perjantai 16. elokuuta 2013

Täynnä elämää

Arki on alkanut ja se tuntuu kyllä valtavan hyvältä! Enpä olisi uskonut sanovani, että rakastan arkirutiinejamme!
 
Isot lapset aloittivat keskiviikkona koulun ja kumpikin vaikuttaa tyytyväisiltä luokkiensa kokoonpanoihin. Varsinkin A sai muutaman tärkeimmän ystävänsä luokalleen. Täällä nimittäin heitetään joka vuosi korttipakka ilmaan ja tehdän uusi jako. Lapset sekoitetaan eri luokille ja  opettajatkin ovat luokka-astekohtaisia, eivätkä luokkakohtaisia. Suomalaiseen tyyliin tottuneelle tämä saattaa tuntua oudolta, mutta järkeväähän tuo jonkinlainen sekoittaminen on, ettei luokista tule liian ryhmäytyneitä. Tällöin olisi nimittäin uuden tulijan vaikea ehkä päästä luokkaan sisään. Vaihtuvuus on suurta ja nyt tavallaan kaikki ovat kyseisessä luokassa uusia.
 

Aamuisin, kun isot on saateltu kouluun, alkavat minun ja pienen arkirutiinit, joista me molemmat pidämme. Nimittäin siirrymme altaalle ja veteen lillumaan 2-3 tunniksi. Koska haluan itsepäisesti pitää kiinni aamupäiväulkoilusta suomalaiseen tapaan, allas on ainoa vaihtoehto siihen. Näillä helteillä hiekkalaatikolle hyytyisi niin äiti kuin lapsikin. Lämpimässä vedessä on sen sijaan ihana lillua. Sopii celsiukset tällaiselle vilukissallekin, joka poistaa talviturkin mieluummin Punaisella- tai Karibianmerellä kuin suomalaisessa järvimaisemassa.


Siesta vietetään kotosalla; pikkuihminen nukkuu, minä teen töitä tai hoidan asioita. Iltapäivällä suuntana on jälleen uimaranta ja mukaan pääsee tällöin myös kaksi isompaa.

 
En ole oikein jaksanut viime päivinä ottaa kuvia, mutta sentään pari kuvaa ilta-auringossa kylpevästä allasalueesta nappasin.
 
Arjen myötä kotimme on myös täynnä elämää. Eilen kumpainenkin koululainen kiikutti kaverin koulubussilta kotiin. Illallispöytä täyttyi englannista monella aksentilla. Ayikin taisi olla iloinen, kun ruoka upposi lapsivieraiden suihin hyvällä ruokahalulla.
 
Tänään hain perjantaiseen tapaan lapset koululta ja kumpikin nappasi suomalaiskaverit matkaan. Vein 5-lapsisen katraani uimaan ja joukkoon liittyi kasa muitakin lapsia. Monen tunnin uintisession jälkeen maistui kurpitsakeitto ja sämpylät koko joukolle.
 
Tykkään siitä, että illallispöydässä istuu sekalainen joukko lapsia ja koti tuntuu olevan täynnä elämää. Nyt on Bad China Day hyvin kaukainen ajatus. Juuri nyt sinitaivainen Shanghai antaa parastaan.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että viihdytte taas noin hyvin siellä kaukana. Mekin lähdemme sitten viikon päästä sinne Kroatiaan purjehtimaan. Nyt tuntuu loma tosiaan tulevan tarpeeseen.
    Et ole vastannut sähköpostiini, joten luepa se.
    Äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Luin kyllä spostin, mutten ehtinyt vastaamaan heti.
      Hyvää lomaa koko porukalle!

      Poista
  2. Voi kuinka ihanaa että olette taas siellä arkirutiineinenne :) On niin mukava lukea sinun ihanaa blogiasi. Osaat niin kivasti kertoa elämästänne ja minäkin matkustelen taas sinun kirjoituksiesi mukana. Voikaa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, tervetuloa taas Shanghaihin ;)
      Ihanaa loppukesää sinne!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.