maanantai 25. helmikuuta 2013

Kevät Shanghaissa

Nyt, kun lyhtyjuhla on juhlittu, on lupa odottaa kevättä.
Ja keväistä täällä onkin -on ollut jo muutaman päivän.
 
 
Vai mitä sanotte näistä kuvista?
 

Ruusut kukkivat kuin Suomessa juhannuksena konsanaan.
Ja suomalaisissa juhannuslämpötiloissa täällä ollaankin:
mittari on näyttänyt noin 15 astetta jo useampana päivänä.


Ruoho alkoi ihan yhtäkkiä kovasti vihertää.
Tai onhan se osin vihertänyt koko talven, mutta nyt se on myös kasvanut ja näyttää kesäiseltä.
Ja talvikengät heitettiin nurkkaan tennarien tieltä.


Toisilla meistä on kevättä rinnassa enemmänkin!
 
 
Lämmön lisäksi ilma on ollut aurinkoinen ja ilmanlaatu hyvä,
kuten tästä tuttavaperheen ikkunasta otetusta kuvasta näkyy.
Vaikuttava näky!
 

 
Sunnuntaina innostuimme kokeilemaan tennistaitoja compoundimme kentällä.
Viimeisestä omasta pelikerrasta on noin kaksikymmentä vuotta aikaa... 
Mutta kivaa se oli, kuten vähän muistelinkin!!


 
Välineet olimme ostaneet jo aikaisemmin Decathlonista huimaan muutaman euron hintaan / maila.
Nyt olemme varusteltu melkein täydellisesti.
Ehkäpä käyn ostamassa tennismekon, kun tästä rystylyönnit hiukan kehittyvät...

 
Kuuma pelin tuoksinassa tuli. 
Jopa pienimmälle...

...joka viskeli talvitamineet tatamille.


Ihanaa, tervetuloa kevät!


4 kommenttia:

  1. >Kyllä sinun M täytyy teettää valkoiset tennisvaatteet koko perheelle ;)
    Voi kuinka siellä on nopeaan keväistä. Meilläkin on tänään ollut ihanan keväistä, mutta kylläkin lunta ihan täysin vielä.Päivällä jo oli + 2C, olin pitkällä kävelylenkillä ihanassa auringonpaisteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä teetänkin ;D
      En tiedä, onko tämä kevät vielä pysyvää, mutta kovasti toivon niin.
      Ja kyllä se sinne pohjolaankin kohta hiipii :)

      Poista
  2. Wau, ei muuta kuin palloa peliin ja rystylyöntiä hiomaan. S oli pikkupoikana melkoinen pallottelija, siinä sai isä kyllä kyytiä kun naputteli poikien kanssa tuntitolkulla.... Hienoa kun teillä on tuo kotikenttäetu, eipä ole pitkä matka kentälle! Kevään odotusta ja reipasta menoa teille!
    Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, tässä on kyllä paljon harrastusmahdollisuuksia ihan omalla pihalla. Täytyy vaan muistaa käyttää niitä tehokkaasti. Nyt on jo seuraava tennisvuoro varattuna :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.