti ja isä, jonka syliin voisi nukahtaa. Onneksi hän ei tiedä, että häneltä puuttuu hukou eli kotipaikkarekisteröinti. Onneksi hän ei tiedä, että paperilla häntä ei ole olemassa Kiinassa. Onneksi hän ei tiedä, että hänellä ei ole oikeutta terveydenhuoltoon tai koulutukseen. Onneksi hän ei tiedä, että häntä ei voi adoptoida, koska häntä ei "ole olemassa". Onneksi hän ei tiedä, sillä mistä hän muutoin unelmoisi.

Mistä minä unelmoin? Unelmoin toki, että talomme valmistuu ja siitä aution saaren matkastakin. Toivon hartaasti myös, että Kiina muuttaa hukou-järjestelmäänsä ja Chris saa kodin kansainvälisen adoption myötä. Toivon, ettei se jää pelkäksi unelmaksi.

Ayin puolesta minun ei tarvitse enää unelmoida, hänen toiveensa toteutui tänään: hän teki ostosopimuksen uudesta asunnosta kotikaupungissaan. Hän pääsee muuttamaan tyttärensä kanssa omaan kotiin ensi kesänä!

Paluu arkeen

Tänään koitti paluu arkeen, kun lapset palasivat kouluun. S toki on jo tienannut perheen elantoa koko viime viikon, mutta tänään sitten muukin perhe aloitti arkisen aherruksen.

Viime viikon minä ja lapset vielä siis lomailimme, mutta emme ihan niin kuin olin ajatellut... Alku sujui suunnitelmien mukaan ja lomareissulta palattuamme poistimme joulun kodistamme heti lauantaina. Hetken pohdittuaan kuusen kohtaloa, mies päätyi riipimään sen paljaaksi keittiöveistäni käyttäen. Onneksi ei ollut kallis veitsi...

Sunnuntai-aamuna sängystä heräsi todella sairas pienimmäinen. Kuumetta oli 40.5 astetta eikä pieni jaksanut pysyä hereillä. Kun ei hän edes puhunut mitään, otin suunnakseni sairaalan vain muutaman tunnin kestäneestä kuumeilusta huolimatta. Onneksi, sillä muutoin bakteremiaksi diagnosoitu tauti olisi saattanut muuttua vakavaksi. Nyt se hoitui hienosti antibioottipistoksin.

Vaikka pienen vointi koheni hetkessä lääkityksen myötä, päätin rauhoittaa alkuviikon kotiin lomasta huolimatta. Isommat lapset itse asiassa taisivat riemuita tästä, sillä saivat kutsua meille kavereitaan. Meillä kävikin päivittäin sekalainen joukko isompien ystäviä. J ja A saivat myös uusia kavereita erään uuden suomalaisperheen majoituttua compoundillemme. Tai no, olivathan he jo osin tuttuja, sillä perhe kävi meillä previsitillään illallisella ja lapsilla tuntui heti ensi tapaamisesta lähtien synkkaavan hyvin.

Loppuviikosta uskaltauduin jo viemään pienimmänkin ulkoilemaan. Sää on ollut viime vuoden loppua paljon parempi ja monena päivänä on saatu nauttia sinisestä taivaasta. Perjantaina näytimme uusille tulokkaille lähiseutua hienossa kelissä!

 

Lauantiana oli tihkusadepäivä, muttemme antaneet sen häiritä suunniteltua kävelyretkeä uusien tulokkaiden kanssa. Tarkoituksena oli käväistä askartelumarkkinoilla, jotta lapset saisivat puuhaa ennen muuttokuorman saapumista. Illallisen söimme ystävien kanssa Lost Heavenissa.

Sunnuntaina päätimme viettää lettukestejä ja kutsuimme pari ystäväperhettä letuille. Pöytää kattaessamme tajusimme, että pöytä on joukolle hiukan niukka... Onneksi Kiinassa kaikki on isoa ja työhuoneesta raahattu kirjoituspöytä toimi helposti kuuden lapsen ruokapöytänä. Kätevää.

Lopulta meillä oli siis varsin mukava viimeinen lomaviikko, vaikkei mitään varsinaista ohjelmallista tehtykään. Kyllä tällä taas jaksaa seuraavaan lomaan, joka alkaakin ...hmmm... vajaa kahden viikon päästä...

Melkein blondi

Pakko kertoa teille kampaajakäynnistäni, vaikka siitä on aikaa jo pari kuukautta. Olen vaan unohtanut tehdä postauksen siitä. Kävin taas tutussa paikassa Asunovassa, josta olen kertonut aikaisemminkin. Ensimmäinen käyntihän tuolla kaatui kielimuuriin, mutta sittemmin on sujunut kivasti.

No, oli taas aika piilottaa juurikasvu ja lampsin illan jo pimettyä kampaamolle. Aikaisemmin kuontalostani huolta pitäneet japanilaiskampaajat olivat varattuja, joten lähdin seuraamaan erästä toista japanilaista kampaajaa. Hän osasi hiukan englantia, joten selitin hänelle englanniksi, mitä haluan.

Pian paikalle pelmahti kaksi kampaajaa lisää. Tämä ensimmäinen japanilainen sitten käänsi minun puheeni japanilaiselle kollegalleen japaniksi, joka puolestaan käänsi japanista kiinaksi kolmannelle. Siinä vaiheessa minä sitten selitin myös kiinaksi toiveeni tälle kolmannelle, joka aikoi siis tarttua toimeen kuontaloni kanssa. Kolmesta kielestä ja neljästä ihmisestä huolimatta vaikutti siltä, että kaikille oli selvää, mitä pitää tehdä.

Kiinalainen poika alkoi sutia väriä juurikasvuun. Useinhan väri on sutimisvaiheessa valkoista, mutta alkaa tummeta vaikutuksen alettua. No tällä kertaa aloin hämmästellä, kun väri näytti niin kumman vaalealta sen vaikutettua jonkin aikaa. Huomautukseksi, että juurikasvuni on tumma ja värjätyn hiuksen väri todella tumma...

Kun kampaajapoika sitten tuli tutkimaan tulosta ja näin hänen kauhistuneen ilmeensä peilin kautta, arvelin epäilyni osuneen oikeaan: nyt on värjäyksessä jotain vikaa. Kahden hätääntyneen kampaajan voimin alettiin sutia uutta väriä juuriin. Se ei selvästi tuottanut haluttua tulosta ja kampaaja poika totesi kiireesti: "Now Shampoo!!"

Kun sitten istahdin pesun jälkeen takaisin tuoliin, näin vasta kunnolla koko värjäyksen. Juureni olivat muuttuneet aivan tipun keltaisiksi. Siis minä, joka en ole koskaan ollut blondi enkä sellaiseksi aiokaan, omasin nyt aivan vaaleat juuret. Ja koska väri oli vain juuressa (onneksi), näytti siltä, että vaalea päänahka kuultaa läpi ja olen lähes kalju. Onneksi se oli harhaa.

En ole kovin herkkähipiäinen tukkani suhteen, mutta ihan ystävällisesti pyysin kuitenkin poikaa kutsumaan paikalle jonkun, joka osaa paremmin länsimaisen tukan salat. Silloin alkoi hirveä härdelli. Paikalle pelmahti joukko kampaajia kauhistelemaan tulosta ja pyytelemään anteeksi. Sitten tuli johtajakin paikalle ja esitti mitä suurimmat pahoittelunsa. Minä yritin rauhoitella, ettei tässä nyt hätää ole, kunhan joku osaa värjätä juuret takaisin tummiksi.

Minulle hommattiin paikalle top-stylisti ja toinen aputytöksi ja he alkoivat värjätä tukkaa uudestaan. Vähän väliä paikalle tuli muita kampaajia katsomaan, miten tukan käy. Johtajakin tuli vielä paikalle ilmoittamaan, että saan tuntuvan alennuksen tästä ja seuraavasta kerrasta, sekä lisäksi molemmilla kerroilla ikääntyneen (!!) hiuksen tehonaamion ilmaiseksi. Tuon naamion nimen olisin näin 36-vuotiaana halunnut jättää tietämättä...

Lopputulos oli lopulta aivan passeli, juuret tummat ja laskukin vain puolet normaalista. Hiukan minua säälitti se alkuperäinen kampaaja, jolle oli selvästi uutta värjätä pohjoismaalaista hiusta ruskeaksi. Hän todennäköisesti laittoi vaalennusainetta väriin samoin kuin tekisi aasialaisen mustan hiuksen kanssa.

No, uskaltauduinko uudestaan samaan paikkaan? Kyllä vaan. Olin siellä viime viikonloppuna, mutta myönnettäköön, että pyysin kampaajakseni viime kerran korjaustyön tehneen topstylistin. No, ei se tälläkään kertaa ihan putkeen mennyt... Olisin halunnut raitoja. Kampaaja muisti minut hyvin edelliskerrasta ja oli selvästi hiukan turhan varovainen vaalennuksen kanssa, eikä raitoja juuri paljaalla silmällä näe. Kampaaja totesi "Very hard, you have white hair". Toivon, että "white" tarkoitti tässä kohtaa vaalea eikä esimerkiksi harmaa...  Muuten oli kyllä ihan kiva lopputulos...

Tällä kertaa ilman kuvia ;)