tiistai 12. maaliskuuta 2013

Muumitarinoita

A:n luokalta tuli kutsu vanhemmille: vanhemmat voisivat tulla lukemaan lapsille tarinan omasta maastaan. Välillä osallistuminen kaikkeen mahdolliseen käy työstä ja olen skipannut osan vanhemmille jaetuista tehtävistä yksinkertaisesti ajanpuutteeseen vedoten. Nyt iski kuitenkin hyvä äiti -vaihde päälle ja ajattelin, että käyn lukemassa mielelläni luokassa. Minulle tuli mieleen heti kaksi ehdokasta: Muumit ja Mauri Kunnaksen tarinat. Mauri Kunnaksen tarinat ovat kuitenkin parhaimmillaan siten, että lapset saavat rauhassa tutkia kuvia ja ajattelin, ettei se ehkä onnistu luokassa. Niinpä päätin lukea Muumeja.
 
Shanghaista en löytänyt englanninkielisiä muumeja, ne olivat loppuunmyytyjä. Ystävältäni sain lainaan pari pidempää tarinaa, joiden lukemiseen ei oppitunnin puitteissa ollut mahdollisuutta.
 

Näiden kirjojen ja Muumin virallisten sivujen avulla
päätin kääntää itse Muumilaakson tarinoita -kirjasta lyhyen tarinan lapsille.


Tarinan lisäksi päätin esitellä lapsille tärkeimmät Muumihahmot.
Lapset saivat myös monisteen, johon olin tulostanut kuvat Muumihahmoista.

 
Tänään kävin koululla. Lapset kuuntelivat innostuneina lyhyitä esittelyitä Muumilaakson asukkaista. Tarinaksi olin valinnut hiukan jännittävän tarinan, jossa esiintyy hattivatteja. Lapset kuuntelivat seikkailua tarkkaavaisena.
 
Tarinoiden jälkeen aloimme muovailla muumihahmoja. Olin ostanut lapsille ihanaa kevytsavea, jota oli mukava muovailla. Lapset tekivät muumihahmoista avaimenperät, sillä savipaketin kylkiäisenä tuli avaimenperärenkaita. Lapset osallistuivat tähänkin ihanan innokkaasti ja muovailivat hienoja Hattivatteja, Pikku Myitä ja Muumeja. Ikävä kyllä unohdin kameran, joten taideteoksista minulla ei ole kuvia.
 
Meillä oli hauska iltapäivä lasten kanssa. Vaikka välillä jatkuva osallistuminen koulujuttuihin väsyttää, olen täällä Kiinassa päässyt ihan erilailla tutustumaan koulun arkeen kuin Suomessa koskaan oli mahdollisuutta. Ja se on hyvä se!
 

2 kommenttia:

  1. Todella mahtava juttu sinulta. Mikäpä sen parempaa mainosta Suomesta kuin Muumit!!
    Varmaankin monelle lapselle ainutlaatuista. HYVÄ
    HYVÄ M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuivat ekaluokkalaiset pitävän Muumeista. Seuraavana päivänä juttelivat vielä hirmuisista hattivateista ;)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.