perjantai 8. helmikuuta 2013

Matkalla: Laiskottelua


Omassa puutarhassa.

 
Aamu valkeni aurinkoisena ja ihanan lämpöisenä.


 
Puutarharhassa kasvaa vaikka mitä.


 
Kuinka saisin rikki kookospähkinän?

 
Banaanit ovat vielä vihreitä.
Villan pöydälle ilmestyy kuitenkin kypsiä, ihania banaaneja.
 


 
Koska olimme menneet aikaisin nukkumaan, nahkavekkarit herättivät meidät myös aikaisin.
Yleiset alueet oli kuitenkin ehditty pestä ja puunata ennen nousuamme.




 
Aamiaisella olimme ensimmäisiä.


Tässä hotellissa on vain 17 villaa eli kyseessä ei ole suuren suuri hotelli.


 
Silti aamiaisella oli tarjolla kaikkea, mitä toivoa saattoi.
Kaikki on tuoretta ja hyvää.
Hintaan sisältyy myös monet listalta toivottavat aamiasruuat, kuten omeletit, pancakesit, munat ja nuudelit.
Tarjolla on myös ihanaa passion-mehua sekä ananasmehua.
Kumpikin tehty tuoreista hedelmistä!


Sillä välin, kun olimme nauttimassa aamiaista, oli huoneemme jo siivottu.
Villaan palatessa vastassa oli puhdas tuoksu ja säntilliseen riviin asetellut kengät.
Itse asiassa pihan ja villan siivous on kaksi kertaa päivässä!

Meillä oli tarkoitus viettää Lazy-day, joten suuntana oli uima-allas.


Olipa ihanaa, kun aurinkotuoleja on riittävästi kaikille,
eikä monissa hotelleissa nähtyä laverien varailurumbaa täällä tarvitse harrastaa lainkaan.


 
Altaasta on erotettu pieni osa pikkulapsille sekä toinen osa porekylpyjä varten.


Altaalla on tilaa kaikille.
Ympäristö on erittäin hyvin hoidettua.

 
Altaan yleisissä vessoissa tuoksuu todella hyvälle ja käsipyyhkeinä on froteepyyhkeet.
 
 
F:n päiväuniaikaan isommat lapset jäivät vielä hetkeksi S:n kanssa altaalle.
Minä laitoin F:n nukkumaan ja nautiskelin omassa puutarhassa kirjan ja jacuzzin parissa.
Pian loppuperhe liittyi seuraani ja söimme säkkituoleilla loikoillen huonepalvelusta tilatun lounaan.
Tulipa tunne, että tämä se on elämää!!
 

Iltapäivä vietettiin rannalla. Ranta on pitkä ja autio.
Ei tarvitse kyhjöttää vieri vieressä itseään grillaavien turistien kanssa.


Lapset tutkiskelivat meduusoja ja muita rannan otuksia.



Lainasimme hotellilta boogie boardit ja annoimme aaltojen viedä.
J osasi homman heti kuin vanha tekijä.
 


Meiltä tytöiltä homma vaatii ehkä vielä hiukan harjoittelua.
Kivaa se kuitenkin oli!


Illallinen syötiin rantaklubilla.
Hintataso on suorastaan edullinen.
Laatu on kuitenkin hyvää.
Aasiassa liha on usein epäilyttävää. Täällä se on kuitenkin todella hyvälaatuista.


Palvelu on erinomaista.
Reistaillut ilmastointi korjattiin välittömästi ja general manager Silvian tarkisti henkilökohtaisesti, että onhan ilmastointi korjattu.




General Manager Silvian (jonka ihan oikea nimike lienee omistaja) on koko ajan läsnä.
Hän tuli villaamme henkilökohtaisesti toivottamaan meidät tervetulleeksi.
Tunnelma täällä on rento ja välitön ja koko henkilökunta saa meidät tuntemaan itsemme todella tervetulleiksi.
 


Täytyy sanoa, etten muista koskaan aikaisemmin missään hotellissa kokeneeni vastaavaa.
 
Voit toivoa ihan mitä tahansa: hierontaa tai barbecue illan omassa villassa, kuljetuksen lähikyliin, syöttötuolin huoneeseen tai vaikkapa vaa'an. Kaikki järjestyy!
Monet asiat eivät ole lisämaksullisia: saat katsoa vaikka mitä elokuvia tai surffata netissä.
Ja jos joku maksaa, se on kohtuullinen hinta.
Esimerkiksi cokis ravintolassa, minibaarissa tai huonepalvelussa maksaa alle euron.
Lasten ruoka-annokset alle kolme euroa.
 
Täällä halutaan, että asiakas viihtyy ja se näkyy kaikessa!


2 kommenttia:

  1. Olen lähes läkähtynyt :) Kuinka siellä onkaan upeeta ! Kyllä teillä on ihana laiskotella ja nauttia hyvästä ruuasta ja mahtavasta villasta sekä maisemista ja mikä parasta, omassa villassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, oli se kyllä hieno paikka :) Ihana villa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.