maanantai 2. joulukuuta 2013

Matkalla: Peking -Osa II

Lauantaina meillä oli aikainen herätys,
sillä opas oli tulossa noutamaan meitä hotellilta jo kahdeksalta.

 
Kohteemme oli noin tunnin ajomatkan päässä oleva Mutianyu,
jonka sanotaan olevan kaunein paikka katsastaa Kiinan muuri.
Muurille voi kivuta portaita tai mennä kaapelihissillä, kuten me teimme.


Aamu oli valjennut taas kirkkaana ja aurinkoisena.
Pieni tuulenvire, joka vielä autoon noustessamme viilensi ilmaa,
 lakkasi kuin taikaiskusta muurille päästessämme.

 
Maisemat olivat upeat!
Voin vain yrittää kuvitella, miltä täällä näyttää huhtikuussa,
kun kaikki hedelmäpuut ovat täydessä kukassa.
Tai lumipeitteen kimmeltäessä vuorilla.


Ilmeisesti johtuen aikaisesta aamusta ja siitä,
että nyt ei ole varsinainen matkailusesonki,  muurilla ei ollut tungosta.


Oppaamme kertoi meille muurin rakennusvaiheista ja historiasta.


Pikku hiljaa päivän edetessä alkoi paikalle ilmestyä lisää turisteja,
mutta meidän olikin aika jatkaa matkaa.


Vielä viimeinen vilkaisu "vihollisten puolelle", mutta rauhalliselta näytti...
Pois lähtiessämme alkoi taas hiukan tuulla; meillä oli sään herrat puolellamme!

 
Lähellä muuria on paljon paikallisten pitämiä ravintoloita,
joista yhteen menimme syömään lampitaimenta.
Kala oli oikein hyvää! Se oli savustettua ja siten muistutti maultaan hiukan suomalaista.


Meille tarjoiltiin myös monenlaista muuta herkkua, ja ruokaa oli pekingiläiseen tapaan runsaasti.


Tuo alakuvassa vasemmalla näkyvä ruoka oli munakoisoa makeassa kastikkeessa
ja se oli superhyvää.
Myös kastanjakana oli todella herkullista.


Lounaan jälkeen palasimme takaisin cityyn.
Automatkalla yksi jos toinen matkalainen otti pienet päiväunet...


Seuraavana kohteena oli Kesäpalatsi, joka on historian saatossa tuhottu useaan kertaan.
Mm. leskikeisarinna Cixi on rakennuttanut paikan kahdesti uudestaan
eri valloittajien tuhojen jälkeen.


Alla oleva järvi rakennettiin miestyövoimalla, jotta "sotalaivat voisivat harjoitella kesäpalatsilla". Harjoituksia ei koskaan voitu pitää, sillä järvi on vain kolme metriä syvä.
Liekö rakentamisen syynä alunperin kuitenkin maisemalliset arvot...


Oli miten oli, maisema oli kaunis.
Yön pakkasen jäljiltä järvi oli riitteessä ja kimalsi upeasti auringonpaisteessa.


Pekingistä puhuttaessa aiheena tuntuu olevan etenkin ilmansaasteet
ja varmasti ihan aiheestakin.
Meille Peking näytti kuitenkin vain kauniin puolensa.


Kesäpuutarhassa on valtavan pitkä käytävä täynnä maalauksia. Näiden maalausten tekijät lähetettiin aikoinaan Hangzhouhun, jota pidetään yhtenä Kiinan kauneimpana paikkana. Siellä maalarit kopioivat maisemia tauluiksi ja Pekingiin palattuaan kopioivat taulut tähän käytävälle.
 

Monet näistä maalauksista säilyivät kulttuurivallankumouksen tuhoamisvimman yli, sillä maalauksia oli yksinkertaisesti niin paljon, että niiden korvaamien puhemiehen kuvilla olisi ollut yksinkertaisesti liian työlästä. Sää kaltoinkohtelee tauluja ja niitä entisöidään n. kahdenkymmenen vuoden välein.


Hangzhoun maisemien lisäksi maalauksissa kuvattiin kiinalaisia legendoja,
joita oppaamme kertoi myös meille.




 
Iltapäivällä Kesäpalatsi jäi lopulta taakse ja suuntasimme vielä katsomaan Olympia-kylää,
 joka oli vuoden 2008 Pekingin olympialaisten tapahtumapaikka.


Olympia-kylän jälkeen palasimme Pentahoteliin levähtämään
ja pyyhkimään kaupungin pölyt yltämme.


Illalliseksi nautiskelimme tietysti pekingin ankkaa.
Se oli todella hyvää ja lapsetkin innostuivat sitä syömään,
vaikka ensin ilmoittivat, etteivät aio ankkaan koskea.


Ravintola oli oppaamme meille vinkkaama ja se olikin täynnä kiinalaisia hyvän ravintolan merkkinä.


Kiertelimme vielä hetken hotellimme läheisellä ostoskeskuksella
ja söimme jälkkäriksi Gold Stonessa jäätelöt.
Niin oli taas pulkassa pitkä päivä Pekingissä.

 
Sunnuntaiaamuna söimme hotelilla aamupalan, kiertelimme hiukan kaupungilla ja söimme lounaan.
Iltapäivällä kuljettajamme nouti meidät hotellilta juna-asemalle ja niin palasimme Shanghaihin.






...

2 kommenttia:

  1. Oi,

    Tulee ikävä meidän Pekingin reissua. Menimme muurille tuosta samasta paikasta ja minulla on tämän postauksen kanssa täysin identtinen kuva :) Ilma oli yhtä kirkas, olimme liikkeellä aikaisin aamulla ja ajankohta oli helmikuu, joten maisema oli yhtä talvinen.

    Kyllä meidänkin on pakko mennä tuonne vielä uudestaan, kahden päivän raapaisu vielä aikaerosta toipuessa oli ihan liian yli.

    Ihanan näköinen reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita viestistä :) Peking yllätti meidät kyllä erityisen positiivisesti sinisellä taivaallaan ja hienoilla nähtävyyksillä. Varsinkin, kun ilma täällä Shanghaissa oli samaan aikaan aikasen kamala. Ja tuota meidän opasta ja matkatoimistoa voin suositella lämpimästi!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.