keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Matkalla: Paluu kotiin

Palasimme maanantai-iltana kotiin Vietnamista.
 
Boogie Board ja J



 
Viimeinen kokonainen päivä Vietnamissa aloitettiin rannalla. J lautaili boogie boardilla.
Rannalla oli nuoria paikallisia ja simpukankalastajia.
 
 
S meni katsomaan kalastajan saalista, kun mies alkoi yhtäkkiä kovasti viittilöidä merelle. S yritti tähytä merelle ja niin minäkin. Lopulta S havaitsi veden varassa, hukkumassa olevan ihmisen. Huusin lapset pois vedestä ja lähdin juoksemaan paikalle. S aikoi ottaa mukaan J:n boogie boardin, jos joutuisimme vesipelastukseen. Emme kumpikaan ole mitään mestariuimareita, vaikka suomalaisen uimataidon mitat täytämmekin.
 
 
Kalastaja hetkeä ennen viittilöintiä

Kun pääsin kohdalle, oli joku paikallinen saanut hukkuvasta otteen ja saanut hänet matalaan veteen. Menin auttamaan miehen rannalle. Kyseessä oli noin kaksikymmenvuotias paikallispoika, jonka hengitys oli haukkovaa ja silmissä oli kauhua - niin kuin vain hukkuvan silmissä voi olla.
 
S palasi takaisin lasten luo, kun mies oltiin saatu vedestä ja otti tämän kuvan

Huusin paikalle tulleelle, hotellin henkilökuntaan kuuluvalle miehelle, että hän tilaisi ambulanssin ja käänsin samalla miestä kylkiasentoon. Yhtäkkiä kaksi paikalla ollutta paikallista käänsi miehen vatsalleen ja alkoivat pumpata hänen jalkoja ja käsiä. Minulla taisivat pasmat mennä sekaisin, sillä ei meidän ensiaputunnilla opetettu tällaisia liikkeitä. Pumppauksen seurauksena hukuksissa ollut kuitenkin oksensi vettä, että kaipa se sitten tehosi.
 
 
Seurailin pojan hengitystä ja toistin moneen kertaan, että paikalle pitää kutsua lääkäri. Jotenkin minusta tuntui, että paikalliset olivat tyytyväisiä siihen, että mies on elossa, eivätkä ajatelleet lääkärille olevan tarvetta.
 
 
Yritin selittää mahdollisimman yksinkertaisella englannilla, että hukkunut pitää aina toimittaa hoitoon, sillä hän voi kuolla myöhemmin keuhkoon joutuneen veden takia. En muistanut mikä keuhkopöhö on englanniksi eikä se rajallisella englannintaidolla varustetuille paikallisille mitään olisi kertonutkaan. Toistelin siis vain, että keuhkossa oleva vesi voi myöhemmin johtaa kuolemaan. Ja kun tuntui, ettei puhekaan oikein auttanut, yritin esittää. En varmaankaan ollut kovin vakuuttava näky siinä rannalla bikineissäni esittämässä keuhkopöhöön kuolevaa ihmistä paikallisten ympäröidessä minua...
 
 
Lopulta paikalliset kantoivat hukuksissa olleen läheiseen taloon ja vakuuttivat minut siitä, että lääkäri tulee paikalle. Pyysin vielä hotellin johtoa varmistamaan asian ja iltapäivällä minulle vakuutettiin näin tapahtuneen.
 
 
Rannalla oli ilmeisesti virtaus, jonka johdosta mies ei päässyt uimaan takaisin rantaan. Sai myöskin J hyvän muistutuksen siitä, miksi äiti ei antanut hänen mennä syvään veteen aallokossa. Toinen hotellivieras kertoi myös myöhemmin, että hänen oli ollut rankka palata rantaan virtauksen vuoksi tuona kyseisenä aamuna.

 
Me jatkoimme loppupäivän altaalla.
 
A ja kaksi uutta ystävää ovat juuri hypänneet veteen.
 
Illalla kävimme vielä nautiskelemassa mereneläviä Ham Tienissä.
 
Ravintolassa puitteet ovat ehkä alkeelliset, mutta maisema kaunis ja ruoka hyvää.
 
 
Mitä saisi olla?

Tiikerirapuja, kiitos kyllä!


 
 
Maanantaina aamuviideltä lähti kyytimme takaisin Ho Chi Minh Cityyn ja iltapäivällä lento takaisin Shanghaihin. Koko matka sujui tosi hienosti ja ylpeänä sanon, ettei yksikään lapsistamme kitissyt kertaakaan koko paluumatkan aikana, joka viiden tunnin autossa istumisineen voi olla aika rankka.
Matka Vietnamiin oli onnistunut!
Yhteenvetona sanoisin:
Vietnamissa ollaan pääosin ystävällisiä ja kohteliaita. Ja autetaan toisia; Kiinassa hukkuja olisi todennäköisesti saanut hukkua ihan rauhassa.
Kadut ovat huonokuntoisia ja kapeita ja vaikka liikennettä on vähän ja se koostuu pääosin mopoista, matkat kestävät pidempään kuin kilometrit antaisivat odottaa.
Vietnamilaiset eivät osaa arvostaa luontoaan ja he roskaavat surutta ympäristöään ikään ja sukupuoleen katsomatta. Sinänsä sääli, sillä heillä on monimuotoinen, kaunis luonto.
 
Ruoka oli halpaa ja hyvää. Ostettavaa ei juurikaan tuolla alueella ole eikä se Shanghain jälkeen edes tunnu halvalta. Ehkä täysin paikallisille tarkoitetuilla markkinoilla olisi halpaa, muttemme käyneet sellaisilla.

 
Turismin myötä palvelut ovat kasvamassa, mutta ehkäpä hierontapaikassa ei –paikkojen spa-liitteistä huolimatta – kannata odottaa upeaa spa-kokemusta. Sen sijaan mukavan jalkarentoutuksen tosi halvalla kyllä saa.
 

Mui Nen alue on jollain tapaa aidon oloista. Täällä ei kannata odottaa kiillotettua kaupunkikuvaa vaan paikallisia naisia perkaamassa kalasaalista, ukkoja lepäilemässä riippukeinuissaan ja likaisia lapsia juoksemassa talonrötisköjen edessä. Hymyä ja iloa näkyy kaikkialla. Minusta elämä täällä näyttäytyi yksinkertaisena mutta aitona ja minä ainakin nautin täysin tunnelmasta!
 
Ja tässä luminen näkymä ikkunastamme, kun heräsimme ensimmäisenä aamuna Shanghaissa.

6 kommenttia:

  1. Poika poloisella oli siunaus matkassa,että satuitte paikalle ja olit tomerana. Kyllä kaikesta päätellen saitte täyden vastineen rahoillenne Vietnamin matkalla.
    Varmaan oli ihan palata myös kotiin ja Ayj:n "ruokapatojen" ääreen.
    Onpa oudon näköistä kun palmut ovat lumen peitoss:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, pääkunnia pelastumisesta menee kyllä paikalliselle, joka aaltoja uhmaten ui veteen ja sai otteen pojasta.
      Mutta ihana matka tosiaan takana :).
      Heh, eikö olekin hassuja nuo lumiset palmut. Ei tosin lumi täällä kestä, kun sulaa heti pois.

      Poista
  2. Olipa reissu. Kyllä nuo isot vedet on arvaamattomia hienoa, että poika saatiin pelastettua. Varmaan nyt jaksatte odottaa Kiinan kevättä, kun on rantaelämää ja aurinkoa varastoituna, jäämme jännityksellä odottamaan miten kevät Shanghaissa etenee - lumikuva näyttää kyllä tosioudolta. Suomessa on kuulemma ollut pimein talvi 25 vuoteen ja sen huomaa. Kun parina päivänä aurinko näyttäytyi, niin maailma oli paljon kauniimpi! Tsemppiä lopputalveen. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, reissu oli hyvä ja Vietnamista tykättiin kovasti. Ihanaa taukoa tähän kylmyyteen (joka on tietysti aika vähäistä Suomeen verrattuna). Kevät on täällä edennyt tosin viime päivinä kovaa vauhtia.

      Poista
  3. Moikka ystävät, nyt vasta pääsimme lukemaan Vietnamin matkastanne ja blogianne. Kiva kuulla, että viihdyitte siellä, kuumeiluista ja tuosta rantaepisodista huolimatta (onneksi ei käynyt pahasti)! Tiet näyttävät olevan edelleen huonossa kunnossa, vaikka siitä on jo aikaa kun viimeksi olimme siellä. Täällä tulee matkakuumetta kun luemme teidän blogianne. Tiikeriravut ovat myös Riikan suosikkeja. Terveisiä S:lle! Nauttikaa elämästä (kuten selvästi nyt teettekin)! - C & Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys ystävät C ja Riikka (ja pienet prinsessat). Viihdyimme hyvin Vietnamissa. Sanoin itseasiassa S:lle, että tälle matkalle olisikin ollut hyvä ottaa C mukaan oikein asiantuntijaksi :) Ja kiitos Dalatin vinkistä, retki oli kyllä matkan kohokohtia!
      Toivottavasti teidän lomamatkanne meni hyvin, lämpöä ainakin varmasti riitti! Koska suuntaatte/suuntaat Shanghaihin? Täällä odottaa vierashuone vieraita :)
      Hyvää keväänjatkoa koko poppoolle!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.