torstai 13. syyskuuta 2012

Touhukas päivä

Tänään olikin melkoisen ohjelmantäyteinen päivä. Sopi minulle ihan hyvin, sillä tänään satoi koko päivän ja oli "kylmä" päivä (=lämpötila 20-25 astetta).
 
S lähti aamulla työreissulle lähikylään, joten minun kontolleni jäi lasten vieminen koululle. Olen hiukan jo keskustellut lasten kanssa, josko hekin alkaisivat käyttää koulukyytiä. Siellä kuitenkin näkisi oman compoundin lapsia ja oppisi tuntemaan heitä. Se myös vähentäisi aikaa, jonka F joutuu istumaan autossa. Se ei nimittäin ole F:n himohommia, Tikrun sanontaa lainatakseni.
A olisikin ihan valmis lähtemään bussilla, sillä meneehän sillä A:n kaveritkin. J epäilee vielä kovin. Pahimmin hanttiin pistää kuitenkin ihana kuljettajamme. Hän on sitä mieltä, että bussikuljetus on ihan "Nooou good". Hän haluaa viedä ja hakea lapset itse. Aina, kun haemme lapset, hän laittaa heille jo valmiiksi dvd:n päälle. Lapset rentoutuvat sitten kotimatkan katsoen kuljettajamme pojaltaan lainaamia piirrettyjä. No, ehkä saamme hänetkin vielä pehmitettyä... Ainakin tällaisina päivinä, kun minun pitää sekä viedä että hakea, bussikuljetus olisi erittäin tervetullut.
 
Koululta lähdimme hakemaan Cao'an Lun tekstiilimarkkinoilta tilaamiani pussilakanoita ja verhoja. Ensin hain verhot, jotka oli tehty ihan ok. Ei nyt mitään huippua, mutta ok. Kyseessä oli hyvin ohut kangas, joten sen ompelukaan ei kyllä ole helppoa.

Verhot olivat A:n huoneeseen ja halusin ne hyvin keveästä, ilmavasta kankaasta. Ja valkoiset tietenkin! Hintaa näille tuli 270 RMB.

Seuraavaksi hain pussilakanat Rebeccalta. 4 tyynyliinaa, 2 pussilakanaa ja lakana puuvillasta maksoi 350 RMB.

Ja sitten vielä ne "hienommat" pussilakanat meille ja lapsille. Tilatessa minulle jo sanottiin, että mallissa ollutta kanttinauhaa ei ole enää. Pyysin heitä laittamaan jonkun muun väreihin sopivan. Ompelija oli laittanut siihen oikein pitsin. Totesi sen vielä olevan ihanan pehmeää verrattuna heidän toiseen pitsiinsä ja niinhän se olikin. Tällaiselle minimalistille pitsi on ehkä liikaa, mutta en hennonnut sitä sanoa. Ja olinhan itse antanut heille vapaat kädet.


Lapsille oli omat lakanasettinsä mallia Angry Birds ja "Pinkki". Kaikki oli kyllä hyvin tehty!



Päätin samalla kertaa ostaa vierassänkyymme petivaatteet, sillä ensimmäiset vieraat tulevat tänne "jo" marraskuussa. Ostin tyynyt ja kingsize peiton hintaan 190 RMB. Vaikuttavat hyvälaatuisilta ja ihanan pehmeiltä.

Ostin myös vierassänkyyn petivaatteet hintaan 250 RMB. Kyllä nyt kelpaa vieraiden nukkua!

 
Pussilakanaostosten jälkeen menimme Cao'an Lun tekstiilimarkkinoiden lähellä sijaitsevaan isoon Macalline-huonekalukauppaan. Nyt en ottanut selvää, mikä paikan osoite on, mutta ehkäpä saan sen myöhemmin selville ja päivitän tännekin.
 
Kävin kysymässä parissa liikkeessä hintoja.
Ensimmäisessä oli vain kangassohvia ja siellä mittojen mukaan tehty sohva esimerkiksi vaaleanharmaalla alcantara-tyyppisellä kankaalla maksoi 4500 RMB.

Seuraavasta paikasta pyysin tarjousta kahdesta nojatuolista ja mittojen mukaan tehdystä sohvasta. Kaikki kolme valkoisella nahalla verhoiltuna maksaisi 18 000 RMB. Vertailun vuoksi sain myös juuri tarjoukset kahdesta aikaisemmin mainitsemastani liikkeestä: nahkasohvan hinta on n. 18 - 21000 RMB ja yhden nojatuolin n. 5000 - 6400 RMB. Kankaisena vastaavat hinnat ovat n. 7500 ja 3800 RMB.
Käymme vielä viikonloppuna katsomassa näitä ja sitten on tehtävä päätös.
 
Macallinen jälkeen käväisin pikaisesti kotona ja sitten taas hakemaan lapsia koulusta. Koululta lähdimmekin suomalaisperheen luokse "Playdateille". Saimme herkutella pannukakulla ja kuivakakulla, lapset saivat leikkiseuraa ja minä mukavaa juttuseuraa. Kiitos tästä!
 
Ayi oli tehnyt meitä odottamaan kevyen iltaruuan ja sen jälkeen lapset ryhtyivät urakoimaan läksyjään. Varsinkin J:lle tulee tosi paljon läksyä, joka vie vähän liikaakin lapsen ajasta. Taidamme suosiolla jättää osan tekemättä.
 
 


 
 


8 kommenttia:

  1. Voisiko autonkuljettaja hakea lapset joskus ilman sinua? Vai onko ihan mahdoton toteutus? t.Susu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susu, no sitä se kuljettajakin sanoo. J:lle on nyt vaan jotenkin tärkeää, että nimenomaa minä olen apuna. Pehmittelen niitä sitten pikkuhiljaa...kuskia ja lapsia... ;) täytyy antaa vähän aikaa sopeutua tähän kaikkeen. Kai tämä on lapsillekin aika jännää.
      Ja ne koulubussit on kyllä oikeasti ihan hyvät. Koulun henkilökunta laittaa lapset bussiin ja ottaa aamulla myös vastaan. Bussissa on kuljettajan lisäksi bussi-Ayi, joka pitää yllä järjestystä ja kuria. Väärään bussiin ei voi mennä ja väärässä paikassa ei voi jäädä. Ja kuljetus tulee tähän meidän omalla compoundille.

      Poista
  2. En osaa tuota rahaa euroiksi muuttaa, mutta ilmeisesti kaikki on edullisempaa kuin meillä. Onpas sinulla ollut kiireinen päivä. Mahtoi F:aa keljuttaa olla autossa koko päivä(melkein). Vie vaan J ja A kouluun niin kauan nkun J haluaa, se antaa turvallisuuden tunteen ja varmuuden hänelle. Kyllä hän sitten sanoo kun on valmis bussikuljetukseen.
    Passaa M ja P:n tulla marraskuussa hienoille lakanoille nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, kerroin on n. 8 eli jakamalla kaikki RMB:t 8:lla saa eurot. Kurssi on huonontunut, aikaisemmin pystyi jakamaan 10:llä. Palvelu ja työ on täällä selvästi halvempaa, kiinalainen tavara on halvempaa. Sen sijaan länkkäritavara on sevästi kalliimpaa esim. juusto on vähintään tuplahintaista ellei jopa nelikertaista.

      Poista
  3. Hei,

    Minkälainen käytäntö sielläpäin maailmaa on asustojen kalustamisen suhteen? Olen huomannut, moni vuokraa valmiiksi kalustetun huoneiston. Mistä se mahtaa johtua? Onko rahdin tuominen sinne jotenkin kovin hankalaa. Hinnasta en uskoisi sen olevan kiinni, yleensähän työnantakja maksaa muuttokontin. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että valmiiksi kalustetussa asunnossa on jotenkin hotellimainen fiilis ja kotiutuminen on vaikeaa ja hidasta. Varsinkin lapset kaipaavat omia tuttuja juttuja. Näin ainakin meillä.

    kyselee expatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Expatti.Kiitos kommentistasi. Täällä tosiaan tuntuu pääosalla olevan valmiiksi kalustettu asunto, jota sitten matkan varrella tuunataan omilla kalusteilla ja sisustustarpeilla. Ei tänne varmasti tosiaan sen kalliimpi ole tuoda tavaroita, kuin muuallekaan ja työnantaja senkin komennetuille maksaa. Tässä jotain syitä, mitä keksin:
      *Täällä pääosa asunnoista on kalustettuja ja tällaisen tyhjääminen vuokralaista varten ei oikein kiinnosta vuokranantajaa. Meilläkin sohvan, verhojen ja parin parisängyn poisto piti oikein neuvotella. Ja monilla neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta edes yhden poistettavan huonekalun osalta.
      *Toisaalta tyhjiin tai vain osin kalustettuihin asuntoihin saattaa olla mahdollista neuvotella Furniture allowance, jolloin vuokralainen valitsee katalogista itse haluamansa kalusteet,jotka vuokranantaja maksaa. Se varmasti houkuttelee ennemmin kuin omien kalusteiden rahtaaminen tänne.
      *Täällä asunnot ovat varsin isoja, joten niiden kalustamiseen ei välttämättä suomikodin kamat riitä. Meilläkin on tässä yli 300 m2 ja suomikoti vain puolet tästä.
      *Täällä voi myös ostaa lisää kalusteita kohtuullisen edullisesti. Usein vuokra-asunnossa on "minimikalustus", johon on helppo lisätä halvalla omia hankintoja. Täällä on halpaa teettää mittojen mukaan huonekaluja, verhoja jne. Niillä saa sitten kotiinpalatessa edullisesti suomikotiakin uudistettua, jos niin haluaa. Täältähän saa kaikki design-kalujen kopiot...
      *Täällä on paljon kosteusongelmia ja se oli meillä ainakin iso syy, ettemme halua omia kalusteita tänne. Jos tulee homeongelmaa, saattaa omat kalusteet mennä piloille.
      *Muuttokuorman saa tilata tänne vasta, kun residence permit on valmis. Ja tulli siihen päälle. Helposti menee 4-6 vkoa ennen kuin saa tavarat tänne lentorahdilla...laivarahdista nyt puhumattakaan. Niinpä ilman kalusteita joutuisi elää aika pitkään.
      *Meillä on myös suomikoti, jossa kalusteet halutaan pitää. Moni vuokraa suomikodin kalustettunakin.
      Tässä jotain syitä, mitä keksin. Varmasti on muitakin.
      Missä itse olet Expattina?

      Poista
    2. Paljon kiitoksia valaisevasta vastauksesta!

      Tällä hetkellä ollaan Suomessa. Haaveena on päästä vielä kerran komennukselle. Kerran expat, aina expat. Niin siinä vaan käy:)

      Poista
    3. Toivotaan, että vielä tulee komennus jonnekin mielekkääseen kohteeseen. Tervetuloa vaikka Shanghaihin :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.