keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Askartelutäti

Monen tutun pikkulapsiperheen arki on muuttunut, kun useampi F:n ikätoveri aloitti nyt syksyllä päivähoidon. Niinpä leikkiseuraa ei ole yhtä paljon tarjolla ja F sitä kuitenkin selvästi kaipaa. Perjantain muskari on kiva tapa laulun lomassa nähdä kavereita. Ja meille vielä erityisen helppo, sillä muskari pidetään täällä omalla compoundillamme.

 
Jo viime keväänä pohdin, että jonkinlainen muukin ohjattu toiminta voisi olla lapsille hyvä juttu. Nyt syksyllä muskariporukastamme vain kaksi 2-3 -vuotiasta (meidän lisäksemme) jatkaa kotihoidossa. Näiden äitien kanssa päätimme yhdessä perustaa askartelukerhon 2-3-vuotiaille. Minä kun tykkään näperrellä, lupasin järjestää kerhon noin kerran viikossa.
 
Pidimme maanantaina kerhon ensimmäisen kerran ja tämä täti oli suunnitellut ohjelmaksi palapelien maalauksen. Olin hankkinut askartelumarkkinoilta palapelipohjia, jotka lapset saivat maalata.
 
 
Ideana oli opetella käyttämään tuubivesivärejä.
 
 
Tuubivärit sopivat hyvin näin pienillekin lapsille, sillä niillä saa helposti voimakkaita ja kirkkaita värejä. Tosin kolmen lapsen kokemuksella totean myös, että ihan pienimmät tykkäävät niin paljon väreistä, että maalaavat mielellään monta kerrosta. Tällöin teoksista saattaa tulla tummanpuhuvia.

 
 
Vettä siveltimeen, ylimääräisen niisto paperiin ja sipaus väriä siveltimeen. Siinä tekniikka.

 
Samalla lapset oppivat, että värejä sekoittamalla syntyy uusia värejä.
 

Taidemaalarimme jaksoivat hienosti ensimmäisen työnsä. Innokkain maalasi vielä paperillekin.
 
 
Askartelutuokion jälkeen lapsilla oli aikaa leikkiä keskenään ja aikuisilla jutustella mukavia. Melkoisen pienelläkin vaivalla saa järjestettyä lapsille hiukan ohjattua toimintaa ja seuraa sosiaalisten suhteiden kaipuuseen.
 
Ja minä olen innostunut kovasti askartelutädin roolistani. Minulla on paljon ideoita jo mielessä. Ja koska tämän ryhmän ei tarvitse olla niin kaavoihin kangistunutta, joskus voidaan askartelun sijaan vaikkapa leipoakin.

2 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä, askartelu on varmasti kivaa sekä pienille, että isommillekin. Meillä alkoi uudenlainen tyhjien vessapaperirullien uudelleenkäyttö - nämä veteen liukenevat "huuhdottavat" rullat ovat mainiota ainesta paperimassatöihin: rulla revitään vesitilkkaan ja annetaan liueta, sitten paperimassa leivotaan pieneen leivosvuokaan (tuotu teiltä Kiinasta) ja joulukoriste on parin päivän päästä kuivunut maalattavaan kuntoon....
    Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, harmi, ettei täällä ole noita "huuhdottavia" rullia. Olisi hyvä idea näiden pientenkin kanssa askarteluun! Paperimassaa täällä kyllä varmasti on, joten ehkä teemme valmiista massasta joulukoristeita.
      Tavallisia rullia aloin kerätä kyllä. AYi katsoi hiukan hämmästyneenä, kun pyysin keräämään rullat talteen. Yritin selittää, että käytämme askarteluun, mutten tiedä ymmärsikö ;)

      Askarteluiloa sinne Suomeen :)
      Mia

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.