tiistai 27. marraskuuta 2012

Lamput

Olen tainnut mainita, että vuokranantajamme tarjoamat kattolamput ovat saaneet minut lähes itkun partaalle. Tämän ruokapöydän yllä olevan lampun kanssa olisin ehkä juuri ja juuri voinut asua, sillä se on kuitenkin vaalea.
 

Sen sijaan heti tämän olohuoneen puolella roikkuvan hirvityksen nähdessäni tiesin, että meille tulee asumusero heti, kun muodollisuudet saadaan hoidettua. Ja tämän pikkusisko, kauniin maisemamme edessä roikkuva pienempi hirvitys saa seurata isosisartaan.



Lokakuun puolivälin tuntumassa marssin StudioFH:n liikkeeseen ja tilasin uudet lamput sekä ruokapöydän ylle että olohuoneeseen. Koska Suomikotiamme ajatellen halusin standardia pidemmät ripustusvaijerit lamppuihin, jouduin odottamaan lamppujen kotiinkuljetusta hiukan keskivertoa kauemmin.

StudioFH
华山路1520弄121号, 近幸福路
121, Lane 1520 Huashan Lu, near Xingfu Lu
Phone 6280 2388

Lamput tuonut liikkeen edustaja olisi jättänyt lamput minulle koottavaksi (jokainen "helmi" piti itse kiinnittää lamppuun). Olin kuitenkin sopinut ostosta tehdessäni, että lamppu kootaan liikkeen toimesta. Lampun tuoja yritti vielä: "Do you mind if I show you how to do it. And then you do it by yourself". Yes, I do mind, vastasin minä. Ja niin mies kavereineen asetti "legopalikkansa" hissieteisemme lattialle ja ryhtyi toimeen. Pari tuntia touhuttuaan miehet saivat lamput valmiiksi. Onneksi olin ollut kaukaa viisas ja pyytänyt erikseen kokoamisen. Jos tottuneilta kokoajilta menee kaksi tuntia, kuinkahan kauan minä olisin koonnut lamppua... Ja miltähän lamput olisivatkaan näyttäneet, jos olisin antanut mieheni koota ne (viitaten aiempaan lamppuepisodiin)...

Kokoamisen jälkeen lamput piti enää saada kattoon. Koska täällä Kiinassa sähköistä ei koskaan tiedä eikä meillä ole porakonettakaan mukana, päätin pyytää talomme managementistä miehet laittamaan lamput kattoon. Ayi soitti heidät paikalle. Näille miehille tehtävä oli kuitenkin aivan liian vaikea ja ajoin falsetissa kiinaa kimittävän miehen pois sanomalla "Bu hao, zaijian" eli "Ei hyvä, näkemiin". Hieman kehittyneemmällä kielitaidolla olisin sanonut, että eihän nyt yhden lampun kattoon saaminen voi olla noin vaikeaa, mutta jos teillä ei taito riitä, hankin jonkun muun tekemään työn. Bu hao ajoi kuitenkin asiansa.
 

Pyysimme paikalle vuokranantajan asioita hoitavan yrityksen miehet ja he hoitivatkin kiinnityksen mallikkaasti. Molemmat miehet ovat käyneet meillä lukuisia kertoja ja pidän heistä kovasti. Vanhempi mies ei osaa sanaakaan englantia mutta hymyilee aina valloittavasti ja juttelee minulle ja F:lle kiinaksi. Minä hoin hen hao (=erittäin hyvä), kun sopiva ripustuskorkeus löydettiin.
 
Miehistä nuorempi osaa pari sanaa englantia. Hän kyseli minulta "Cut, cut?" ja osoitteli pitkää ripustusvaijeria. Onneksi ehdin estää heitä leikkaamasta erityispitkäksi tilaamaani vaijerin lyhyeksi...


Hyvin tehdyn työn seurauksena minulla on nyt kaksi ihanaa kattovalaisinta  ja kolme kamalaa valaisinta muutti ns. ayin-huoneeseen, joka meillä palvelee varastona. Ok, en päässyt kokonaan eroon kamaluuksista, mutta poissa silmistä, poissa mielestä toimii nytkin.

 
Jos olisin nimenomaa ajatellut hankintaa tähän Kiinakotiimme, jossa olohuone on valtava, olisin ostanut halkaisijaltaan suuremman lampun. Suomikotiin tämä koko on kuitenkin ihan riittävä.

4 kommenttia:

  1. Kauniin lampun olet löytänyt, hen hao M
    Ei vanhat kyllä olleetkaan ollenkaan sinun tyylisesi.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Hienot lamput. Poikkesin StudioFH:n sivulle. Siellähän näytti olevan myynnissä hyvin länsimaisia huonekaluja. Tosi huokutteleva valikoima. Hintataso vahän mietityttää, kestääkö lompakko:) Onko se "original copy" liike?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, täällä on kyllä näitä liikkeitä, jotka myyvät länsimaalaisen näköisiä kalusteita ja asiakaskunta on pääosin expateja. Hinta on silloin tietysti expat-hinta. Ei kuitenkaan mitenkään hirveä, jos vertaa Suomen hintoihin. Huonekaluja en ole tuolta ostanut, mutta tekevät mittojen mukaan sellaisia kuin haluat esim sohvista. Eli voit viedä liikkeeseen kuvan ja tehdä kopion, mistä haluat... Lamppuja heillä on vaan muutama vakiomalli ja niitä ei voi mallista teettää.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.