Minun ja vesimelonin taksimatka

Pääosin elomme täällä Kiinassa on ollut kohtuullisen ongelmatonta. Aina kaikki ei kuitenkaan suju kuin Strömsössä, ei todellakaan. Tässä hiljan on tapahtunut pari vastoinkäymistä, joista haluan teillekin kertoa, jottei elämä täällä vaikuta liian ruusuiselta.

 

Olin valmistelemassa omaa osuuttani koulun UN-päivään, kun tajusin, että yrttilevitteen yrtit puuttuvat. Lähikaupoista ei tuoreita yrttejä löytynyt, joten päätin käväistä IFC mallilla City Super -ruokakaupassa, joka onkin hyvä ruokakauppa. Haen sieltä usein mm. australialaista naudan lihaa.

 

IFC:lle on n. 15 minuutin kävelymatka, mutta alkoi olla jo myöhä. En halunnut häiritä enää autonkuljettajaamme, joten päätin ottaa taksin. Tämä osoittautui myöhemmin virheeksi.

 

Menomatka sujui kohtuullisesti. Talomme ala-aulassa ovimies tilasi minulle taksin, joka tulikin suhteellisen nopeasti. Taksikuskitt eivät täällä ymmärrä englantia, joten IFC-mall on täyttä hepreaa heille. Sanoinkin osoitteeksi Lujiazui/Puming Lu. Tässä osoitteessa itse asiassa me itsekin asumme, mutta kuski kyllä ymmärsi, mihin suuntaan halusin. Sormella osoittelin sitten oikean kohteen, jonka luokse pääsin. Hintaa matkalle tuli 14 RMB...

 

Lähtiessäni kotoa kauppaan mies vielä huikkasi, että jos kerran olen menossa taksilla, niin meloni olisi aika kiva yllätys... Toinen virhe.

 

Kaupassa asioin suhteellisen nopeasti ja sain myös valtavan vesimelonin takahuoneesta. Päätin myös ottaa muutaman litran maitoa "nyt kun kerran olin taksilla liikkeellä". Kolmas virhe.

 

Kassalla myyjä kysyi, laittaako meloninkin kassiin. Pyysin sille omaa pussia, mutta myyjä ymmärsi minut väärin. Hän luuli, etten tarvitse pussia lainkaan melonille. Pyysin kassia muutaman kerran uudestaan, mutta kun sitä ei tullut, ajattelin pärjävääni meloni kainalossa "nyt kun kerran olen taksilla liikkeellä".

 

Ei kun meloni kainaloon, pullottava kauppakassi käteen ja kohti IFC:n taksijonoa. Kävellessäni huomasin, että hameeni on banaanitahroissa F:n välipalan jäljiltä... olin unohtanut kiireessä vaihtaa hameen. Siinä talssiessani IFC:n upeasti kiiltävillä lattioilla Louis Vuittonin ja Chanelin liikkeiden lomassa meloni kainalossa, muovipussi kädessä ja banaanitahrat hameella, tunsin olevani aivan väärässä paikassa.

Kiirehdin askeliani päästäkseni pikaisesti pimeään ulkoilmaan, jonne habitukseni paremmin sopi. Taksijonolle päästyäni huomasin, että edessäni oli vain kaksi jonottajaa, joten ei siis hätää. Tämähän sujuu kuin tanssi... Kuinka väärässä olinkaan.

 

Noin 15 minuutin odottelun jälkeen jonon ensimmäinen sai taksin. Ja lienee mennyt toinen vartti, kun se numero kakkonen sai kyytinsä. Jee, ensimmäisenä jonossa.

 

 

 

IFC mallin taksipoika yritti pysäytellä minulle takseja, mutta ne ajoivat ohi. Minuutit kuluivat, kymmenet minuutit kuluivat. Soitin äkäisen puhelun miehelleni, koska hänen vikansahan tämä tyhmä meloni oli. Ilman meloniani olisin kävellyt jo ajat sitten kotiin.

 

Välillä taakseni ilmaantui uusia odottajia, jotka pian kyllästyivät touhuun ja lähtivät itse yrittämään taksinmetsästystä. Minulla alkoi huumori olla vähissä. Taksijonon vieressä oli toinen IFC mallin henkilökuntaan kuuluva mies, jonka käskin soittamaan minulle taksin. No eihän hän ymmärtänyt englantia... ei ainakaan tätä englantia. Jonoon tullut asiakas kertoi, ettei täältä saa sellaista palvelua. Siinä vaiheessa hermostuin totaalisesti. Tiuskaisin kuuluvaan äänen "I have been waiting for taxi with this f..ing melon for 45 minutes. Now I'm pretty p..sed off and I really need to go home". Tätä englantia pieni kiinalaismies jo ymmärsikin ja selvästi hätääntyi tästä purkauksestani. Hän säntäsi kuin aropupu liikenteen keskelle pysäyttämään takseja. Ja itse asiassa hurjasti keskellä tietä huiskien hän sai yhden taksin pysäyttämään vain, jotta joku kadunkulkija sai napattua sen edestäni...

 

Seuraava taksi pysäytettiin samalla taktiikalla kohtuullisen nopeasti ja taksi lähti ajamaan minua ja meloniani kohti. Matkan puolivälissä oleva kiinalaisseurue oli pysäyttämässä taksia itselleen. Silloin karjasin kuuluvalla äänellä: "You're so not taking that taxi. Me and my melon, we have waited this taxi about an hour and I will take that!!!".  Tiukka äänensävyni lienee tehonnut, kun seurueen naisihminen totesi: "Don't worry, no problem, you can go".

 

Minä ja melonini sekä kauppakassi asettauduimme takapenkille ja iskin kuljettajan käteen käyntikorttini, jossa on kotiosoitteeni. Kuljettaja alkoi kaivaa hansikaslokerosta rillejä. No niin, sitten vielä huononäköinen taksikuljettaja. Kun kuljettaja laittoi rillit takaisin lokeroon ja lähti ajamaan, toivoin itsekseni, etteivät ne olleet kaksiteholasit...

 

Täällä taksinkuljettajien suojana on sellainen muovinen kupu, joka ulottuu sivuille. Sen takaa yritin sohia reittiä kuljettajalleni, joka käyntikortistani huolimatta oli hiukan epävarma. Ja vihdoinkin minä ja melonini pääsimme kotiin. Noin kaksi tuntia lähdön jälkeen. Kotona minua alkoi hysteerisesti naurattaa, kun näin edessäni pienen kiinalaisen miehen hyppivän liikenteen seassa vain saadakseen taksin kiukkuiselle länsimaalaiselle ja hänen melonilleen.

 

Taksit ovat täällä todella halpoja ja siksi kai kovin käytettyjä. Aina ei voi tietää, saako taksia lainkaan. Varsinkin sateella sen saaminen käy työstä. Kuljettajat eivät myöskään osaa englantia, joten haluamastaan kohteesta täytyy olla kiinankielinen osoite. Kaikki kaupat ja liikkeet antavatkin asiakkailleen käyntikortteja, jossa osoitteet ovat myös kiinaksi. Sellaista kuljettajalle näyttämällä pääsee todennäköisesti perille.

 

Toinen epäonnen sattumus kävi tänään. Olimme menossa Metro-tukkukauppaan ruokaostoksille. Kaupan porteilla oli käynnissä varsin kiivas sanaharkka parin rouvan ja miehen kesken. Juuri, kun astuin heidän lähelleen, nosti yksi rouva kätensä voimalla ilmaan ja iski minua suoraan kasvoihin.

 

Sain vertavuotavan halkeaman huuleen ja leuankin kipeäksi. Rouva yritti pahoitella tapahtunutta, johon minä vastasin kiukkuisella ohjeistuksella siitä, miten julkisilla paikoilla tulee käyttäytyä. Myöhemmin kaupassa nainen tuli vielä uudestaan pahoittelemaan ja kysymään, olenko kunnossa. Koska kiukkuni ei ollut laantunut ja huulta ja leukaa jomotti, vastasin, etten ole kunnossa ja pidin uuden palopuheen julkisilla paikoilla käyttäytymisestä. Hänen onnensa oli, ettei minulla ollut F sylissä tai käsi ei osunut isompiinkaan lapsiimme...

 

Tätä kirjoittaessa huulen turvotus on jo hiukan laskenut ja kiukku laantunut. Eiköhän tämäkin vastoinkäyminen ollut kuitenkin aika pikkujuttu!