sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Cuivre

Kävimme viime perjantaina muutaman ystäväni kanssa jouluostoksilla ja muutaman tehokkaan rouvan kanssa saimme pukin konttiin vaikka mitä! Palkinnoksi tehokkuudesta olimme varanneet pöydän ravintola Cuivresta. Ja iso pöytä olikin, sillä otimme mukaan miehet ja lapset!
 

Isossa porukassa illastaminen on helppoa ja hauskaa: lapsista on seuraa toisilleen ja aikuiset saavat keskittyä seurusteluun ja herkulliseen ruokaan.
 
中国上海淮海中路1502弄(靠近乌鲁木齐中路)
1502 Huahai Zhong Lu (Near Wulumuqi Lu)
 


Cuivre on ranskalainen ravintola, jonka johdossa häärii Michelin-ravintoloissakin työskennellyt Michael Wendling. Ravintola on noteerattu useilla palkinnoilla.
 
Lista, jonka saa eteensä Ipadillä, on sopivan kokoinen; valikoimaa riittää kaikille mutta se ei ole liian laaja, joten usko laatuun ei mene. Viinilista on ranskalaispainotteinen, mutta myös muita eurooppalaisia viinejä on tarjolla.


Yksi omistajista piti henkilökohtaisesti seurueestamme hyvää huolta ja myös tarjoilijat olivat ystävällisiä. Lapset otettiin hyvin huomioon ja heille oli tarjolla oma menu kahdella eri pääruokavaihtoehdolla, juomalla ja jälkiruualla hintaan 88 RMB. Meidän nuorisomme taisi kyllä saada extra-suklaamousset...

Lasten listan pääruoka

Itse söin alkupalaksi etanoita ja annos oli suussa sulava. Seurueessamme syötiin myös mm. ankanmaksaa ja carpacciota, joista kumpaakin kehuttiin. Annokset eivät ole mitään piperryksiä vaan nälkä lähtee varmasti isommaltakin mieheltä.


Ystäväni tilaama lammas oli kuulemma hyvää.


Samoin sisäfilee punaviinikastikkeella oli herkullista ja mureaa.
Lisäkkeeksi tilaamani kasvikset olivat uunikasviksia, joista en niin välitä.


Jälkiruokajuustotarjottimessa on useita eri juustoja
ja se riittää mainiosti jaettavaksi useamman henkilön kesken.


Suklaafondant maistui hyvälle...


Kuten myös oma jälkiruoka-annokseni.

 
Hintatasoltaan Cuivre on kohtuullinen. Raaka-aineet on tuoreita ja ne kuulemma haetaan Avocado-leidiltä Wulumuqi Lulta, josta itsekin Puxissa ollessani joskus haen vihanneksia ja tuontitavaroita.
 
Perjantai-iltana ravintola oli aivan täynnä ja pöytiä myös jonotettiin baarissa. Pöytävaraus onkin suositeltava.
 
Seurueemme viihtyi erinomaisesti ja oli tyytyväinen annoksiinsa ja ravintolan tunnelmaan. Ravintolaa voi suositella lämpimästi!
 

2 kommenttia:

  1. Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi ja hyvässä seurassa hyvä ruoka maistuu vieläkin paremmalta :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.