lauantai 30. maaliskuuta 2013

Matkalla: Saavuimme sateiseen Zhaoqingiin

Herätys oli tänään varsin varhainen, sillä lentomme Guangzhouhun lähti 8:45 ...tai piti lähteä. Kuljettajamme oli meitä noutamassa sovitusti. Matkalla kentälle pienin kuitenkin oksensi päälleen. Koska epäilimme tyhjään vatsaan annetun lääkkeen ärsyttäneen pientä mahaa, uskalsimme lähteä kuitenkin matkaan.

Olin pakannut F:lle kasan vauvanruokia ja maitoja käsimatkatavaroihin, kuten olen tehnyt lukuisilla lennoilla aikaisemminkin. Täällä Kiinassapa se ei olekaan sallittua. Turvatarkastuksessa pohdittiin lasipurkkeja ja maitoja. Lopulta turvanainen käski antaa jostain putelista lapselle maitoa. Ilmeisesti varmistaakseen, ettei siellä ole räjähdysainetta. Itse ajattelin, että jos aikoisin räjäyttää koneen, on kai ihan sama, mitä lapselle juotan... No, onneksi vauvansapuskat saatiin matkaan.

Boarding koneeseen tapahtui aikataulussa, mutta jostain syystä, jota ei meille juuri infottu jouduimme odottelemaan lentoon lähtöä tunnin. Vieläkö vastoinkäymisiä, ajattelin.

Lento Guangzhouhun sujui kuitenkin hyvin. Kohteessa meitä odotti ikävä kaatosade, mutta onneksi ilma oli lämmin... varsinkin, kun pienimmän takki lojui pussissa oksennuksessa.

Meillä oli tarkoitus mennä kentältä juna-asemalle, josta olisimme jatkaneet junalla Zhaoqingin pikkukaupunkiin. Lentokentällä päätimme kuitenkin vuokrata auton kuljettajineen viemään meidät perille. Tämä oli hyvä ratkaisu eikä kovin kalliskaan. Säästimme sompailut juna-asemalla ja taksien perässä.


Noin puolentoista tunnin ajon jälkeen saavuimme Zhaoqingiin ja hotelliimme Country Garden Phoenix Hotel Zhaoqing:iin (Ks.Tripadvisor). Meillä ei ollut suuria odotuksia tästä kiinalaisesta hotellista, mutta yllätys oli suuri, kun meidät otettiin erittäin ystävällisesti vastaan erinomaisella englanninkielellä.

 

Yleiset tilat hotellissa ovat ylelliset. Me olimme varanneet 2+1 huoneen. Mies kyseli upgradea isompaan, kun meitä on kuitenkin viisi. Meillä oli kuitenkin jo kuulemma suurin huone.


Ja kun pääsimme huoneeseen totesimme, että eiköhän meidänkin suurperheemme täällä mahdu majoittumaan. Huoneet ovat varsin tilavat ja ihan siistit. Ehkä hiukan kuluneet ja kiinalaishenkiset, mutta kaikinpuolin paljon paremmat kuin osasimme odottaa.

Jonkinlainen hotellimanager on huolehtinyt meistä koko ajan erinomaisella englannilla. Ja meistä tuntuu, että saamme erityisen hyvän kohtelun ja palvelun johtuen ulkomaalaisuudestamme. Muut asiakkaat ovat oikeastaan kiinalaisia.

Kävimme lounastamassa myöhäisen lounaan hotellin länsimaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli hyvää ja erittäin halpaa.


Lounaalla lapsemme kutsuttiin maalaamaan pääsiäismunia Pääsiäisen kunniaksi. Koska itse munat olivat joko noin puolimetrisiä halkaisijaltaan tai sisukset sisältäviä oikeita munia, lapset valitsivat kipsihahmot maalattavikseen.


Minä maalasin joutessani niitä tavallisia munia, mutta jätin taiteellisen puuskan tuotokseni askartelutätien iloksi. Ajattelin, että kanssamatkustajat eivät ehkä arvosta taidettani sen jälkeen, kun sisukset alkavat haiskahtaa.


Xiangshan-vuorella sijaitseva hotelli on hienossa miljössä. Kävin hiukan kävelemässä ihanan raikkaassa, mutta lämpimässä ilmassa hotellin ympäristössä.



Rakennus ja sitä ympäröivä kylä ei ole habitukseltaan kovin kiinalainen. Minulle tuli mieleen eurooppalainen vuoristokylä.




Suoraan hotellin edestä nousee vuoren huippu, joka oli tänään matalapaineen vuoksi pilvien peittoama. Todella kaunista ja jollain tapaa satumaista. Kävellessämme huipun juurella kuului sademetsistä monenlaisten eläinten ääniä. Tajusin, että Shanghaissa kuuluu aika vähän lintujen laulua.



Vedimme raikasta, kosteaa ilmaa keuhkot täyteen. Ja kostea ilma saa lasten hiukset kihartumaan erityisen ponnekkaasti. 


 Onkohan täällä Sumuisten vuorten gorilloja?


Pääsiäisen kunniaksi hotellilla oli illallisbuffet. Aikuisen hinta buffetista oli 98 RMB ja kaikkien kolmen lapsen osuus yhteensä 68 RMB. Ei paha hinta, vaikka buffet oli enemmänkin kiinalainen kuin länsimainen pääsiäisbuffet.


Tarjolla oli mm. sushia, jota me vanhimman kanssa herkuttelimme kilpaa.


Lapset olivat ensin sitä mieltä, että siirtyvät suoraan jälkiruokapöytään. Lopulta sushien lisäksi lapset söivät hyvällä ruokahalulla kurpitsakeittoa ja sämpylöitä. 


Loppumahat täytettiin toki jälkiruoilla.



Buffetissa oli lasten ja isompienkin iloksi pupu-aitaus. Nämä pääsiäispuput olivat vielä aika pieniä. Kovasti ne näyttivät pitävän lasten rauhallisesta paijauksesta.


Kun olimme lähdössä pois, tultiin meille vielä sanomaan, että he haluavat antaa lapsille suklaata. Suklaata, kuuli F ja lähti oitis ravintolan miehen matkaan. Täytynee hiukan keskustella pienen kanssa, että suklaan perässä ei voi ihan kenen hyvänsä matkaan lähteä.


Kukin lapsi sai suklaapallurat kauniissa rasioissa.


Nyt alkaa hotellihuone hiljetä, kun väsyneet matkailijat ummistavat silmiä yksi toisensa jälkeen. Huomiselle toivomme vähäsateista keliä, jotta pääsemme tutkailemaan nähtävyyksiä.

6 kommenttia:

  1. Kaunis hotelli, huone ja ympäristö. Kelpaa tuolla taas tutustua uusiin maisemiin. Herkullisia ruokia, ja mukavaa kun aina on lapset huomioitu niin hienosti, askartelua ja herkkuja. Toivottavasti huomenna on hyvä ulkoilu sää.
    Hyvää Pääsiäisen jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, on ihan ok kiinalaiseksi hotelliksi ja maisemat ovat kyllä hienot.
      Hyvää pääsiäistä sinnekin!

      Poista
  2. Kyllä mä sain Kiinan sisäisillä lennoilla lapsen ruoat matkaan kun olin tarpeeks tiukkana. Mut sen jälkeen kun täyttää kaks niin voi olla vaikeampaa.

    Vinkki: Nuorimman tyttäresi nimi taitaa vilahtaa tuossa postauksen loppupuolella, joten jos haluat pitää anonymiteetistään kiinni niin käy editoimassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KatiC, joo tiukkana olon ja tuon maistamisen jälkeen saatiin mekin onneksi mukaan. F on jo lähellä kaksi vuotta, joten lieneekö tuokin vaikuttanut tuohon nyrpeyteen. Mulla oli neljä maitoa käsiksissä ja ne kyllä toisaalta katsoivat, että kun on kolme lastakin... Ei meidän 9- ja 7-vuotiaat kyllä lämmintä pillimaitoa juo ;)
      Heh, kiitos. Kävin poistamassa nimen ;) Kyllä kaikki tutut tietää tän blogin, mutta lähinnä en halua, että myöhemmin lasten nimellä voisi googlettaa nämä jutut. Jos vaikka lapset eivät tykkää...

      Poista
  3. Hei ja hyvää pääsiäisen jatkoa ! Näyttääpä taas mukavalta paikalta. On hienoa, että sielläpäin maailmaa aina huomioidaan lapset. Toivottavasti sää suosii teitä ja pääsette nauttimaan uusista maisemista. Täällä on aurinkoista, mutta edelleen kylmää.

    Äiti

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.