Ukko ikkunalaudalla

Poikani halusi, että annan seuraavan vinkin blogissani lukijoille: Jos ei tykkää kalan ja sokerin yhdistelmästä, ei kannata ostaa Ikean ruokakioskilta vihreäkuorrutteista donitsia. Nyt olen jakanut tämän tärkeän huomion, jotta muut Kiinaan matkuvastavat voivat rauhassa pohtia, haluavatko kenties kokeilla tätä kulinaarista elämystä vai eivät. Pakko sanoa, että poikani söi urheasti koko donitsin. Minulle riitti yksi haukku...

 

Sitten tuohon otsikon aiheeseen... Meille tuli tänään Cable Guy aamulla. Satelliittilautasessa oli jotain vikaa ja se ilmeisesti vaihdettiin. En tosin ole ihan varma, sillä en uskaltanut juurikan katsoa. Itseasiassa en uskaltanut edes hengittää... Nimittäin pieni kiinalainen Cable Guy hyppäsi ikkunan toiselle puolelle tuuletusikkunastamme. Siellä on n. 12 cm leveä ikkunalauta, jolla hän seisoi ilman turvavaljaita. Olemme toki vain kuudennessa kerroksessa... mutta kuitenkin... Välillä piteli kiinni, välillä ei. Välillä toinen mies ojenteli jotain satelliittiin ja Cable Guy siirtyi poispäin tuuletusikkunasta roikkuen samalla ikkunan karmissa. Olisin ottanut kuvan teille, jos olisin uskaltanut. Mutta kun en uskaltanut edes liikkua, niin en hakenut kameraakaan...

 

Unohdin kertoa, että pannukakkukestit sujuvat mainiosti. Pannukakku oli herkullista ja lapsilla ja äidillä oli seuraa. Ja tosi kätevä kulkea, kun on samassa talossa. Sain myös arvokkaita vinkkejä. Kiitos vaan naapuriin...

 

Tänään en lähtenyt enää koululle, vaan S vei lapset kuljettajan kanssa sinne. Minä jäin odottamaan em. Cable Guyta ja oven korjaajaa. Mukavia kiinalaisia heppuja, ihailivat kovasti meidän F:aa. Ja landlordin edustaja on äärettömän sympaattinen kiinalainen mies. Hän lupasi jopa etsiä minulle Ayin. Joskin tänään sain CCShanghailta (Ayin välitysfirma) kahden kandidaatin nimen, jotka tulevat huomenna haastatteluun. Kirjoittelen joskus myöhemmin tästä ayi-jutusta tarkemmin...

 

Päätin päivällä lähteä hiukan kiertelemään lähialueita F:n kanssa. Isona ajavana voimana oli nälkä. Täällä tämä arki on vielä jotenkin tuhottaman hankalaa. Ikinä ei ole ruokaa, kun sen hankkiminen on niin hankalaa. Pysyypähän linjat kunnossa... No nyt nälkä oli kuitenkin kova ja lähdin ostoksille. Otin kameran mukaan, kun ajattelin, että kuvaan teille vähän näkymiä. No akku hyytyi jo compoundin sisällä, joten tässä ainostaan pari kuvaa Compoundimme päärakennuksen (?) edestä ja pääaulasta... Se on Pucheng Lun ja Wei Fang Xi Lun kulmauksessa.

 

Käväisin hakemassa lounasta kulmassa olevasta pienestä kahvilasta, jossa oli ihania kakkuja. Ei, en todellakaan syönyt kakkua lounaaksi, kunhan ihailin. Sen sijaan söin sellaisen juustopitkon ;) Siihen tyssäsi ostosreissu, kun tuntui ettei oikein mitään löydy ja kuumakin oli.  Niinpä palasin takaisin ja ostin compoundin kaupasta kanaa, josta ajattelin tehdä perheelle ruokaa. No tuli kyllä aikas pahaa, joten illalla oli tehtävä uutta. Ruoka maistui...no kanalle. Nyt illalla tein jo ihan hyvää naudasta, pavuista ja sipulista. Jonkinlaista fuusiokeittiötä taas. Joka tapauksessa tämä arjen pyöritys vaatii täällä liikaa ja tuntuu, että hermot on väsymyksestä liian kireällä. Huomenna meille tuleekin kaksi Ayita haastateltavaksi. Luovutan innolla tämän huushollauksen jonkun toisen vastuulle. Ja huomenna saan Shanghain suomalaisten mentorilta ostospaikkaneuvontaa, kun hän vie minut kävelylle lähialueen ostospaikkoja katsomaan.

 

Iltapäivällä Marco kyyditsi minut kolmeksi koululle lapsia vastaan. Menimme koko porukalla koulun uuden johtajan tervetulotilaisuuteen, jossa oli tarjolla juustoja, viiniä ym herkkuja. Poikkeaa hieman Suomen vanhempainilloista, mutta nythän pelataankin meidän vanhempien rahoilla... tai itseasiassa pääosin perheiden työnantajien rahoilla...

Tilaisuudessa verkostoiduin kahden hiljan muuttaneen äidin kanssa, Skotin ja Jenkin. Ja saimme playdate kutsun koulun viereiselle compoundille.

 

Täytyy sanoa, että täällä expat-maailmassa ollaan hirveän sosiaalisia ja verkoistoidutaan kovasti. Toiset toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi ja kutsutaan koteihin ja rientoihin. Se tuntuu todella hyvältä ja arjen pyörityksen rankkuudesta tulee siedettävämpää, kun sen saa jakaa toisten kanssa. Ja vinkkejä kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä jaetaan auliisti. Olen niistä kovin kiitollinen.

 

Lapsilla oli mennyt koulupäivä taas hyvin. A:n opettaja tuli sanomaan, että A on pärjännyt loistavasti. Opettaja oli hiukan painostanut A:aa vastaamaan kysymykseen. Muut lapset olivat jo olleet huolissaan, että jos A ei osaa vielä sanoa ko. asiaa. Opettaja sanoi, että tietää A:n osaavan ja niin hän lopulta vastasi. What a brave girl! Ja kun äsken kysyin häneltä, mitä he leikkivät välitunnilla, hän kertoi leikkineensä kotia, jossa yksi lapsista oli äiti, yksi vauva ja hän itse isosisko. Hämmästyneenä kysyin, että miten hän tiesi, mistä on kyse. A totesi siihen, että kyllä minä nyt sen verran ymmärrän. Käsittämätöntä, nythän on vasta toinen koulupäivä takana.

 

J teki hetki sitten matikan läksyjä. Emme mekään tienneet miehen kanssa, mitä tarkoittaa Value of Digit. Onneksi googlen avustuksella se selvisi ja poikahan hiffasi homman heti. Niin sujui helposti englanninkieliset matikan läksyt. J myös tuotti ihan itse juuri oppimastaan sanasta lauseen, jonka ilmoitti minulle kikatettuaan ensin "puoli tuntia": Mom is Blimp. (Blimp=ilmalaiva, läski...). Että silleen :) J oppii muutenkin kovalla tahdilla uusia sanoja. Pitkistä päivistä huolimatta lapset tuntuvat olevan innoissaan koulusta. Mikähän siinä on, kun ei J Suomessa koulusta niin innostunut ollut?? No, viis syystä, hyvä niin. Nyt taidan pistää pitkäkseni...