lauantai 8. syyskuuta 2012

Kotikulmilla

Minulla on valtava tarve tutustua tähän uuteen kotikaupunkiini. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että aika ei riitä tämän miljoonakaupungin kaikkien asioiden kokemiseen. Kaikki ne mielenkiintoiset kadut, eloisat markkinat ja nähtävyydet... niitä on niin paljon.
Jostain on siis aloitettava ja me päätimme lähteä koko perheen voimin jalan tähän kotikulmille. Jospa oppisin asettamaan askeleeni oikein edes tässä lähimastossa. Huomaan, että auton kyydissä suuntavaisto katoaa, eikä etäisyyksiä hahmota, siksikin haluan jalkautua tutkimaan kujia ja katuja.
 
Tänään valloituksen kohteena oli tämä kotoinen Wei Fang Lu. Monet suomalaiset ovat vinkanneet tässä ihan lähellä olevan leipomon Nancy's Bakeryn. Sieltä saa mm. ruislimppua ja karjalanpiirakoita! Nancy's olikin ensimmäinen pysähdyksemme ja kävimme ostamassa ruislimpun. Näytti ainakin ihan oikealle. Maku arvioidaan sitten iltapalalla.
 
Nancy's bakery
82 Weifang Xi Lu
上海市浦东新区潍坊西路82号
 

Nancy's Bakerya viistosti vastapäätä on myös DVD-kauppa, josta saa ostaa edullisesti viihdykettä niin perheen pienemmille kuin aikuisempaankin makuun.
 
Kaduilla tuoksuu hajujen sekamelska. Välillä hyvä ruoan tuoksu ja välillä taas tajunnan huumaa durian tai joku muu yhtä ällöttävä.

 
Pudongin alue ja erityisesti juuri asuinalueemme LuJiaZui tunnetaan ultramoderneista rakennuksistaan ja lasisista pilvenpiirtäjistään. Kuitenkin kun kaduille lähtee kävelemään, huomaa, että se on vain osa totuutta. Täällä on sulassa sovussa uljaiden lasitornien kanssa rähjäisiä kyhäelmiä.
 
Ja nämä kyhäelmät on yleensä koristeltu kaikenmoisin metallihäkkyröin, joihin ihmiset laittavat alusvaatteensa ja juhlamekkonsa kaiken kansan ihasteltaviksi. Näin illan tullen pyykkitelineet olivat pääosin tyhjiä, sillä vaatteet halutaan nimenomaa altistaa auringonvalolle.
 
Monissa househunting-tripin aikana käymissämme asunnoissa oli vain kylmällä vedellä toimivia pesukoneita. Kiinteistövälittäjälle taivastelin, että kuinka me sitten sellaisella saadaan F:n valkoisesta pellavamekosta porkkanatahrat pois. Välittäjä ilmoitti, että täällä Kiinassa on tämä aurinko, jolla puhdistetaan. Rouvan ei tarvitse huolehtia lainkaan, ei tarvitse olla kuumaa vettä käyttävää pesukonetta... No, tottahan se on, että porkkanatahrat lähtee auringossa hetkessä ja tätä käytän itsekin koti-Suomessa... mutta takapihalla, vehreän luonnon keskellä. En suurkaupungissa, jossa ilmanlaadusta ei ole takeita, enkä kaikkien naapurien nähtävänä, enkä pilvenpiirtäjästä... Kiinalaiset eivät tunnu kuitenkaan välittävän siitä, että koko kansa näkee alushousujen koon tai siitä, miltä talon julkisivu näyttää.
 
 
 
Pienen, pieni murunen Shanghaita on taas tutkittu. Huh, miten sitä ehtiikään nähdä kaiken...



1 kommentti:

  1. On se hyvä tutustua vähän jalkaisinkin kotialueeseensa. Mutta myöskin helpottavaa kun auto vie ja tuo esim. huonekalujen etsimisessä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.