sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lonely ladies

Lasten koulu järjesti eilen Art Auction -tapahtuman eli taidehuutokaupan, jonka tuotosta puolet menee hyväntekeväisyyteen ja puolet koulun lasten hyväksi. Tilaisuus on yksi lukuvuoden kohokohdista ja sitä on valmisteltu pitkään. Jokainen luokka-aste tekee huutokauppaan yhden esineen. A:n luokan työstä kerroinkin täällä.
 

Minä lähdin huutokauppaan yksin S:n jäädessä lastenvahdiksi. Meillä oli koottuna kolmen naisen Lonely Ladies ryhmä A:n luokan äideistä; meillä kenelläkään ei ollut miehiä mukana. Niinpä vietin iltaani irlantilaisen ja japanilaisen äidin kanssa. Lisäksi joukkoomme liittyi vielä yksi filipini-äiti, jolla tosin oli mies mukana. Lonely ladyilla vaan näytti olevan niin kivaa, että hän halusi liittyä joukkoomme... emmekä ole niin tarkkoja jäsenyyden kriteereistä...

 
Tapahtuma oli Adults Only, mutta orkesteriin oli sentään hyväksytty yläkoulun nuoria viihdyttämään. Alkuun oli tarjolla cocktailpaloja ja kuohuviiniä, sen jälkeen illallinen ja runsain mitoin viiniä. Sinänsä hauska, että vanhemmat ja opettajat yhdessä viettävät varsin riehakkaan juhlan, jossa viini virtaa. Ei taitaisi Suomessa kaupunki katsoa hyvällä moista...

 
Live Auction -osuudessa huutokaupattiin lasten taideteokset. Lisäksi oli ns. Silent Auction, jossa oli valtava määrä lahjoitettuja tuotteita ja palveluja tarjolla. Jokaiselle huutokauppaan osallistuneelle jaettiin omalla nimellä ja koodilla varusteltuja tarroja, joita sitten liimattiin sen tuotteen edessä olevaan lappuun, jonka halusi huutaa. Korotussummat oli kirjattu lapuille valmiiksi.


Täytyy sanoa, että Silent Auction -tarjonta oli todella hyvää. Itse huusin kahta tuotetta: ihanaa korusettiä, jonka lisäksi pakettiin kuului viiniä ja hemmotteluhoitoja. Toinen oli luxusloma Sanyalla. Kumpaakan en lopulta saanut, huutoni huudettiin monin verroin yli...

 
Live Auction oli meidän pöydässämme riehakas tapahtuma. Seurueeseemme kuulunut pariskunta huusi raivokkaasti pienten lasten taiteilemaa taulua ja hinta nousi yli 4000 RMB:ään (yli 500 €), mutta he saivat lopulta haluamansa teoksen meidän kannustaessamme villinä vieressä.

 
Korkein hinta lasten taideteoksista oli yli 23 000 RMB eli yli 2800 €. Tässä juhlassa ei oltu köyhiä eikä kipeitä. Tietysti monelle tärkeä motiivi oli oman lapsen tekeleen ostamisen lisäksi se, että tuotosta puolet menee hyväntekeväisyyteen. Varsinkin amerikkalaisessa kulttuurissa hyväntekeväisyys on tärkeä osa arkea.

 
Minä huusin tyttäreni luokan tekemiä peilejä, mutta luovutin jo varhaisessa vaiheessa tyytyväisenä siitä, että nekin menivät kaupaksi hyvään hintaan ilman, että minun tarvitsi ostaa.

 
Huutokaupan jälkeen hilpeä joukko siirtyi tanssilattialla ja naispainotteisesta joukostamme huolimatta sain pyörähdellä enemmän kuin pitkään aikaan... Korkokengissä muhi rakkulat varpaisiin, mutta emme antaneet moisen häiritä. Moni viskasi kengät sivuun.

 
Meillä oli todella hauskat juhlat mukavassa porukassa... ja joillain taisi meno olla suorastaan villiä, kuten arvata saattaa näistä vessan oven alta pilkottavista punatuista kynsistä...
 
 
Ja kuinka kiva oli, kun illan päätyttyä tuttu, turvallinen kuski odotti auton kanssa koulun porteilla ja kotimatka sujui helposti ilman taksijonoa.

4 kommenttia:

  1. Wow! taiasi olla aika kovat bileet kun joku jopa makasi WC:n lattialla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, tarina ei kerro makasiko kukaan lattialla... ehkä ovi oli rikki ja punaiset kynnet pitelivät ovea kiinni pöntöllä istuessa... ;) Mutta kivaa oli.

      Poista
  2. En tiedä, Mia, huomasitko loppuillasta, kun juteltiin huutokaupan aikana.. Yhden lasten piirtämän Shanghaitaulun hinnaksi kohosi huimat 23 000 RMB? En tiedä, karkasiko jollakin mopo käsistä, mutta huimalta tunnustaa tuo summa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, en huomannut. Olin jo ällistynyt tuosta reilust 7000 RMB:sta, mutta että 23 000 RMB! Korjaanpa summan tekstiinikin. Kiitos Sari :)
      Ja kiitos sunnuntain tuomisista.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.