tiistai 31. joulukuuta 2013

Matkalla: Aini-kansaa Xishuangbannassa


Sunnuntai-aamuna meillä oli aikainen herätys, sillä oppaamme oli tulossa hakemaan meitä 8:30. Aikainen aamiainen syötiin hotellilla riikinkukkojen tepastellessa aamukävelyllään ihan vieressä.


Sovittuna ajankohtana hotellin vastaanotossa meitä olivat vastassa Wendy -paikallinen eco-opas sekä Echo -englantia taitava alunperin Hongkongilainen opas. Tätä parivaljakkoa oli kehuttu kovasti Tripadvisorissa ja me päätimme ottaa heidät privaattioppaiksemme näiden suositusten perusteella. Ja nyt jo kahden päivän kokemuksella valinta on ollut erinomainen.

Sunnuntain retkemme alkoi Aini-kansaan tutustumisella. Xishuangbannassa on 13 eri vähemmistökansaa, joista Dait ovat suurin ryhmä. Myös Aineja on kohtuullisen paljon. Eri kansoilla on omat kielensä, mutta he kommunikoivat keskenään jinghongin murretta käyttäen. 

Ensimmäinen pysähdyksemme oli ainien tienvarsimarkkinoilla. Wendy ja Echo kertoivat meille markkinoiden eri tuotteista, kuten teestä, villikasveista ja -hedelmistä. J innostui tutkimaan ampiaisjuomaa, jota käytetään sisäisesti ja ulkoisesti luuvaivojen hoitoon. Juomassa on vahvassa alkoholissa ampiaisia... emme maistaneet... Wendy on itsekin paikallinen vähemmistökansaan kuuluva ja tuntee hyvin tapoja ja kulttuureja. Hänellä olikin meille valtavasti kerrottavaa. Hän myös tuntee paikallisia, joten hänen seurassaan pääsimme askeleen lähemmäs näitä kansoja.

Wendy johdattaa meitä Ainien tienvarsimarkkinoille.

Xishuangbannassa on kaksi päätuotetta: tee ja kumi. Näilläkin markkinoilla oli erilaisia, paikallisten tuottamia teelaatuja myynnissä. Opimme mm. että teetä poimitaan kolmena vuodenaikana ja näistä kevättee on parasta. Ostimmekin kojusta teepuusta (ei pensaasta) saatua kevätteetä Ayille ja kuljettajalle tuliaisiksi. 

Teepuun lehdet ovat arvostetumpia kuin teenpensaan. Tällä alueella NanNuoShanissa eli NanNuo-vuorella kasvaa paljon vanhoja teepuita, joista saadaan arvostettua teetä. Nämä teepuut myös kasvavat täysin luonnonmukaisesti ilman lannoitteita ja myrkkyjä, jolloin maun pitäisi olla parempi. Vanhat puut alkavat kuulemma kerätä syvien juuriensa avulla paremmin ravinteita maasta ja siten teepuun lehdistä tulee aromikkaampia.

Puristettuja teekiekkoja NanNuoShanin teepuista

Ainikansalla on monia uskomuksia ja he uskovat pahoihin henkiin. Tästä johtuen aini-naiset käyttävät pahoilta hengiltä suojaavia hopeisia rannekoruja. Tapasimme myös rikkaan maanomistaja ainin. Tällä rouvalla oli hopeakorut kummassakin ranteessa, mistä hän oli silminnähden ylpeä.

Ainien kulttuuriin kuuluvat värikkäät kirjaillut vaatteet ja päähineet, joita voi vieläkin nähdä etenkin naisten yllä. Tosin nuoret ainitytöt näyttävät korkeine korkoineen enemmän peruskiinalaisilta.

Ainirouvan pikkelssiä valmistavaa kättä koristaa ainikoruja sekä hopearengas pahoja henkiä torjumaan

Markkinoilta Wendy osti viidakosta haettuja lehtiä, joiden sisällä kasvaa tietty toukka... ja pisteli siinä edessämme sellaisen poskeensa. Ovat kuulemma herkullisia, kuten monet muutkin metsän antimet...

Markkinoilta jatkoimme matkaamme itse Nannuo-vuorelle ja siellä sijaitsevaan aini-kylään. Paikkaan, jonne perusturistit eivät tietään löydä. Onneksi meillä oli paikallisopas.

Ainikylään johtaa perinteinen portti. Portissa on kolme "osaa". Pienemmät sivuportit on tarkoitettu niille kyläläisille, jotka eivät ole käyttäytyneet asianmukaisesti. Ainit myös suhtautuvat erittäin epäluuloisesti kaksosvauvoihin. Mikäli kylä saa tietää kaksosten syntymästä, perheen tulee muuttaa muutamaksi vuodeksi pois kylästä. Sen jälkeen he saavat palata, jos mitään epäonnista ei kylälle ole tapahtunut. Heitä ei kuitenkaan kohdella kuten tavallisia, ja kulkeminen kylään täytyy tehdä pienestä portista. Tästä johtuen perheet, jotka saavat kaksoset, saattavat salata sen ja kasvattaa vain toisen...

Ainit myös uskovat, että pahoilla hengillä ei ole sukupuolta. Niinpä kertoakseen pahoille hengille, ettei kylä ole henkiä varten, on portille laitettu puiset miestä ja naista esittävät hahmot. Miehen hahmo kuvassa alhaalla...

Puinen mieshahmo pelottaa sukupuolettomat pahat henget pois kylän portilla
Kylässä oli perinteisiä puisia ainitapaan rakennettuja taloja. Sähköt kylässä on, mutta ruoka tehdään vielä pitkälti avotulella. WC- ja suihkutilat ovat alkaneet yleistyä vasta viime vuosina ja ovat vieläkin melko alkeellisia.


Sadekauden kosteudesta johtuen talot rakennetaan useimmiten puutolpille, jolloin asunnot ovat irti maantason kosteudesta. Alakerrosta käytetään varastona. Yläkerrassa on asuintilat ja useimmiten erilliset tilat naisille ja miehille.


Me tulimme Xishuangbannaan nimenomaan tutustumaan vähemmistökansoihin, mutta myös luontoon, joka on Kiinalle epätavallinen: Xishuangbannassa on (sub)trooppista sademetsää. Kaikkialla on vihreää, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa totuuden: korkeimmat vuorenhuiput on valjastettu teepuiden ja -pensaiden viljelyyn, matalammalla vuorenrinteellä on taas kumipuita.

Nannuo-vuorella tee kasvaa kuitenkin orgaanisesti eli siellä sademetsän joukossa on teepuita eikä niinkään laajoja teepensasviljelmiä. Niinpä lähdimme kylästä kävelylle metsään tutkimaan sekä sademetsää että teepuita.

Wendy ja Echo johtavat retkuettamme

Maisemat vuorella olivat henkeäsalpaavan kauniit ja raikas vuori-ilma tuntui hyvältä hengittää.

Wendy nappasi matkaan kepin tienvarresta, jolla sohi kaikki eteemme tulevat hämähäkinseitit pois. Mitä palvelua, ajattelin minä -lähes hysteerinen araknofoobikko... Kuinka väärässä olinkaan...

Retkueemme ja taustalla valtava, vanha puu, jonkalaiset ovat erityisessa suojeluksessa
Pian minulle selvisi, miksi Wendy sohii seittejä kepillään. Ovat kuulemma erinomainen proteiininlähde... Ihan tiedoksi, että seuraavia kuvia en ole itse ottanut, sillä seisoin noin kahdenkymmenen metrin päässä tästä touhusta...

Wendyn saalis kepinnokassa


Wendy oli sitä mieltä, että nämä proteiinin lähteet olivat "tai xiao le!" eli liian pieniä!!
Siis nämä pieniä, en varsinkaan halua nähdä sitten niitä sopivan kokoisia...

Saalis Wendyn kädessä
 
Ennen vapaaksi päästämistä J ja S halusivat pidellä näitä "hienonvärisiä" otuksia kädessään... 

Saalis J:n kädessä.

Kun pitkäkoivet oli vapautettu luontoon kasvamaan, pääsin minä taas liittymään kameroineni seurueeseen.

Teepuut voivat kasvaa melko korkeiksikin, joten viljelijät rakentavat "tikapuut", joita pitkin lehtien kerääminen sujuu kädenkäänteessä...


J ja A suoriutuivat teenpoimimistehtävästä kiitettävästi vaikka tikapuut olivat vain "tikapuut" ja varsin liukkaat.


Paras tee kuulemma valmistuu vuoripuron vettä käyttämällä -eikä koskaan hanavedestä.


Erään teeviljelijän rouva kutsui seurueemme teelle mökkiinsä, sillä oppaamme tuntevat hänet hyvin.
Pääsimme maistamaan Nannuoshanin raakateetä, joka on hyvin vaaleaa väriltään. Odotimme veden kiehumista nuotion äärellä ja täytyy sanoa, että oli varsin tunnelmallista istua sademetsävuoren rinteellä ainirouvan kutsumana nuotion äärellä.


Teetä tehdessä purut laitetaan kannuun, jonne kaadetaan sitten n. 80 asteiseksi jäähtynyt vesi.

Ensimmäinen vesi "herättää teen" ja sillä pestään lasiset teenmaistelukupit. 
Vasta seuraava erä juodaan.


Teeveden annetaan olla vain muutama sekunti teelehtien päällä ennen sen siirtämistä tarjoilukannuun.
 Siinä ajassa tee on antanut tarpeeksi makua.


Istuimme tovin teetä maistellen ja ainimurretta opiskellen, 
mutta sitten oli aika jättää hyvästit vieraanvaraiselle emännällemme.


Vielä vilkaisu jylhiin maisemiin ja oli aika kavuta alas Nannuoshanilta.


Pitkän patikoinnin jälkeen kaikilla kurni nälkä vatsassa. Oppaamme oli järjestänyt meille lounaan ystäviensä kotiin. Tämä aini-pariskunta on opettaja-pariskunta, joka on ryhtynyt levittämään tietoutta ainikulttuurista eläkkeelle jäätyään. He rakensivat perinteiseen ainitapaan kodin, jonka yhteydessä rouva tekee ainikansan perinteisiä vaatteita kirjontakoristein. Rouva myös ostaa muiden tekemiä tuotteita ja myy niitä eteenpäin. Hänen kirjontataitonsa on tunnustettu virallisesti valtiotasolla.


Meille oli valmistettu monenlaista ruokaa. Keskellä näkyvä kanapuuro on ainien juhlaruokaa, jota valmistetaan vain erityistilanteissa. Nyt oli tulossa uusi vuosi sekä vieraita talossa, joten puuro sai kattauksemme kunniapaikan keskeltä pöytää.


Istuimme pöydässä perheen kanssa, mikä oli taas aivan erityinen kokemus. Kerroimme toisillemme omista kulttuureistamme ja salamavalot räpsyivät vuoron perään kummankin osapuolen kameroista. Meitä kohtaan oltiin erityisen vieraanvaraisia!


Emäntä myös valmisti loput Wendyn toukista paistamalla ja J uskaltatui syömään yhden toukan...


 Xishuangbannassa myös alkoholi maistuu. 
Eikä mikätahansa liemi vaan yli 50 %:n kirkas viina, 
jota emäntä intoutui kilistelemään S:n kanssa uuden vuoden kunniaksi.


Lounaan jälkeen saimme tutustua kirjontatöihin. Rouva halusi myös pukea perheemme perinteisiin ainiasuihin ja laittoi itsekin asun ylleen. Niinpä saimme joukon hienoja yhteiskuvia muistoksi.


Halusin kiitokseksi ostaa jotakin rouvalta ja ostin hänen tekemänsä kassin. 
Hän antoi lapsille puolestaan lahjaksi kirjotut korvakorut ja makeisia. 

Minä saan päälleni ainiasun.

Vaikka meillä oli aivan ainutlaatuinen lounas perheen kotona, oli aika jatkaa kuitenkin matkaa.

Sokeriruokosatoa korjataan

Seuraavaa tutustumiskohdetta olimme erityisesti toivoneet matkallemme: 
tutustumista paikalliseen kouluun. 
Oppaamme ovat olleet mukana vapaaehtoisprojekteissa koulujen hyväksi, 
joten heillä oli kontakteja tapaamisen järjestämiseksi.
Tulevan uuden vuoden loman takia nämä koululaiset tekivät sisään sunnuntaina yhtä tulevaa vapaapäivää.


Erään töyssyisen hiekkatien päässä oli kohdekoulumme, ränsistynyt vanha rakennus.
Meidät vastaanotti koulun rehtori, joka esitteli luokkia mielellään.


Lapset olivat tavattoman kiinnostuneita meistä, sillä monet heistä eivät ole koskaan nähneet ulkomaalaisia. He arvuuttelivat kotimaatamme innokkaina, mutta arvata saattaa etteivät osuneet oikeaan. Kerroimme heille hiukan Suomestakin ja siitä, että halusimme tulla tutustumaan heidän kauniiseen luontoonsa.

Paikalliskoulu sai hetkeksi suomalaisia luokkatovereita.
On sanomattakin selvää, että koulut ovat hyvin köyhiä ja heillä on paljon tarpeita, joita emme voi yhdellä käynnillä millään täyttää. Olimme kuitenkin kysyneet etukäteen, olisiko heillä jotain erityistä tarvetta, joita voisimme tuoda Shanghaista. Meiltä pyydettiin urheiluvälineitä. Niinpä lapsemme ojensivat koululaisille pienen lahjan erilaisten urheiluvälineiden muodossa kiitokseksi siitä, että saimme tulla häiritsemään heidän koulupäiväänsä.


Uskon, että omille lapsillemme oli hyvä nähdä, kuinka köyhissä oloissa jotkut käyvät koulua. Oloista huolimatta innokkaina. Ennen lähtöämme pyysin vielä joitain tyttöjä kuvaan A:n kanssa. Heitä ujostutti kovin, ja ajattelin, etteivät he halua kuvaan. Pian kuitenkin A:n viereen tuli pari tyttöä ja yhtäkkiä koko välituntia viettävä lapsijoukko halusi tulla kuvattavaksi.


Lapsia on eri etnisistä ryhmistä ja samalla sosiaalinen asema on erilainen; osalla lapsista ei ollut edes kenkiä jalassa. On siis selvää, että nämä kyläkoulujen lapset tarvitsevat kaiken avun, jota mm. lastemmekin koulun avustuskohde Maitian-projekti voi antaa.


Seuraavaksi meidän oli tarkoitus käväistä eräässä Dai-kylässä. 
Ja taas matka jatkui pomppuisia hiekkateitä pitkin maanviljelysalueita tiiraillen.



Dai-kylän kaduilla oli rauhallinen tunnelma. Pysähdyimme juttelemaan tuoreen äidin kanssa ja ihastelemaan hänen kolmikuista vauvaansa. Väistelimme kanoja ja mopoja, aiheutimme ystävällistä ihmetystä vaaleine lapsinemme.


Dai-kylässä oli ympäristöönsä nähden hulppea temppeli, 
kuten hartailla Buddhalaisilla kylissään kuulemma aina on.


Tämä Dai-kylä valikoitui kohteeksemme siksi, että sen laitamilta lähti polku vuoren rinteelle, jossa pääsimme ihastelemaan vesiputousta. Näin kuivan kauden aikaan se ei tosin ollut kovin iso, mutta muuten saimme taas nauttia kauniista sademetsämaisemista.


Ja lapsille vähän extremeäkin, liukkaita sammaloituneita portaita...


...ja huteran oloisia siltoja.


Ilta alkoi kuitenkin hämärtää, joten oli aika heittää hyvästit niin metsälle kuin Dai-kylällekin.

Kaksitoista tuntia aamuista lähtöämme myöhemmin hotellille palasi kävelystä uupunut mutta valtavasti uusia kokemuksia rikkaampi ja onnellinen perhe. Taakse jäänyt päivä oli ollut kaikkien mielestä upea kaikkine ainutkertaisine kohtaamisineen!


4 kommenttia:

  1. Onpa upea matkakertomus! Taisitte käydä aivan Kiinan eteläosissa - varmasti mahtava seikkailu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, Xishuangbanna on kutakuinkin niin etelässä kuin manner-Kiinassa on mahdollista päästä. Reissu oli kyllä tosi upea ja ikimuistoisia kokemuksia ja ihania ihmisiä matkallemme osui!

      Poista
  2. Raskas mutta varmasti ikimuistoinen päivä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, oli upea päivä, mutta tosiaan oltiin melkoisen väsyneitä hotellille saapuessamme... Ei tarvinnut nukkumattia kauaa odotella. Täytyy kyllä sanoa, että hienosti nuo lapset ovat silti jaksaneet pitkistä kävelymatkoista huolimatta. Heillekin ollut paljon mielenkiintoista nähtävää ja opittavaa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.