perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hyvää Naistenpäivää!

Hyvää naistenpäivää kaikille ihanaisille naisille!
 
Täällä Shanghaissa expatrouvia (ja toki muitakin naisia) on hellinyt tänään 30 astetta hipova lämpöaalto. Minä tunsin oloni hyvinkin kiinalaistuneeksi, kun helteestä huolimatta painelin toppaliivi päällä asioilla. On vaikea suhtautua siihen, että hetkeä aikaisemmin tarvitsee toppavaatteita ja nyt riittäisi shortsit.
 
Ikävä kyllä ilmanlaatu on ollut huono pohjoisesta tulleen hiekkamyrskyn takia (Kiinan virallinen kanta). Niinpä varsinaisen ulkoilun sijaan kävimme tutussa askartelukaupassa Fuzhou Lulla F:n kanssa.
 
Taiteilijamarkkinat
中国上海福州路355弄
355 Fuzhou Lu

Myyjät tunnistivat heti F:n ja alkoivat kujerrella neidille kiinaksi. Ja F vastaili sen, mitä nyt kiinaksi osaa. F on selvästi alkanut lämmetä kiinalaisille huomionosoituksille ja ymmärtää jo jujun. Vähän Ni haota ja hymy päälle, niin kiinalaiset rouvat ovat haltioissaan ja jakelevat F:lle pieniä lahjoja. Ja taidan minäkin saada erityisen ystävällistä palvelua juuri F:n ansiosta.
 

Iltapäivällä lähdimme perjantaiseen tapaan koululle hakemaan omia lapsia sekä yhtä yövierasta. Kyseessä on J:n hyvä kaveri. Pojilla oli kuulemma viime yökyläilykerralla jäänyt yöhiippailu aivan liian vähälle ja nyt asia pitäisi korjata. Selvä sitten, ei kun tervetuloa meille yöhiippailemaan. Varoitin kyllä, että jos hiippailuilla herättävät F:n, saavat hiippailla sitten yhdessä neidin kanssa.

 
Naistenpäivän kunniaksi mies kiikutti kotiin lempikukkiani, valkoisia liljoja.
 
 
Myös A sai omansa; vaaleanpunaisia neilikoita.
 

 
Illalliselle valmistin nuorisoon uppoavaa pöperöä eli texmexiä.


Taittelutaidonnäytös!
 


Ennen iltapalaa kävimme vielä nautiskelemassa 24 asteen lämmössä ulkoilusta.
Liekö pimeys syynä, mutta ulkoilumme aikana meillä joutui pallo ja kaksi metrin mittaista puukalikkaa palmuun. Niillä kalikoilla yritimme pudottaa palloa palmusta...
Lopulta pallo ja kalikat kalahtivat katuun.
En edes viitsi selittää enempää, mutta sanon, että ulkoilualueella olevan mökin katolle jäi lopulta yksi frisbee ja kaksi kalikkaa odottamaan järeämpiä pudostustoimenpiteitä...


Naistenpäivän kunniaksi S teki meille iltapalaksi lettuja.
Tästähän näyttää tulevan suorastaan yökyläilyperinne!


Sellainen Naistenpäivä Shanghaissa.
..

2 kommenttia:

  1. Ainutlaatuinen naistenpäivä sinulla. Toivottavasti pojat saivat nyt tarpeeksi yöhiippailla, ilman F:n herätystä. Letut ja mansikat varmaankin nmaistuivat, kuin myös texmexit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, pientä supinaa kuului yömyöhälle ja hiippailuakin oli hiukan harrastettu, mutte ei ilmeisesti vieläkään tarpeeksi.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.