maanantai 3. syyskuuta 2012

Kangasmarkkinoilla

Eilen jatkoimme lasten Toy Allowancen käyttöä koko perheen voimin Super Brand Mallilla Toys R Us:ssa. Ja paljon lähti mukaan :)
 
中国上海陆家嘴西路168号
LuJiaZui West Rd. 168, Shanghai
 
Söimme lounaan korealaisessa ravintolassa, jonka itse grillattavasta ruokasysteemistä tykkäämme koko perhe. Tällä kertaa vatsa jotui kuitenkin koville joko tästä tai sitten jostain muusta ruuasta ja sain iltapäiväksi kunnon tyhjennyskuurin... Muu perhe nautiskeli rannalla ja minä podin sängyssä. Aamulla homma oli kuitenkin ohi!
 
Tänään kävin kangasmarkkinoilla Puxin puolella. Markkinat sijaitsevat aivan NanPu Bridgen juurella, joten täältä meiltä sinne hurautti hetkessä.

中国上海陆家浜路399号
LuJiaBang Rd. 399, Shanghai
 
Kangasmarkkinoilla on kolmessa kerroksessa kankaita ja räätäleitä ja siellä voi teettää oman mallin mukaan vaatteita mekoista takkeihin ja housuista jakkupukuihin -siis mitä vaan. Siellä on paljon valmiita malleja, jos itsellä ei ole sellaista mukana ja monilla räätäleillä on myös mallikirjat. Itse olin sänkypeittoa vaille, mutta siihen paikka ei ole paras vaihtoehto. Marco lupasi viedä minut johonkin toiseen paikkaan jonain toisena päivänä, missä sängynpeittoja kuulemma voi teettä halvalla. Marco näytti minulle yhden räätälin, jota voi suositella edellisen työnantajansa kokemusten perusteella. Lisäksi olen saanut muita reittejä parinkin suositeltavan räätälin nimen. Haluttu räätäli on helppo löytää, sillä jokainen koju on numeroitu.
 
Pahoittelut, että kuva on niin tärähtänyt, mutta minulla oli F Manducassa kiikkumassa ja ruokapurkkeja täynnä oleva hoitolaukku olalla. Halusin kuitenkin muutaman kuvan näyttää teillekin.

 
 
Markkinoilla oli paljon ihania malleja ja aion varmasti mennä sinne teettämään kaikenlaista. Nyt vaan ymmyrkäisenä tutkailin ympärilleni.
 
A:lla oli tänään koulussa uintia ja se oli mennyt hyvin. Ja kumpaisellakin koulu siis sujuu kivasti ja he menevät sinne edelleen mielellään.
 
Wen Ayi aloitti meillä tänään. Tänään hän oli 5 h mutta voi huomisesta lähtien olla kokopäiväinen. Niinpä palkkasin hänet 8h/arkipäivä. Koeaika on nyt menossa, mutta ainakin tämän päiväisen perusteella olen tyytyväinen. Hän sinkoili rättiensä kanssa ympäriinsä ja ymmärsi heti jujun, kun näytin hänelle värikoodatut mikrokuituliinat ja -mopit. Tosin olinhan kääntänyt siivousvälineohjeeni kiinaksi, joten se ehkä helpotti. Kun yritin näyttää hänelle, kuinka pönttö pestään, hän ilmoitti, että osaa kyllä. Ja niinhän hän osasi ;)
 
Työn jälki on hyvää ja hän teki kaiken huolellisesti. Englantia hän osaa hyvin niukasti, mutta tulemme toimeen kyllä. Tarvittaessa näytän hänelle Ayi Survival Guidestani tai My Chinese Picture Dictionarysta. Jälkimmäisen ostin jo aikaisemmin Super Brand Mallin kirjakaupasta ja ensimmäisen eilen CityShopista. Kummatkin ovat hyödyllisiä!
Huomenna aion opettaa hänelle kalakeiton tekemisen ja keskiviikkona meillä on tarkoitus lähteä yhdessä kauppaan ostoksille, minkä jälkeen hän saa kokata kiinalaista ruokaa.
 
Kunhan tämä arki saadaan rullaamaan, uskon että viihdyn täällä hyvin. Kaupungista pidän jo kovasti!
 
 

4 kommenttia:

  1. Moi
    Olisipa meilläkin tuollainen aputyttö. Siivosimme eilen S:n ja H:n kanssa 12 tuntia ja tänään 6 . Olemme kaikki ihan poikki. Nyt on sitten remontin jäljet saatu kuntoon.
    Sinne kangasmarkkinoille haluankin sitten mennä, kun tulemme teitä katsomaan. Hyvää jatkoa.
    Lapsille pusuja!
    Mumma


    Mumma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, vaikka siellä ei ole Ayi:ta, saa sieltä sentään ruokaa ja ihmiset ymmärtää kieliä ;)
      Toivottavasti tuli kivan näköistä siellä S:n ja H:n luona. Terveisiä kaikille!

      Poista
  2. Voi kun kuulostaa mielenkiintoiselta sinun ja teidän elämä siellä. Olispa kärpäsenä katossa:)) jaa mutta Ayi varmaankin myrkyttäisi minut sieltä katosta :))
    Ihanaa että lapset viihtyvät. Terkkuja kaikille halaten Sisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi: Heh, ehdotan edelleen sitä Trans-siperia junaa ;) Ei tarvitse edes katossa roikkua, kun pääsee ihan pöydän ääreen ;)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.