torstai 14. maaliskuuta 2013

Student Led Conferences

Eilen meillä oli koululla Student Led Conference eli oikeastaan oppilasjohtoinen kehityskeskustelu. Lapset olivat valmistaneet opettajan avustuksella portfoliot siitä, mitä ovat tänä vuonna oppineet. Kumpikin lapsista oli tehnyt valtavan isot kansiot!


Lapset esittelivät vanhemmilleen myös luokan toimintaa ja välineitä, joita opetuksessa käytetään. Esityskielen lapset saivat valita vapaasti. Meillä kumpikin halusi kertoa oppimisestaan englanniksi.


Luokassa tapahtuvan session jälkeen lapsilla oli tehtävänä esitellä koulua vanhemmilleen.
Koska meillä A:n ja J:n konferenssit olivat peräkkäin, lähdimme kiertämään koulua yhdessä.

 
Kustakin kohteesta lapset saivat kohteen opettajalta merkinnät passiin.
 
 
Kirjasto on iso koulun kirjastoksi ja siellä on mukavia lukunurkkauksia säkkituoleineen.
 

Kuvaamataidon luokassa lapset saivat esitellä tekemiään töitä.
Tulipa mieleeni, että yksityiskoululla on suomalaiseen kunnalliseen verrattuna
valtavan paljon suuremmat materiaaliresurssit.


Naamioita ja didgeridoo-soittimia neljännen luokan näppärien sormien jäljiltä. 


Keramiikka-etana ekaluokkalaisen taiteilemana.

 
Neljäsluokkalaisten kilpiä.
Ihmettelen, miten lapset ovat ehtineet tehdä niin paljon erilaisia juttuja!
 

Musiikkiluokassa on monenlaisia soittimia.


 J esitti minulle oppimansa kappaleen ja yritti opettaa sitä pikkusiskolleenkin. Olin todella yllättynyt tästä taidosta, sillä meidän perhettä ei varsinaisesti voi kutsua kovin musikaaliseksi...


Olin todella ylpeä lapsistani. Puolen vuoden koulunkäynnin jälkeen näkyy nyt valtavasti edistystä.
He osaavat hienosti esitellä oppimaansa englanniksi!

4 kommenttia:

  1. Terkkuja lapsille kummitädiltä! Taitavia ja reippaita ovat!!

    VastaaPoista
  2. Muistuttaa hyvin pikälti Stainer-koulun luovuutta.
    Kyllä on mahtavaa että J ja A oppivat hyvän englanninkielen noin nuorena ja tavallaan kuin vahingossa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.