..
J ja Westlake/Hangzhou |
.
Vanhempani saapuivat vieraiksi Shanghaihin lauantaina. Aamupäivä sujui perinteisin menoin eli brunssi meillä kotona ja teetätysreissu LuJiaBang Lun räätälimarkkinoille. Iltapäivällä olikin vuorossa uudenlaista ohjelmaa, sillä tiedossa oli minireissu Hangzhouhun.
Emme olleet varanneet etukäteen junalippuja, sillä junia menee usein -kuin lähijunia Suomessa konsanaan. Ja onneksi näin, sillä ilmeisesti hienon sään houkutteleminia koko kansa näytti lähteneen liikkeelle -autoilla. Niinpä matka kotoa Hongqiaon asemalle kesti paljon odotettua kauemmin, emmekä ehtineet alunperin tähtäämäämme junaan.
Saavuimme lopulta pimeän jo laskeuduttua Hangzhouhun. Asemalla meitä oli vastassa oppaamme joka johdatti meidät autolle ja sen kyydissä edelleen hotellille, Shangri-La Hangzhouhun. Hotelli sijaitsee upealla paikalla aivan Westlake -järven tuntumassa. Olimme varanneet huoneet järvinäkymin ja iltavalaistuna huoneen parvekkeelta ja ikkunoista aukeni satumaisen kauniit näkymät.
Koska oli jo varsin myöhä, söimme illallisen hotellilla ja painuimme pehkuihin.
Eivät olleet näkymät huonoja auringonnousunkaan aikaan!
Erinomaisen ja monipuolisen aamiaisen jälkeen tapasimme oppaan hotellin aulassa.
Hotelliaamiainen |
Pekingin hyvän opaskokemuksen perusteella halusimme Hangzhouhunkin privaattioppaan. Tällä tavalla reissusta saa niin paljon enemmän irti! Tälläkin kertaa bookkasimme opaspalvelut The China Guidelta.
Shangri Lan puisto |
Lähdimme kierrokselle heti yhdeksältä aamulla.
Sää oli kuitenkin jo lämmin ja takit sai sulloa reppuihin.
Shangri Lan puisto |
Hotellilta oli vain muutaman minuutin kävely Westlake-järvelle.
Järven ympäristö oli värjäytynyt vaalean vihreäksi juuri lehteen puhjenneiden riippapajujen ansiosta.
Liikkeellä oli jo paljon ihmisiä, mutta ei tungokseksi asti.
Myöhemmin lähtiessämme pois alkoi järvellä olla jo melkein tungosta,
joten aikainen aamu oli viisas valinta.
Pienen kävelylenkin jälkeen hyppäsimme tällaiseen veneeseen,
jonka kyydillä pääsimme ulapalle ihailemaan maisemia.
Shanghai on varsin lättänä kaupunki ja korkein nyppylä kohoaa vain noin 90 metriin. Sekin kaupungin laitamilla... Maisema näyttää heti paljon kiinnostavammalta, kun siinä on kukkuloita ja vuoria. Eivät tosin Hangzhounkaan nyppylät mitään korkeita ole; korkein huippu on noin 300 metrissä.
Hangzhoussakin kukkivat iki-ihanat magnoliat,
joiden kuvat täyttävät juuri nyt SH:ssa asuvien Facebook-päivitykset.
Westlakelta siirryimme auton kyydillä Lingyin temppelille, joka on pitkän historian omaava, suuri temppeli. Sen puutarhan "lentävä huippu" (Flying Peak) ottaa tulijat vastaan kiviveistoksineen. Legenda kertoo, että Intiasta Kiinaan saapunut munkki Hui Li, joka perusti temppelin, uskoi kukkulan lentäneen Kiinaan Intiasta, sillä se muistutti erästä intialaista huippua.
Kukkulan vanhat kiviveistokset joutuivat kulttuurivallankumouksen aikana osin tuhoamisvimman kohteeksi. Paikalliset opiskelijat kuitenkin kutsuivat Zhou Enlain apuun, joka sulki temppelin hetkeksi suojellakseen sen tuholta.
Ennen Maon kulttuurivallankumoustakin temppeli on kokenut kovia
ja se on rakennettu uudestaan neljätoista kertaa sen 1600-vuotisen historian aikana.
Sakyamuni Buddhan lähes 34 metrin korkuinen patsas on rukouksien kohteena.
Patsaan käden asento kertoo, että hän opettaa.
Valtava patsasseinä on täynnä yksityiskohtia,
jotka kertovat buddhalaisuudesta kiinnostuneen pojan matkalle annetuista tehtävistä.
A halusi osallistua seremonioihin.
Vierailimme myös "Viidensadan Arhatin salissa", jossa todellakin oli 500 erilaista, pronssista arhatti-patsasta, joista kukin painaa noin tonnin ja on 1.7 metriä pitkä. Alunpitäen Intiassa arhatteja sanottiin olevan vain 16, mutta Kiinassa kaikki on suurta... niinpä täällä niitä onkin 500.
Temppelivierailun jälkeen auto vei meidät vanhaan keskustaan lounaalle.
Kiinalaisen lounaan jälkeen vierailimme perinteisen kiinalaisen lääketieteen (TCM) museossa.
Vanhoja reseptejä |
Museossa kaikki opastukset on kirjoitettu myös englanniksi,
joten sinne olisi helppoa mennä ilman opastakin.
Rakennus on historiallinen ja siellä on ollut apteekki jo 1800-luvulla.
Saimme kokeilla perinteisiä lääkkeenvalmistustekniikoita.
Rakennuksessa toimii edelleenkin TCM-apteekki, joka näytti olevan kovassa käytössä.
Vieressä on kuulemma TCM-lääkäriasema, josta TCM-lääkereseptejä määrätään jos jonkinlaiseen vaivaan.
Monet lääkkeet nautitaan teen tapaan ja yksi pussi pitää sisällään yhden päivän annoksen.
Lääkkeet kuulemma määrätään yleensä viikon kuureina.
Ginseng-juurella on monenlaisia vaikutuksia.
Kävelimme vielä vanhalla kiinalaisostoskadulla ennen kuin oli aika lähteä kotiin.
Meillä ei tälläkään kertaa ollut lippuja etukäteen ja tällä kertaa se oli melkein ongelma: kaikki junat vanhalla asemalla olivat loppuunmyytyjä. Saimme kuitenkin uudelle asemalle liput 21:02 lähtevään junaan alunperin aiotun kello kuuden junan sijaan. Kotona väsynyt joukkiomme oli lopulta yhdentoista aikaan illalla.
Reissu oli kuitenkin onnistunut ja sää suosi meitä upeasti.
Hangzhou vaikutti varsin viehättävältä kaupungilta!
..
mahtavaa. kiva kun kirjoitit tästä, sillä olen kuullut että kannattaa käydä ja juuri tämä on listallani "Shanghain ulkopuoliset matkat" ...
VastaaPoistaLet's Go, täällä oli tosiaan kaunista ja erittäin hyvä aika vierailulle! Sitä paitsi sinne on helppo ja nupea mennä junalla tai vaikka omalla autollakin.
PoistaKiva, jos tästä oli sinulle hyötyä!
Kylläpä oli taas mielenkiintoista olla mukana tällä(kin) reissullanne! ;)
VastaaPoistaTerveisin appivanhempien entinen naapuri P.
Naapuri P, kiva kun viihdyit matkassa. Täällä Kiinassa on kyllä paljon nähtävää -muutakin kuin Peking, Xi'an ja Shanghai. Se helposti unohtuu. Tämä on vaan niin valtava maa!
PoistaKyllä Kiinassa on niin paljon nähtävää:)
PoistaUpeaa teillä taas ihana retki
VastaaPoistaSisi, oli kiva taas käydä vanhempien kanssa muuallakin kuin SH:ssa. Ja tämä oli meillekin uusi kohde, vaikka onkin näin lähellä Shanghaita.
PoistaVirheistä oppineena, ostan aina meno-paluulipun Kiinassa, sillä monesti on tullut yllätyksenä, että junat on joko loppuunmyynty taikka vasta seuraava päivänä olisi vasta tilaa.
VastaaPoistaAnonyymi, mieskin matkustaa junalla tosi paljon eikä koskaan osta junalippua etukäteen, kun junia menee niin paljon. Hangzhouhunkin kuin Suomessa paikallisjunia konsanaan. Ja nytkin olisi mennyt niitä "huonompia" ja hitaampia junia; paremmat vain olivat täynnä. Olemme myös kerran aikaisemmin jääneet junasta (matka Guangzhousta Hongkongiin). Eli minä taidan kerätä puoleeni täysiä junia... ;) Ehkä siis on tosiaan varattava jatkossa liput ja aikatauluttaa sitten sen mukaan .
Poista