torstai 30. toukokuuta 2013

Spring Production

Näin lukuvuoden viimemetreillä koulussa on taas valtavasti kaikenlaisia tapahtumia ja juhlia. Viime viikolla vietettiin A:n kevätjuhlia eli oli ekaluokkalaisten ja sitä nuorempien Spring Production. Tänään oli vuorossa 2.-5.-luokkalaisten Spring Production.
 

Pienten juhlan teema oli In the Garden ja lava oli koristeltu teeman mukaisesti.


Ekaluokkalaiset esittivät pienen näytelmän, jossa jokaisella oli vuorosanoja.

 
Pienemmät maajussit esittivät lauluja kitarasäestyksellä.



F touhusi ystävänsä kanssa esitysten ajan.
Nämä pirpanat ovat kerrassaan söpö parivaljakko: vaaleat kikkurapäät ja aivan samankokoiset. Voisivat olla kaksoset.
 



Tänään olleessa vanhempien koululaisten esityksessä teemana oli Anything Goes.
Se oli oikea musiikkipläjäys: esityksiä nokkahuilusta rockiin.
 


J:n luokan discohileet odottavat malttamattomina lavalle pääsyä.




J:n luokka lauloi ja tanssi Abban hitin Dancing Queen ja taisi saada raikuvimmat aplodit osakseen.


Viidesluokkalaiset esittivät Michael Jacksonin  Man In The Mirror -kappaleen.
 


Lopuksi kaikki lapset lauloivat yhdessä We Are Family -kappaleen.

 
Amerikkalaisia syytetään aika ajoin teennäisyydestä. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että koulussa amerikkalainen, kannustava ilmapiiri synnyttää avoimia, hyvän itsetunnon omaavia ja reippaasti esiintyviä lapsia ja nuoria. Omalta kouluajaltani muistan, ettei kovin montaa kertaa päässyt (tai silloin joutunut) esiintymään. Vielä yliopiston alussa minua jännitti esiintyminen. Sittemmin kyllä työni vaati paljon esiintymisiä ja opettamista isoillekin asiantuntijajoukoille ja aloin jopa nauttia esiintymisestä. Olisi kuitenkin ollut järkevää aloittaa esiintymisvalmentautuminen jo pienenä. Sitä taitoa, kun tarvitsee lähes joka ammatissa. Onneksi tuntuu siltä, että Suomen kouluissakin suunta on tältä osin menossa parempaan päin.

2 kommenttia:

  1. Hieno homma ,että opettavat esiintymistä jo aivan ekaluokalta lähtien. Ovat sitten aikuisena varmoja esiintyjiä. Toivottavasti meidänkin kouluissa nykyään on enemmän esiintymisen opetusta.
    Lisäksi toivoisin ,että kouluissa opetettaisinn jo alaluokilta lähtien tanssia liikuntatunnilla.
    Olisi mukava että kaikki tytöt ja pojat oppisivat tanssimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, juuri ystäväni iloitsi yläkoulun esityksestä, kun pojatkin rohkeasti tanssi. Meidän nuori herra ei vielä ole innostunut tanssimisesta, mutta esiintyy kuitenkin reippaasti.
      Esityksiä ohjaavilla opettajilla on ammattimainen ote hommaan. Tosian juuri luin ilokseni hesarista, että Suomessa kouluissa lapset suunnittelevat innovatiivisesti esityksiä mm. kevätjuhliin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.