Kohti hevosen vuotta

Shanghai valmistautuu muun Kiinan kanssa kiinalaisten tärkeimpään juhlaan, 

kiinalaiseen uuteen vuoteen eli Spring Festivaaliin.

Kaupungin valmisteluja ja uuden vuoden koristeita pääsivät myös ihailemaan vieraamme, 

eli Suomesta jo toistamiseen tänne matkanneet appivanhempani.

Vieraamme olivat täällä neljän päivän ajan, ennen kuin matkasivat Thaimaan lämpöön. Siinä ajassa ehdimme kuitenkin tehdä vaikka mitä, sillä kaikkia perusnähtävyyksiä ei enää tarvinnut kahlata läpi. Sen lisäksi uuden vuoden jälkeen appivanhemmat lentävät Suomeen Shanghain kautta ja ehdimme viettää yhdessä toiset neljä päivää.

Dong Tai Lun viehättävä antiikkikatu kuului kuitenkin jo toistamiseen appivanhempien matkaohjelmaan.

Teetimme kuitenkin jotain, jota viime kerralla emme olleet huomanneet (tai minä millään täällä käymilläni kerroilla!!). Nimittäin leimasimet omasta sukunimestämme kirjaimilla ja merkeillä. Niistä tuli tosi hauskat! Leimasinkokoja on useita ja malleja monia, joista valita. Koosta riippuen leimasimet ilman tinkimistä maksoivat 100 RMB:n molemmin puolin. 

Käsityöläiseltä homma sujui kädenkäänteessä!

Vieraat lähtivät viettämään Thaimaahan kiinalaista uutta vuotta 

ja me jäimme vielä tänne seuraamaan kaupungin koristelua.

Monet suomalaisittainkin kevääseen liitetyt kukat kuuluvat myös kiinalaiseen kevätjuhlaan.

Pajunkissoja täältä saa perinteisen valkoisen lisäksi kaikissa väreissä.

Mandariinipuut tuovat onnea. 

Näillä 1800 RMB maksavilla isoilla puilla 

voi onnea toivottaa oikein isosti.

Katukuvassa ja kukkakaupoissa näkyy mandariinipuiden lisäksi myös kukkivia oksia, 

joista osa on koristeltu juhlaan sopivin koristein.

Kaikkialla näkyy kiinalaisia lyhtyjä.

Sekä muita koristeita.

Minäkin kävin hakemassa muutaman lyhdyn YuYuanista. 

Tarkoituksenani on viedä ne aikanaan Suomeen, 

jotta voimme sitten järjestää Kiinassa tapaamiemme ystävien kanssa kiinalaisen uuden vuoden juhlat.

Nyt kun kevätjuhla on ihan ovella, muuttui ilmakin yhtäkkiä keväiseksi!

Muutaman päivän olemme saaneet nauttia auringosta ja saasteettomasta sinisestä taivaasta. 

Tänään sitten elohopea kipusikin 18 asteeseen.

Kiinalaisilla kouluilla on jo loma 

ja puistoissa olikin paljon isovanhempia lastenlastensa kanssa nauttimassa upeasta säästä. 

Joku uskaltautui jo riisumaan jopa takkinsa.

IFC Mall ei koskaan säästele koristuksissaan! Ei nytkään!

Kultaiset hevoset kiiltelevät kilpaa kiillotetun lattian ja kauppojen näyteikkunoiden kanssa.

Ennen uutta vuotta kaupoissa on isot alennusmyynnit: talvivaatteet täytyy saada pois kevään tieltä.

Minäkin olen siis käynyt alennusmyynneissä.

Tiedoksi Shanghailaisille: GAPillä oli monet vaatteet 30-50 %:n alennuksessa. Lisäksi, jos vaivautui sovittamaan sinisiä farkkuja, sai koko ostosten loppusummasta vielä 30 % lisäalennusta.

Toki minä nyt yhdet farkut sovitan ja niinpä ostin lapsille monenlaista tuntuvin alennuksin.

Lisäksi tänään ihastelimme erään kiinalaisen rouvan kanssa samaa takkia.

Päädyimme jutustelemaan monesta muustakin ja hän lopulta halusi antaa minulle oman kanta-asiakasalennuksensa käyttöön: -50% ostosten loppusummasta.

Tämä Zaran paita (25 RMB) ei päässyt ostoskoppaani, 

mutta olihan se kiva huomata jotain kotoista keskellä Shanghaita.

Ostosten lisäksi meillä on valmistauduttu kiinalaiseen uuteen vuoteen antamalla Hong Baot Ayille ja kuljettajalle. Punainen kirjekuori on työntekijöille tärkeä palkanlisä, sillä se on yleensä kokonaisen kuukauden palkka.

Ja sitten meillä on pakattu! Monien muiden expatien tavoin pakenemme rakettien räiskettä ja väenpaljoutta sekä sulkeutuvia kauppoja muille maille.

Seuraava postaus tuleekin sitten toivottavasti kuuman auringon alta!

...

Unelmia

Mistä minä unelmoin? Matkasta autiolle saarelle... Uudesta kodistamme... Lottovoitostakin ehkä... Mistä ihmiset ympärilläni unelmoivat?

Ayi unelmoi siitä, että hän voisi ostaa kodin. Shanghaista hän ei sitä uskalla edes unelmoida ostavansa, mutta edes omasta kotikaupungistaan. Sellaisen pienen kodin, jossa hän voisi elää yhdessä perheensä kanssa. Sellaisen, jossa hän näkisi tyttärensä kasvavan sen sijaan, että tapaa häntä vain kaksi kertaa vuodessa. Sellaisen, jossa voisi viettää koti-iltoja miehensä kanssa sen sijaan, että tapaa miestään kerran-kahdesti vuodessa. Sellaisen, jossa voisi pyyhkiä pölyt omilta huonekaluilta sen sijaan, että pyyhkii muiden pölyjä.

Niin, siitä unelmoi Ayimme.

Chris ei osaa vielä pukea sanoiksi unelmiaan, sillä hän kuulee huonosti eikä osaa vielä puhua. Hänen hymynsä takaa voin yrittää lukea hänen toiveitaan. Tiedän ainakin varmasti, että hän unelmoi siitä, että saa nukahtaa jonkun syliin. Hän ei halua nukkua yksin sängyssä. Hän kiipeää heti sopivan ihmisen syliin ja pian jo ummistaa silmänsä. Jos hänet siirtää sänkyyn, hän rävähtää itkemään.

Chris unelmoi varmasti siitä, että joskus hänellä olisi oma äiti ja isä, jonka syliin voisi nukahtaa. Onneksi hän ei tiedä, että häneltä puuttuu hukou eli kotipaikkarekisteröinti. Onneksi hän ei tiedä, että paperilla häntä ei ole olemassa Kiinassa. Onneksi hän ei tiedä, että hänellä ei ole oikeutta terveydenhuoltoon tai koulutukseen. Onneksi hän ei tiedä, että häntä ei voi adoptoida, koska häntä ei "ole olemassa". Onneksi hän ei tiedä, sillä mistä hän muutoin unelmoisi.

Mistä minä unelmoin? Unelmoin toki, että talomme valmistuu ja siitä aution saaren matkastakin. Toivon hartaasti myös, että Kiina muuttaa hukou-järjestelmäänsä ja Chris saa kodin kansainvälisen adoption myötä. Toivon, ettei se jää pelkäksi unelmaksi.

Ayin puolesta minun ei tarvitse enää unelmoida, hänen toiveensa toteutui tänään: hän teki ostosopimuksen uudesta asunnosta kotikaupungissaan. Hän pääsee muuttamaan tyttärensä kanssa omaan kotiin ensi kesänä!

Paluu arkeen

Tänään koitti paluu arkeen, kun lapset palasivat kouluun. S toki on jo tienannut perheen elantoa koko viime viikon, mutta tänään sitten muukin perhe aloitti arkisen aherruksen.

Viime viikon minä ja lapset vielä siis lomailimme, mutta emme ihan niin kuin olin ajatellut... Alku sujui suunnitelmien mukaan ja lomareissulta palattuamme poistimme joulun kodistamme heti lauantaina. Hetken pohdittuaan kuusen kohtaloa, mies päätyi riipimään sen paljaaksi keittiöveistäni käyttäen. Onneksi ei ollut kallis veitsi...

Sunnuntai-aamuna sängystä heräsi todella sairas pienimmäinen. Kuumetta oli 40.5 astetta eikä pieni jaksanut pysyä hereillä. Kun ei hän edes puhunut mitään, otin suunnakseni sairaalan vain muutaman tunnin kestäneestä kuumeilusta huolimatta. Onneksi, sillä muutoin bakteremiaksi diagnosoitu tauti olisi saattanut muuttua vakavaksi. Nyt se hoitui hienosti antibioottipistoksin.

Vaikka pienen vointi koheni hetkessä lääkityksen myötä, päätin rauhoittaa alkuviikon kotiin lomasta huolimatta. Isommat lapset itse asiassa taisivat riemuita tästä, sillä saivat kutsua meille kavereitaan. Meillä kävikin päivittäin sekalainen joukko isompien ystäviä. J ja A saivat myös uusia kavereita erään uuden suomalaisperheen majoituttua compoundillemme. Tai no, olivathan he jo osin tuttuja, sillä perhe kävi meillä previsitillään illallisella ja lapsilla tuntui heti ensi tapaamisesta lähtien synkkaavan hyvin.

Loppuviikosta uskaltauduin jo viemään pienimmänkin ulkoilemaan. Sää on ollut viime vuoden loppua paljon parempi ja monena päivänä on saatu nauttia sinisestä taivaasta. Perjantaina näytimme uusille tulokkaille lähiseutua hienossa kelissä!

 

Lauantiana oli tihkusadepäivä, muttemme antaneet sen häiritä suunniteltua kävelyretkeä uusien tulokkaiden kanssa. Tarkoituksena oli käväistä askartelumarkkinoilla, jotta lapset saisivat puuhaa ennen muuttokuorman saapumista. Illallisen söimme ystävien kanssa Lost Heavenissa.

Sunnuntaina päätimme viettää lettukestejä ja kutsuimme pari ystäväperhettä letuille. Pöytää kattaessamme tajusimme, että pöytä on joukolle hiukan niukka... Onneksi Kiinassa kaikki on isoa ja työhuoneesta raahattu kirjoituspöytä toimi helposti kuuden lapsen ruokapöytänä. Kätevää.

Lopulta meillä oli siis varsin mukava viimeinen lomaviikko, vaikkei mitään varsinaista ohjelmallista tehtykään. Kyllä tällä taas jaksaa seuraavaan lomaan, joka alkaakin ...hmmm... vajaa kahden viikon päästä...

Melkein blondi

Pakko kertoa teille kampaajakäynnistäni, vaikka siitä on aikaa jo pari kuukautta. Olen vaan unohtanut tehdä postauksen siitä. Kävin taas tutussa paikassa Asunovassa, josta olen kertonut aikaisemminkin. Ensimmäinen käyntihän tuolla kaatui kielimuuriin, mutta sittemmin on sujunut kivasti.

No, oli taas aika piilottaa juurikasvu ja lampsin illan jo pimettyä kampaamolle. Aikaisemmin kuontalostani huolta pitäneet japanilaiskampaajat olivat varattuja, joten lähdin seuraamaan erästä toista japanilaista kampaajaa. Hän osasi hiukan englantia, joten selitin hänelle englanniksi, mitä haluan.

Pian paikalle pelmahti kaksi kampaajaa lisää. Tämä ensimmäinen japanilainen sitten käänsi minun puheeni japanilaiselle kollegalleen japaniksi, joka puolestaan käänsi japanista kiinaksi kolmannelle. Siinä vaiheessa minä sitten selitin myös kiinaksi toiveeni tälle kolmannelle, joka aikoi siis tarttua toimeen kuontaloni kanssa. Kolmesta kielestä ja neljästä ihmisestä huolimatta vaikutti siltä, että kaikille oli selvää, mitä pitää tehdä.

Kiinalainen poika alkoi sutia väriä juurikasvuun. Useinhan väri on sutimisvaiheessa valkoista, mutta alkaa tummeta vaikutuksen alettua. No tällä kertaa aloin hämmästellä, kun väri näytti niin kumman vaalealta sen vaikutettua jonkin aikaa. Huomautukseksi, että juurikasvuni on tumma ja värjätyn hiuksen väri todella tumma...

Kun kampaajapoika sitten tuli tutkimaan tulosta ja näin hänen kauhistuneen ilmeensä peilin kautta, arvelin epäilyni osuneen oikeaan: nyt on värjäyksessä jotain vikaa. Kahden hätääntyneen kampaajan voimin alettiin sutia uutta väriä juuriin. Se ei selvästi tuottanut haluttua tulosta ja kampaaja poika totesi kiireesti: "Now Shampoo!!"

Kun sitten istahdin pesun jälkeen takaisin tuoliin, näin vasta kunnolla koko värjäyksen. Juureni olivat muuttuneet aivan tipun keltaisiksi. Siis minä, joka en ole koskaan ollut blondi enkä sellaiseksi aiokaan, omasin nyt aivan vaaleat juuret. Ja koska väri oli vain juuressa (onneksi), näytti siltä, että vaalea päänahka kuultaa läpi ja olen lähes kalju. Onneksi se oli harhaa.

En ole kovin herkkähipiäinen tukkani suhteen, mutta ihan ystävällisesti pyysin kuitenkin poikaa kutsumaan paikalle jonkun, joka osaa paremmin länsimaisen tukan salat. Silloin alkoi hirveä härdelli. Paikalle pelmahti joukko kampaajia kauhistelemaan tulosta ja pyytelemään anteeksi. Sitten tuli johtajakin paikalle ja esitti mitä suurimmat pahoittelunsa. Minä yritin rauhoitella, ettei tässä nyt hätää ole, kunhan joku osaa värjätä juuret takaisin tummiksi.

Minulle hommattiin paikalle top-stylisti ja toinen aputytöksi ja he alkoivat värjätä tukkaa uudestaan. Vähän väliä paikalle tuli muita kampaajia katsomaan, miten tukan käy. Johtajakin tuli vielä paikalle ilmoittamaan, että saan tuntuvan alennuksen tästä ja seuraavasta kerrasta, sekä lisäksi molemmilla kerroilla ikääntyneen (!!) hiuksen tehonaamion ilmaiseksi. Tuon naamion nimen olisin näin 36-vuotiaana halunnut jättää tietämättä...

Lopputulos oli lopulta aivan passeli, juuret tummat ja laskukin vain puolet normaalista. Hiukan minua säälitti se alkuperäinen kampaaja, jolle oli selvästi uutta värjätä pohjoismaalaista hiusta ruskeaksi. Hän todennäköisesti laittoi vaalennusainetta väriin samoin kuin tekisi aasialaisen mustan hiuksen kanssa.

No, uskaltauduinko uudestaan samaan paikkaan? Kyllä vaan. Olin siellä viime viikonloppuna, mutta myönnettäköön, että pyysin kampaajakseni viime kerran korjaustyön tehneen topstylistin. No, ei se tälläkään kertaa ihan putkeen mennyt... Olisin halunnut raitoja. Kampaaja muisti minut hyvin edelliskerrasta ja oli selvästi hiukan turhan varovainen vaalennuksen kanssa, eikä raitoja juuri paljaalla silmällä näe. Kampaaja totesi "Very hard, you have white hair". Toivon, että "white" tarkoitti tässä kohtaa vaalea eikä esimerkiksi harmaa...  Muuten oli kyllä ihan kiva lopputulos...

Tällä kertaa ilman kuvia ;)

Matkalla: Aini-juhlintaa ja Dai-ruukkuja

Kahden hektisen retkipäivän jälkeen meillä oli tiistai ja keskiviikko lepopäiviä

ja lepuuttelimme itseämme altaalla (minä) ja altaassa (muu perhe) kuin laiskamadot konsanaan.

Vaikka yöt ovat joulu-tammikuussa kohtuullisen viileitä,

päivällä auringon ansiosta lämpötila nousee lähelle kolmeakymmentä.

Havaitsimme myös, että aamulla oli aina hiukan pilvistä,

mutta auringon noustua tarpeeksi korkealle, pilvet hajosivat ja niiden takaa paljastui sininen taivas.

Hotelli järjesti kalenteriuudenvuoden juhlintaa, johon osallistuimme...

joskin kutakuinkin koko perhe oli nukahtanut ennen vuodenvaihdetta...

Ennen höyhensaarille siirtymistä ehdimme kuitenkin nähdä muutamia esityksiä.

Keväällä Xishuangbannassa juhlitaan Water Splashing Festivaalia,

jossa Dai-naiset läiskyttävät vettä Mekong-joessa hiuksillaan.

Nyt uutena vuonna saimme nähdä makupaloja tästä tanssista.

Kahden lököilypäivän jälkeen alkoikin taas retkipäivä ja

Wendy ja Echo hakivat meidät aamulla hotellilta.

Heillä oli kuulemma viime yöt olleet vähäunisia, sillä he olivat osallistuneet neljän eri vähemmistökylän uudenvuoden juhlintaan...

 

Meilläkin oli suuntana erään Aini-kylän uuden vuoden juhlat.

 

 

Nousimme n. 1300 m:iin ja matkalla saimme ihailla upeita maisemia auton ikkunasta.

Aini-kylät ovat useimmiten vuorten rinteillä, kun taas rikkaimmilla Dailla on tasamaan kyliä.

Päästyämme kylään jalkauduimme kylän pääkadun markkinahumuun.

Tällaiset kummalliset tulijat otettiin ystävällisesti vastaan.

 

Juhlan kunniaksi monet olivat pukeneet perinteiset aini-asut päälleen.

 

Kaduilla oli paljon ihmisiä ja sinne oli kuulemma kokoontunut väkeä useista lähikylistä.

Burman raja on aivan vieressä ja luvan saaneet kiinalaiset (maksuton vuoden voimassa oleva lupa) voivat sen ylittää. Samoin Burmasta voi tulla tekemään ostoksia Kiinan puolelle.  Sen sijaan meillä ulkomaalaisilla ei ole mahdollista ylittää rajaa kävellen.

Poikia Burmasta ostoksilla.

 Myynnissä oli kaikkea mahdollista ruuasta leluihin ja vaatteista arpoihin.

 

Kylä on rakennettu pääosin perinteiseen Aini-tapaan puusta,

mutta joitain kivitalojakin oli ilmestynyt katukuvaan.

 

Markkinoiden lisäksi juhlintaan kuuluivat tanssiesitykset, joita esitettiin "kylätalon" edustalla olevalta lavalta. Seisoimme ensin katsomassa esityksiä kulmassa, jossa myös vuoroaan odottelevat tanssijat seisoivat. Me selvästi "häiritsimme" heitä, sillä he eivät saaneet katseistaan irti hassuista pellavapäistä ja ottivat innokkaina kuvia meistä kännyköillään.

Katsomo oli rakentunut ihmisistä ja heidän itse paikalleen tuomista jakkaroista.

Vain kunniavieraille, aluehallinnon edustajille, oli varattu erikseen paikat.

Ainitanssi oli hyvin rauhallista.

Vaikka esitykset olivat erilaisia, kaikkia niitä yhdisti rauhalliset, harkitut liikkeet.

Esityksille aplodeerattiin ja rummutettiin hurjasti.

 

Myös perheen pienimmät intoutuvat tanssimaan.

Emme jääneet katsomaan kaikkia esityksiä, sillä meidät oli kutsuttu lounaalle Aini-perheen luokse.

Kuljimme kylän halki, kunnes saavuimme isäntäperheen talolle.

Talo oli perinteinen Aini-talo, jonka emäntä ja isäntä valmistivat meille uuden vuoden kunniaksi juhlalounaan. Olimme hiukan etuajassa ja istuskelimme kuistilla jutustellen niitä näitä.

Perheessä on kaksi lasta: 10-vuotias poika, joka huiteli markkinoilla sekä 2-vuotias tyttö. Emäntä (29v) kertoi, että ensimmäinen lapsi syntyi aikoinaan samassa mökissä kätilön avustamana, mutta nyt valtio vaatii, että lasten on synnyttävä sairaalassa.

Olot kodissa ovat melko alkeelliset näin suomalaisesta näkövinkkelistä.

Kuitenkin perheen kanssa jutellessa tuntui, että heillä on siinä kaikki tarpeellinen eikä heillä ole valittamista. Otimme suurena kunniana, että pääsimme heidän kotiinsa juhlalounaalle. Myöhemmin kävi ilmi, että he eivät saa rahaa lounaasta vaan tapaavat mielellään aika ajoin vieraita. Oppaamme toki vievät heille lahjoja siitä hyvästä, että he kestitsevät meitä, mutta rahaa he eivät siis ota.

Keskustelimme myös koulunkäynnistä. Kylällä on koulu pienimmille koululaisille, mutta isommat lapset menevät sisäoppilaitokseen reilun kolmenkymmenen kilometrin päähän. Viikonlopuiksi he tulevat kotiinsa.

Koska oli juhla, ruuaksi oli tarjolla monenlaista lihaa. Ja tietysti kanapuuroa!

Ruoka valmistetaan avotulella ja ruokailutilassa olikin melko savuista.

Ruokapöytä on perinteisesti matala bambusta tehty, savustettu pöytä,

jonka ympärillä on pieniä jakkaroita.

Pöytäliinan virkaa toimittavat banaaninlehdet.

Hassujen ulkomaalaisten houkuttelemina paikalle alkoi saapua muutakin sukua:

he kaikki halusivat nostaa uuden vuoden maljaa kansamme.

Täällä etelässä ei kuppiin näet syljetä. 

Pitkän lounaan ja muutaman maljan jälkeen lähdimme laskeutumaan vuorelta takaisin alas.

Laskeuduimme Dai-kylään, joilla on taloudellinen mahdollisuus viljellä arvokkaampaa tasamaata.

Emme kuitenkaan jääneet tähän kylään, sillä olimme menossa vierailemaan valkoiselle pagodalle.

Temppelialueella vierailijan vastaanottaa kultainen Buddha.

Esittämällä Buddhalle toiveen rukouksen muodossa ja sen jälkeen kumauttamalla rumpua kolmesti, uskotaan rukouksen toteutuvan. Materialistisia toiveita ei kannata esittää, sillä Buddhan käden asento osoittaa eitä materialismille.

Itse pagoda on 800 vuotta vanha ja valkoisen värin sijaan aika on patinoinut sen harmaaksi. 

Pagodalta vie polku metsän halki Dai-kylään.

Kuljimme kylän halki talolle, jossa asuu valtion tunnustama perinteisten dai-ruukkujen tekijä perheineen.  

 

Lasten iloksi talossa asusti myös kaksi koiranpentua,

jotka tosin ensin suhtautuivat varsin epäluuloisesti retkueeseemme.

Perinteisesti Dai-ruukuja on käytetty mm. vesisäiliöinä,

mutta nykyään niillä on useimmiten esteettinen merkitys.

Ruukuntekijän pojanpoika haluttiin ehdottomasti samaan kuvaan lastemme kanssa.

Ja taas räpsyivät salamavalot puolin ja toisin.

F tuli kysymään minulta, että saako hän paijata myös päästä uutta ystäväänsä.

Ja siinä valokuvia ottaessamme koiranpennutkin totesivat meidät vaarattomiksi

ja ryhtyivät leikkiin lasten kanssa.

Rouva näytti meille ruukuntekotaitojaan.

 

Ja kädenkäänteensä hän valmisti kauniin, symmetrisen ruukun.

Minä ja lapset saimme oppia mestarilta ja saimme kokeilla ruukuntekotaitojamme.

Ei oikein kovin vakuuttavaa...

Oman ruukkutekeleeni valmistuttua totesin, että vaatii vielä "pientä" harjoitusta... 

A onnistui paljon paremmin kuin minä!

Yksi koiranpennuistakin päätti kokeilla savessa ruukuntekotaitojaan

ja sen seurauksena joutui pesulle...

 

Ruukut jäivät kuivumaan ruukuntekijän kotiin,

mutta hän lupasi lähettää ne sekä oman tekeleensä meille Shanghaihin.

 

Me jätimme hyvästit Dai-kylälle ja palasimme kotiin 12 tunnin retkipäivän päätteeksi.

Tänään perjantaina oli sitten aika jättää hyvästit koko Xishuangbannalle,

sillä lensimme kotiin Kunmingin kautta.

Meillä oli todella onnistunut matka! Opimme ja koimme paljon!

 

Pakko laittaa loppukevennykseksi vielä vessakyltit Xishuangbannan lentokentältä.

Minkähän näistä vessoista valitsisi...??

Mahdollista Xishuangbannan matkaa harkitseville laitan tähän pari yhteystietoa:

Oppaamme Wendy ja Echo ovat kahden naisen yritys Bannaview.
Heillä on tätä kirjoittaessa vain kiinankieliset kotisivut, mutta Echon saa kiinni vaikkapa sähköpostilla. Hän osaa erinomaista englantia.
http://www.bannaview.com/
echo414@yahoo.cn

Vastaavantyyppisiä retkiä järjestää myös mm. Yunnan roads
http://www.yunnan-roads.com/

Hotellimme oli Crown Plaza Resot Xishuangbanna
Linkki

Toinen arvostelujen mukaan hyvä (mutta selvästi kalliimpi) hotelli olisi ollut
Anantara Xishuangbanna Resort & Spa
Linkki

Shanghaista on suora lento Shanghai Airlinesilla Xishuangbannaan Jinghongin kaupunkiin.
Lento kestää n. 3:45.
...