Matkalla: Paluu kotiin

Palasimme maanantai-iltana kotiin Vietnamista.
 

Boogie Board ja J

 

Viimeinen kokonainen päivä Vietnamissa aloitettiin rannalla. J lautaili boogie boardilla.

Rannalla oli nuoria paikallisia ja simpukankalastajia.
 

 

S meni katsomaan kalastajan saalista, kun mies alkoi yhtäkkiä kovasti viittilöidä merelle. S yritti tähytä merelle ja niin minäkin. Lopulta S havaitsi veden varassa, hukkumassa olevan ihmisen. Huusin lapset pois vedestä ja lähdin juoksemaan paikalle. S aikoi ottaa mukaan J:n boogie boardin, jos joutuisimme vesipelastukseen. Emme kumpikaan ole mitään mestariuimareita, vaikka suomalaisen uimataidon mitat täytämmekin.
 

 

Kalastaja hetkeä ennen viittilöintiä

Kun pääsin kohdalle, oli joku paikallinen saanut hukkuvasta otteen ja saanut hänet matalaan veteen. Menin auttamaan miehen rannalle. Kyseessä oli noin kaksikymmenvuotias paikallispoika, jonka hengitys oli haukkovaa ja silmissä oli kauhua - niin kuin vain hukkuvan silmissä voi olla.

 

S palasi takaisin lasten luo, kun mies oltiin saatu vedestä ja otti tämän kuvan

Huusin paikalle tulleelle, hotellin henkilökuntaan kuuluvalle miehelle, että hän tilaisi ambulanssin ja käänsin samalla miestä kylkiasentoon. Yhtäkkiä kaksi paikalla ollutta paikallista käänsi miehen vatsalleen ja alkoivat pumpata hänen jalkoja ja käsiä. Minulla taisivat pasmat mennä sekaisin, sillä ei meidän ensiaputunnilla opetettu tällaisia liikkeitä. Pumppauksen seurauksena hukuksissa ollut kuitenkin oksensi vettä, että kaipa se sitten tehosi.

 

 

Seurailin pojan hengitystä ja toistin moneen kertaan, että paikalle pitää kutsua lääkäri. Jotenkin minusta tuntui, että paikalliset olivat tyytyväisiä siihen, että mies on elossa, eivätkä ajatelleet lääkärille olevan tarvetta.

 

 

Yritin selittää mahdollisimman yksinkertaisella englannilla, että hukkunut pitää aina toimittaa hoitoon, sillä hän voi kuolla myöhemmin keuhkoon joutuneen veden takia. En muistanut mikä keuhkopöhö on englanniksi eikä se rajallisella englannintaidolla varustetuille paikallisille mitään olisi kertonutkaan. Toistelin siis vain, että keuhkossa oleva vesi voi myöhemmin johtaa kuolemaan. Ja kun tuntui, ettei puhekaan oikein auttanut, yritin esittää. En varmaankaan ollut kovin vakuuttava näky siinä rannalla bikineissäni esittämässä keuhkopöhöön kuolevaa ihmistä paikallisten ympäröidessä minua...

 

 

Lopulta paikalliset kantoivat hukuksissa olleen läheiseen taloon ja vakuuttivat minut siitä, että lääkäri tulee paikalle. Pyysin vielä hotellin johtoa varmistamaan asian ja iltapäivällä minulle vakuutettiin näin tapahtuneen.

 

 

Rannalla oli ilmeisesti virtaus, jonka johdosta mies ei päässyt uimaan takaisin rantaan. Sai myöskin J hyvän muistutuksen siitä, miksi äiti ei antanut hänen mennä syvään veteen aallokossa. Toinen hotellivieras kertoi myös myöhemmin, että hänen oli ollut rankka palata rantaan virtauksen vuoksi tuona kyseisenä aamuna.

 

Me jatkoimme loppupäivän altaalla.

 

A ja kaksi uutta ystävää ovat juuri hypänneet veteen.

 

Illalla kävimme vielä nautiskelemassa mereneläviä Ham Tienissä.

 

Ravintolassa puitteet ovat ehkä alkeelliset, mutta maisema kaunis ja ruoka hyvää.

 

 

Mitä saisi olla?

Tiikerirapuja, kiitos kyllä!

 

 

Maanantaina aamuviideltä lähti kyytimme takaisin Ho Chi Minh Cityyn ja iltapäivällä lento takaisin Shanghaihin. Koko matka sujui tosi hienosti ja ylpeänä sanon, ettei yksikään lapsistamme kitissyt kertaakaan koko paluumatkan aikana, joka viiden tunnin autossa istumisineen voi olla aika rankka.

Matka Vietnamiin oli onnistunut!

Yhteenvetona sanoisin:

Vietnamissa ollaan pääosin ystävällisiä ja kohteliaita. Ja autetaan toisia; Kiinassa hukkuja olisi todennäköisesti saanut hukkua ihan rauhassa.

Kadut ovat huonokuntoisia ja kapeita ja vaikka liikennettä on vähän ja se koostuu pääosin mopoista, matkat kestävät pidempään kuin kilometrit antaisivat odottaa.

Vietnamilaiset eivät osaa arvostaa luontoaan ja he roskaavat surutta ympäristöään ikään ja sukupuoleen katsomatta. Sinänsä sääli, sillä heillä on monimuotoinen, kaunis luonto.

 

Ruoka oli halpaa ja hyvää. Ostettavaa ei juurikaan tuolla alueella ole eikä se Shanghain jälkeen edes tunnu halvalta. Ehkä täysin paikallisille tarkoitetuilla markkinoilla olisi halpaa, muttemme käyneet sellaisilla.

 

Turismin myötä palvelut ovat kasvamassa, mutta ehkäpä hierontapaikassa ei –paikkojen spa-liitteistä huolimatta – kannata odottaa upeaa spa-kokemusta. Sen sijaan mukavan jalkarentoutuksen tosi halvalla kyllä saa.
 

Mui Nen alue on jollain tapaa aidon oloista. Täällä ei kannata odottaa kiillotettua kaupunkikuvaa vaan paikallisia naisia perkaamassa kalasaalista, ukkoja lepäilemässä riippukeinuissaan ja likaisia lapsia juoksemassa talonrötisköjen edessä. Hymyä ja iloa näkyy kaikkialla. Minusta elämä täällä näyttäytyi yksinkertaisena mutta aitona ja minä ainakin nautin täysin tunnelmasta!
 

Ja tässä luminen näkymä ikkunastamme, kun heräsimme ensimmäisenä aamuna Shanghaissa.