lauantai 22. syyskuuta 2012

Kauneudenhoitoa ja potkulautoja

Tänään oli taas Suomikoulupäivä. Tällä kertaa en itse lähtenytkään mukaan SCIS:lle vaan lähetin sinne muun pesueemme. Tarkoituksena oli nimittäin saada hiukan laatuaikaa itselle ja samalla kohentaa ulkomuotoa. Tätä varten olin tilannut kynsienlaittajan tänne kotiimme.
 
Phoebe Nail Home Service
Tel  (+86) 139 184 868 41
 
Täällä Kiinassa työ on halpaa ja siksi täällä on helppoa ja edullista ostaa kaikenlaisia palveluita, kuten hierontaa, spa-hoitoja ym. kauneudenhoitopalveluita. Ja monia näistä saa helposti tilattua omaan kotiin. Myös muut kotiinkuljetuspalvelut toimivat. Ruokaa kaupasta tai ravintolasta saa kotiovelle, kuten eilisessä postauksessa kerroin. Huonekalut tuodaan ilman lisäveloitusta kotiin ja mm. Ikeasta ostokset voi viedä "kuljetustiskille" kärryllä ja jättää sinne. Pientä korvausta vastaan tavarat ilmaantuvat kotiisi jo saman päivän aikana ja lisäpalveluna voi ostaa myös huonekalujen kokoamisen.
 
Tänään päätin testata Shanghaikokemusta kartuttaneiden ystävieni suosituksesta Phoeben kynsipalvelua. Phoebe saapuikin täsmällisesti sovittuna ajankohtana kotiimme ja levitteli tavaransa pöydälle. Pari tuntia myöhemmin, huolellisen ja miellyttävän työskentelyn seurauksena minulla oli hienot uudet kynnet.
 
Olen laittanut joskus myös Suomessa geelikynnet (tosin yli tuplahintaan), mutta nämä olivat mielestäni paljon siistimmät. Phoebe teki huolellista työtä myös kynsinauhojeni kanssa, jotka ovat kärsineet vaippapeppujen pesusta.
 
Suomikoulun jälkeen muu perhe nouti minut kotoa ja lähdimme ostamaan J:lle hyviä lenkkareita ensi viikon futismatsia ja yleensäkin urheilua varten. Kohteena oli Decathlon-ketjun Jinqiaon liike. Liike sijaitsee Green Sports and Leisure Centerissä, joka on pieni ostoskeskus aivan Jinqiaon Carrefourin vieressä.
 
Decathlon/JinQiao
中国上海蓝天路600弄
No.600 Lantian Road. Pudong District (Green sports & Leisure Center)
201206 Shanghai

J:n kenkien lisäksi matkaan lähti S:lle sisäpelikengät (täällä toimii aktiivinen suomalaisten sählyjoukkue), sulkapallomailat ja sulkia, jalkapallo, frisbee sekä potkulaudat J:lle ja A:lle. N. 150 € oli koko lasku eli ei ihan ilmaista. Hintataso noin yleensä oli vain hiukan suomen hintatason alle, mutta tavara lienee ihan hyvälaatuista.

Koska meiltä uupuu vieläkin olohuoneen sisustus, sopii huone erinomaisesti (ainakin miehen ja lasten mielestä) sulkapallon ja muiden pallopelien harrastamiseen. Niinpä uudet sulkapallomailat pääsivät heti tiukkaan testaukseen...

Samaisessa Green Sports and Leisure Centerissä on myös muutamia perheruokailuun soveltuvia ravintoloita, joista testasimme tänään Blue Frogin. Blue Frog tarjoaa perusamerikkalaista sapuskaa, kuten hampurilaisia. Hintataso on kohtuullinen, joskin valtaisia kulinaarisia elämyksiä täältä on turha hakea.

Ostoskeskuksesta löytyy myös muutamia liikkeitä, kuten keittiötarvikkeita ja juhlatarvikkeita myyvät liikkeet sekä pieniä vaateputiikkeja. Seuraava kohteemme oli kuitenkin 81west -kampaamo.

81 west Hairdressers
碧云路633号碧云体育休闲中心B15-16座
B15-16, Green Sports & Leisure Centre, 633 Biyun Lu
Olen ollut hiukan epäileväinen, voiko tällaisen hennon, skandinaavisen hiustyypin omaava mennä täällä lainkaan kampaajalle. 81west on kuitenkin suosittu expatien keskuudessa ja tästä meidänkin compoundilta rouvia käy siellä hoidattamassa hiuskuontaloitaan. Minä ajattelin kuitenkin edetä varovasti ja ottaa ensimmäisellä kerralla vain hiusten leikkuun. Pääsinkin stylistin tuoliin heti, vaikka saavuimme paikalle extempore.

Iso ero Suomen kampaamoihin verrattuna on, että täällä stylistit tuntuvat olevan pääasiassa miehiä. Minä sain valita kahdesta vapaasta, joiden veloitus hiustenleikkuusta oli 180 RMB tai 230 RMB. Päätin, että otan kalliimman, josko hän osaisi huoltaa hennot hiukseni paremmin...

Stylisti tutki hiukan hiuksiani ja sitten minut ohjattiin hiustenpesuun. Tätä varten oli erikseen apupoika, joka teki huolellista työtä hiusteni kanssa. Pesun jälkeen minut ohjattiin stylistin tuoliin ja hän aloitti työn. Työskentely toi eittämättä mieleen kirurgin, sillä apupoika ojenteli tälle "hiuskirurgille" välineitä tasaiseen tahtiin jo ennen kuin häneltä niitä pyydettiin. Jokaisella hiusstylistilla oli oma apupoikansa.

Tunnin väkertämisen jälkeen oli tukkani leikattu mielestäni hyvin. Minulle myös vakuuteltiin, että värjääminen ei ole ongelma ja että he ovat tottuneet tällaisiin hiuslaatuihin. Niinpä taidan uskaltautua ensi kerralla jopa värjäämäänkin hiukseni.

Myös S kävi leikkauttamassa hiuksensa ja aika lyhyt malli siitä tuli. Ehkä liian lyhyt minun makuuni, mutta ihan siisti kuitenkin.

Seuraavaksi ajattelin ottaa rentouttavan kylvyn ja siirtyä sänkyyn lukemaan hetkeksi kirjaa. Hyvää yötä Shanghaista.

4 kommenttia:

  1. Ihana kynnet! Tukasta olisi kans ollut kiva saada kuva ;) Mahtaakohan S ja J enään halutakkaan sohvia yms olohuoneeseen... pilaamaan hyvää pelikenttää, hih! Terveisiä kaikille. Me aletaan dippailemaan ja katsomaan leffaa. T.Susu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu: eikös tullutkin hienot. Täytyy katsoa, jos tukastakin sais kuvan, vaikkei siinä mitään ihmeelistä ollutkaan.
      Meillä oli kanssa dippailut tänään: dippikastike tehtiin luonnonjogurttiin (ihan hyvää), porkkanat maistui oudolta, juusto oli tosi kallista ja nakit pahoja. Chipsitkään ei ole suomalaisten veroisia, mutta kyllä silti maistui.
      Hyvää iltaa sinne! Ja pusuja pojille.

      Poista
  2. Voi miten ihanaa hemmottelua sinulle. Kauniit kynnet, pitäis joskus kokeilla itsellekin. Olis aika mageeta, kun omat kynnet ovat niin lohkevaa sorttia.
    Ette te mitään sohvaa tarvii, liikunta on paljon tärkeämpää kuin sohvalla löhöäminen. Olisi tosi ihanaa jos meilläkin saisi hoitoja kotiin :)
    Laitapa kuva uudesta kampauksestasi.
    Voikaa hyvin , haleja kaikille .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, täällä näistä hemmotteluista kannattaa todella nauttia, kun kaikki on niin edullista. Suomessa ei ole varaa moiseen.
      Heh, nyt se sohva on kyllä jo tilattu, mutta kyllä tuohon olohuoneeseen mahtuu pelamaan senkin jälkeen...
      Terveisiä sinne myös.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.