Kädet täynnä

Olen tavattoman iloinen siitä, että lapsemme saavat mahdollisuuden opiskella kansainvälisessä koulussa. He saavat mahdollisuuden oppia englantia, jatkossa kiinaakin ja oppivat vieraista kulttuureista. Heille kansainvälisyys, tasa-arvoisuus ja monikulttuurisuus ei ole pelkkää sanahelinää vaan todellista arkea.

 

Toki tällainen koulu on Suomen kouluun verrattuna työläämpää; vieras kieli, uusi opetusohjelma ja pitkät päivät vaativat paljon. Tämän osasimme jo aavistaakin tänne muuttoa suunnitellessamme. Mutta hyvänen aika, tämä koulu vaatii myös vanhemmilta paljon ja siihen en ollut ihan valmistautunut.

 

J:n ollessa ensimmäisellä ja toisella luokalla Suomessa osallistuin aktiivisesti luokan hyväksi tehtäviin "nakkeihin", mikä tarkoitti sitä, että leivoin kaksi kertaa vuodessa myyjäisiin jotain ja vietin kolme tuntia kaksi kertaa vuodessa myymällä näitä leivonnaisia. Kaksi kertaa vuodessa oli vanhempainilta ja vanhempainvartti. Läksyt tarkastin tietysti joka päivä, mutta ei niitä niin kamalasti ollut.

No entäs täällä Kiinassa sitten? Joka päivä vietän pitkän tovin lasten läksyjen ääressä. Selitän suomeksi, mitä pitää tehdä. Googlaan matematiikan termejä, jotta osaan selittää suomeksi. Autan lapsia muodostelemaan lauseita englanniksi, kuuntelen ääneen luentaa, luen itse ääneen, sanelen, kuulustelen... ja herra ties mitä muuta.

 

Lisäksi keskustelemme englanniksi ja opetamme itse hiukan lisää englantia, jotta koulussaolo olisi pian helpompaa. Yritämme ylläpitää suomenkieltä tekemällä Suomi-tehtäviä ja lukemalla suomalaisia kirjoja.

 

Kaiken tämän lisäksi luen päivittän yhdestä viiteen mailia, joita koulu ja yliaktiivinen vanhempaintoimikunta suoltaa sähköpostiini. Jokaisella luokalla on nk. luokkavanhempi, jonka tehtävänä on välittää vanhempaintoimikunnan viestejä meille. Kahden koululaisen äitinä saan viestit kahdesti. Joskus jopa kolmesti, jos PAFA (=vanhempaintoimikunta) lähettää ne itse kaikille suoraan. Opettajat viestittelevät viikottain -vähintään. Koulun rehtorilta ja koulun johtajalta kummaltakin tulee säännölliset uutiskirjeet. Lisäksi eri tahoilta tulee kertaluontoisia viestejä. Täällä ei ainakaan voi moittia tiedotuksen puutteesta. Ei totta tosiaan.

 

Kahden Suomessa totutun vuosittaisen myyjäisen tilalle on tullut Halloween juhlaa, UN-juhlaa, Bingo-iltaa, PAFA-iltaa, talvifestivaalia, elokuvailtaa... you name it. Nämä kaikki tapahtumat ovat siis tältä syksyltä. Läsnäolon lisäksi vanhemmilta toivotaan osallistumista järjestelykokouksiin, leipomista, lahjoitusten tekoa mm. rahan, karkin ja leivonnaisten muodossa. Täällä kuulkaa nakki viuhuu... Huonoa omaatuntoa kantaen olen todennut, ettei aikani yksinkertaisesti riitä edes murto-osaan näistä nakeista.

 

Koululla on noin 1-2 kuukauden välein assembly, jossa lapset esittävät esityksiä ja lapsille jaetaan jonkinlaisia stipendejä. Tällä viikolla on A:n luokan talviproduktion esitys ja ensi viikolla J:n. Juuri oli koulun johtajan keskustelutilaisuus, ESOL-workshop ja nyt on tulossa myös monikulttuurinen joulutapahtuma (edellä mainittujen talvifestivaalin ja talviproduktioiden lisäksi), johon toivotaan vanhempien keksivän jonkin ohjelmanumeron oman kulttuurinsa joulunvietosta...

 

Näiden lisäksi yritän tehdä omaa palkkatyötäni, huolehtia myös tuon 1.5-vuotiaan hyvinvoinnista ja omastakin hyvinvoinnista. Joten ei, aikani ei ole tullut vielä pitkäksi täällä Kiinassa, vaikka meillä on Ayi apuna. Ja ei, en ole vielä kirjoittanut väitöskirjaani loppuun... Kyllä, minulla on kaikesta henkilökunnasta huolimatta kädet täynnä töitä.