sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pieniä hetkiä loppuviikon varrelta

 
Torstai-päivä oli aivan upea aurinkoinen ja lämmin päivä. Mittari hätyytteli kahtakymmentä astetta. Nautiskelimme F:n kanssa ulkoilusta oikein todella. 
 

 
Iltapäivällä naapurista tuli kutsu lähteä viettämään naapurin tytön nuken nimipäiväjuhlaa pienimuotoisen picnicin merkeissä.


Lapset löysivät uskomattoman kauniita kukkia.
Voiko tämän säännöllisempää kukkaa olla?


 
Perjantaina herättiin sateeseen ja kovaan tuuleen.
Me lähdimme koululle assemblyyn.

 
Viidesluokkalaiset esittivät oppimiaan kappaleita pianolla.
Hauska havainto oli, että kaikki -todellakin kaikki- aasialaislapset esiintyivät yksin ja esittivät jo varsin edistyksellisiä kappaleita.
Länsimaistaustaiset lapset soittivat yleensä pareittan ja yksinkertaisempia kappaleita.
Onko aasialaisilla salainen pianogeeni vai onkohan kodeissa lapset pistetty harjoittelemaan kurinalaisesti tätä taitoa...? Minulla on tähän arvaukseni. 


Lauantaina herättiin kylmään mutta aurinkoiseen säähän. Asteita oli yhdeksän aikaan vain yksi.
Uskomatonta tämä säätilan vaihtelu täällä.
Meillä oli tarkoitus lähteä ystäväperheen kanssa aamiaiselle,
mutta sairastumisen takia lähdimme vain oman perheen kesken.

 
A:lla oli lauantaina kahden kaverinsa synttärijuhlat, jotka järjestettiin uimisen merkeissä. 

 
Sunnuntaina oli jo lämpimämpää ja sää oli aurinkoinen.
Pieni pyrähdys hiekkaleikeissa ja sen jälkeen tenniskentälle.


 
Illalla iski voimakas jäätelöntarve
ja suuntasimme Super Brand Mallille Häagen Dazsiin herkuttelemaan.


Vielä pieni iltapala ja sitten taitaa tämä katras olla valmiina untenmaille.


4 kommenttia:

  1. Hei,
    olen jo hetken blogiasi lukenut. Sinulla on ihana tyyli kirjoittaa. Mukava lukea miten erilaista elama toisella puolella maapalloa on, seka katsella tietenkin ihania kuvia. Itse vietin juuri viime vuonna 3kk Kiinassa moottoripyoraillen. Kiersin ne pienimmat kylat Ita-Kiinassa ja kulttuurishokki meinasi iskea paalle vakisinkin.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinne! :)

    Terveiset pikkuhiljaa kevaaseen pain kaantyvasta Oslosta!
    -jasmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmin, kiitos viestistäsi! Olisi tosi kiva kuulla enemmän Kiinanreissustasi, sillä meillä on tarkoitus käydä myös täällä Kiinassa tutkimassa paikkoja. Mieheni matkustaa kyllä täällä työn merkeissä, mutta itse olen käynyt vasta läheisissä vesikaupungeissa ja Suzhoussa. Paljon siis vielä nähtävää! Otan siis ihan mielelläni vastaan, jos sinulla on vinkkejä.
      Ja en epäile hetkeäkään, ettetkö olisi kulttuurishokkeihin matkallasi törmännyt, kun niihin törmää täällä varsin modernissa Shanghaissakin.
      Hyvää kevään jatkoa Osloon.
      -Mia

      Poista
  2. On eillä taas ollut kaikkea mukavaa viikonvarrella. Ihan kukka pikku F:n kädessä.Mustikat on jättikokoisia (varmaan pensas).
    Todella ihana lukea sinun blogejasi, sinusta voisi tulla vaikka kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, kukka on kyllä naapurin tytön kädellä ;)
      Mustikat on tosiaan aika isoja ja pensaasta. Ei täältä taida oikeita mustikoita saada kuin ehkä kuivattuna.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.