torstai 26. joulukuuta 2013

Joulun taikaa

On Tapaninpäivän ilta ja joulun vietto täällä Shanghaissa alkaa olla lopuillaan.
Meillä oli hyvä joulu, vaikka etukäteen pieni epäilys joulutunnelman saavuttamisesta olikin.
 

Jouluaaton vastaisena yönä oli tonttu käynyt tuomassa joulusukkiin aattoaamupäivälle viihdykettä.


Minun jouluihini jo lapsuudesta asti kuulunut Lumiukko-elokuvakin oli löytänyt tiensä Shanghaihin! 


Sillä välin, kun minä keittelin perinteiset joulupuurot,
lapset katselivat elokuvia viltteihin kääriytyneitä.
 

Päätimme myös mennä joulusaunaan, jonka virkaa sai tänä vuonna toimittaa klubitalomme sauna.
Toki kävimme myös uimassa.
Uimassa ja saunassa saimme olla vain perheen kesken; oli tavattoman rauhallista.


Aloitimme myös uuden perinteen: Jouluhieronnan...
Päätimme, että aina Shanghaissa joulua viettäessämme
menemme koko perheen voimin jalkahierontaan...


Kun palasimme saunasta ja hieronnasta, oli lattiallemme ilmestynyt jotain valkoista.
Itse olin vakuuttunut, että yläkerran remontin takia kattolaastia on rapissut lattialle...


Lapset tulivat kuitenkin toiseen johtopäätökseen: Sehän on lunta!!
Mutta Shanghaissa?! Miten ihmeessä?!!


Lumivana johti olohuoneeseen, jonne oli ilmestynyt valtavasti lahjoja!
Voi sitä hämmästystä ja innostusta!
 

Suurimman lumiröykkiön keskellä oli kirje...
 

Se oli kirje Joulupukilta, joka pahoitteli, ettei ehtinyt kuin pikaisesti jättää lahjat kuusemme alle.


Ennen lahjojen avausta oli kuitenkin joulupäivällisen aika.
Olin päättänyt, etten yritä tehdä perinteistä joulupöytää
vaan teemme hyvää ruokaa, niistä antimista, jotka Shanghaista on helposti saatavilla.


Alkupalaksi oli kampasimpukkasalaatti sekä inkiväärisiirappivinaigrettea.
Todella herkullinen, mutta helppo salaatti.
Inkiväärisiirappi vinaigrette sopii erinomaisesti mereneläville
 
 
Salaatti:
Salaattisekoitusta
Verigreippiä
Avokadoa
Grillattuja kampasimpukoita ja jättiravun pyrstöjä (pyöräytetään inkväärisiirappivinaigrettessa)
 
Ikiväärisiirappi Vinaigret:
Tuoretta inkivääriä raastetaan siirapin sekaan (2 osaa)
Vaalea balsamicoa (1 osa)
Öljyä (0,5-1 osa)
Suolaa
Pippuria
 
 
Seuraavaksi herkuttelimme samettisen pehmeällä maa-artisokkakeitolla.
Päällä oli paahdettua ilmakuivattua kinkkua.
 
Keiton rakenteen salaisuus on kermavaahto, joka lisätään juuri ennen tarjoilua.
 

Pääruuaksi oli naudan sisäfilee tummalla viikunakastikkeella.
Koska en löytänyt enää sesongin päätyttyä tuoreita viikunoita, tein kastikkeen kuivatuista.
 

Lisäkkeenä oli rosmariiniperunoita, uunijuureksia sekä punajuuripaistosta.

 
Punajuuren seuraksi tein tuoreesta piparjuuresta piparjuurivaahdon.
 

Koska lapset eivät niin uunijuureksista piittaa, tein myös mansikkaisen vihersalaatin.


 Jälkiruuaksi oli vanilja-pannacotta ja kirsikkakompottia.
Alkuperäinen ajatus oli tehdä viikunakompottia,
mutta päädyin kirsikoihin tuoreiden viikunoiden puutteen vuoksi.

Lapset ryydittivät pannacottansa tuoreilla mansikoilla, mustikoilla ja kirsikoilla.



Rauhassa nautitun päivällisen jälkeen oli ilta pimennyt ja oli aika ryhtyä tutkimaan lahjoja.


Lapset jakoivat lahjat, minkä jälkeen aloimme avata niitä. Perheessämme on jo minun lapsuudessani ollut tapana avata lahjat vuorotellen nuorimmasta aloittaen (paitsi isäni saa avata heti lasten jälkeen, sillä hän ei malta odottaa ikänsä mukaista vuoroa). Näin lahjojen antajatkin saavat kokea antamisen iloa nähdessään ilon lasten kasvoilla. Ja muutenkin jännityksen pidentäminen ja lahjojen tutkiminen yhdessä on kiva jouluaaton ohjelmanumero. Tänä vuonna lapset avasivat vuoronperään aina yhden lahjan, joten kenenkään ei tarvinnut odottaa pitkään...


Lahjojen avaamisen jälkeen alkoi olla jo myöhä
ja pian täkkien alle kömpi onnellinen mutta väsynyt perhe.


Joulupäiväksi olimme varanneet brunssin Westiniin...
tuttu ja turvallinen herkutteluhetki oli siis tiedossa.


Emmekä joutuneet tälläkään kertaa pettymään!


Westinin kala- ja merenelävätarjonta on erinomaista!


Ja olihan sitä tarjolla graavilohtakin.


Nuorimmaisemme ei juuri kalasta tai mistään muustakaan ruuasta perustanut,
vaan kävi suoraan asiaan eli suklaan kimppuun...
Jouluna sekin sopii!


Lapsille ja lapsenmielisille oli tarjolla jouluyllätyksiä.



 
Joulupukkikin kävi meitä tervehtimässä... joskin tämä taisi olla pukin apulainen,
sillä se verran voimakas italiaksentti puheessa oli.
 
 
Ohjelmassa oli sekä Westinin brunssille perinteistä viihdykettä
että jouluun sopivia ohjelmanumeroita.

 
Ja niin saatiin se perinteinen jouluähkykin aikaiseksi!
 

Kotiin palasi hyvin syönyt joukko
ja loppuillan nautiskelimme sohvalla joululahjaksi saatuja elokuvia katsoen ja kirjoja lukien.
 
Nooh, alkoihan se kuitenkin taas hiukoa iltasella 
ja koeajoimme keskimmäisen lahjaksi saaman hattara-koneen.


Tapaninpäivä onkin vietetty rauhassa kotona synttärisankariamme juhlien
ja huomenna alkavaa matkaamme varten pakaten.

 
Hyvää loppuvuotta kaikille!!

6 kommenttia:

  1. Kyllä on teillä ollut upea erilainen joulu. Varmaan ette unohda ikinä tätä erilauista jouluanne. Kaikkine saunoineen, hierontoineen ym Olipas ihanasti joulupukki jättänyt kirjeenkin ja lumiset jalanjälkensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, kiitos, oli kyllä hyvä joulu näinkin. Ja olimme kaikki iloisesti yllättyneitä, että Joulupukkikin oli ehtinyt tuomaan lahjoja meille ;)

      Poista
  2. Teillä syötiin ihania herkkuja siellä sanoo kateellinen paloheinäläinen jonka mies ja muu perhe vaatii jouluruokia. Onneksi ne on nyt syöty pois ja voi keskittyä taas olennaiseen. Huhu kertoo, että koko kevät 2014 on "loppuunmyyty" vierailijoiden osalta. Onko oikeasti niin, me kun suunnittelimme E:n kanssa toukokuista retkeä sinne. Apua, eikö onnistukaan????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Kateellinen paloheinäläinen, ei hätää, joulu on vain kerran vuodessa ;)
      Toukokuu on vierailuiden osalta vielä tyhjä, että kyllä siihen paloheinäläisetkin mahtuvat. Meillä alkaa kiireet siinä kesän korvalla, joten toive olisi alku-kuusta.

      Poista
  3. No huh. Kun tulette reissusta, niin pistetään oikeat päivät kalentereihin ylös. Hauskaa matkaa. H ja E

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.