lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ravintola puutarhassa

Autonkuljettajamme halusi viedä meidät syömään erääseen kiinalaiseen ravintolaan. Ennakkotietomme paikasta oli vain se, että se on kovin suosittu kiinalaisten keskuudessa ja siellä on kukkia.
 

Ulkoapäin paikka näytti isolta lasihallilta. En tiedä, onko ravintolalle varsinaisesti englanninkielistä nimeä, mutta jossain kyltissä näin nimen Restaurant in the Garden. Minulla ei ole valitettavasti tarkkaa osoitetta, mutta paikkaan ajetaan Zhouzhu highwayta, josta käännytään Qigan Lulle ja edelleen Putao Lulle. Siinä lähistöllä ravintola sitten onkin.



Kuljettajamme oli varannut seurueellemme pöydän.
Paikka on suosittu eikä pöytiä ole itse asiassa kovinkaan montaa.

 
Ravintola on  suuren kasvihuoneen vehreyden seassa.
Jokaiselle pöytäkunnalle on varattu oma paviljonki omassa rauhassa.
 
 
Jos haluaa olla täysin omassa rauhassa, voi sulkea paviljongin sälekaihtimet.
 

Juomalista on ainoastaan kiinan merkeillä. Ruuat voi valita kuitenkin kuvien perusteella.
Meillä oli lisäksi autonkuljettajamme apuna, joka hoiti tilaukset ja suositteli annokset.


Ruokaa odotellessa lapset seikkailivat kasvihuoneessa ympäristöä tutkien.

 
Aluetta on koristeltu myös vanhoin kiinalaisin tarvekaluin.
Paikka on oikein siisti ja miellyttävä.
 

Kuljettajamme avustuksella S kävi tilaamassa monta pientä annosta.
Kiinalaista leipää. 
 

Makeaa riisillä täytettyä lootusta. 


 
Jotain tofunkaltaista lettusta, jonka sisälle käärittiin kasviksia.
Käärylettä dipattiin maustekastikkeeseen.


Jamssia ja luumukastiketta.

 
Tahmariisiä ja munaa. 

 
Nautaa ja kasviksia. 


Kuljettajamme tilasi meille jänniä, makeita lämpimiä juomia.
Ruskean sisältö jäi epäselväksi, violetti juoma lienee bataattia. 


Teimme vielä pienen kierroksen ravintolassa ennen poislähtöä.
F päätti ottaa kuljettajamme kädestä kiinni.

 
Ravintolan vieressä on vielä toinen kasvihuone, jossa kävimme ihailemassa kukkaloistoa.
 



Tämä kukka näyttää mielestäni ihan kiinalaiselta lyhdyltä.
Tietäisiköhän joku tämän nimen? Olisikohan joku koisokasvi?


Kävimme vielä kävelemässä läheisellä puistoalueella.
Lapset päätyivät etsimään neliapiloita apilamättäältä.


 
Alueella on valtavasti hedelmäpuita ja muita kukkivia puita.
Kevät onkin oiva aika tulla katselemaan maisemia.
 
Persikan kukat kauneimmillaan!
 



Myös muunlaista viljelystä näkyi paljon ja syksyllä voi tulla katsomaan kypsyvää rypälesatoa.


Puisto ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen, mutta siellä oli yllättävän rauhallista.
Kiinalaisia perheitä näkyi viettämässä lauantaipäivää telttoineen.


Shanghain kukka on magnolia. Puistossa kukkivatkin valkoiset magnoliat nyt upeasti.
Tuoksu on huumaavan ihana.

 
Emme jaksaneet kuitenkaan olla kovin pitkään puistossa,
sillä lämpöasteita oli kolmekymmentä eikä meillä ollut juomaa mukana.
Oli kuitenkin kaikenkaikkiaan tosi mukava nähdä tätä Shanghain laitamien rauhallisempaakin puolta.

3 kommenttia:

  1. Viehättävä ravintola. F on varmaan hurmannut Marcon. Kyllä on mukava kun on paikallinen opas joka vie ja neuvoo uusiin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, on tosiaan kiva kun kuljettaja vie meitä kiinalaisten omiin suosikkipaikkoihin. Näistä kun ei välttämättä saa vinkkiä expat-ystäviltä.

      Poista
  2. Ja miten upeita kukkasia oletkaan taas kuvannut .

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.