Vanhempainilta

En ole viime päivinä esiintynyt oikein edukseni Ayin silmissä. Unohtelen nimittäin jatkuvasti jotain. Ayi lohduttelee, että "You are so busy woman". Hän on nimittäin kovin otettu siitä, että teen osa-aikaista etätyötäni tässä koneella ja hoidan F:aa. En ole välittänyt kertoa hänelle, että Suomessa me hoidamme työn, lapset, ruuanlaiton ja ties mitä muuta. Ja ilman mitään apua.

Itse olen sitä mieltä, että minulla on orastavaa dementiaa... Ayi on ollut meillä 1.5 viikkoa ja sinä aikana olen kahdesti palannut hakemaan F:n kenkiä, kun olen lähtenyt hänen kanssaan ulkoilemaan ilman kenkiä. Kerran hain lompakon, kerran kännykän. Ja tänän ajattelin, että kyllähän toki Shanghain kadulla minä voin tallustella paljain varpain... olin nimittäin jo ovella, kun huomasin, että omat kengät unohtui...

 

No, kieltämättä tämä arki vaatii täällä Suomen vastaavaa enemmän, joten käyköön se nyt tekosyyksi. Yksi iso lisätyötä aiheuttava asia on lasten koulu. Ja siis lisätyötä toki lapsille, mutta myös minulle. Vietän tunnin, pari sinkoillen A:n ja J:n huoneiden väliä auttamassa vuoronperää kumpaisenkin tehtävissä. Täällä koulu odottaa vanhempien osallistumista. Vanhempien oletetaan osallistuvan aktiivisesti lasten läksyihin mm. kuulustelemalla, tekemällä saneluita, lukemalla jne. Toki Suomessakin pitää osallistua, mutta paljon vähemmässä määrin. Ja tietysti tämä kieliasia teettää lisätyötä, sillä vaikeahan lasten on kirjoittaa englanninkielistä ainetta ilman varsinaista englanninkielentaitoa, ellen heitä auta.

 

 

Vanhemmille järjestetään myös vanhempainiltoja ja PAFA-tapaamisia. Tänään olinkin vanhempainillassa, jossa minulla oli mahdollisuus tavata lasten opettajia. Aluksi kaikille järjestettiin yhteinen tilaisuus, jossa taas voimakkaasti painotettiin yhteisöllisyyttä. Opettajat olivat myös valmistaneet ihanan videon koulun toiminnasta ja siellä vilahteli myös meidän lastemme hymyilevät kasvot. Tämän jälkeen kävimme lasten opettajien pitämissä lyhyissä esittelytilaisuuksissa.

 

 

Vanhempia pyydetään myös mukaan monenlaiseen toimintaan, kuten Class Room Moms (en oikein vielä tiedä, mikä heidän roolinsa on), PAFAan (vanhempaintoimikuntaa vastaava), mukaan järjestämään tapahtumia koululle, retkille apureiksi, avuksi esim. uimatunneille jne. Eli kyllä täällä Housewifekin saa aikansa kulumaan...

 

Vanhempia osallistuttamalla luodaan kuitenkin tiivis yhteisö, johon koulun nimikin viittaa (Shanghai Community International School). Ja se on todella hieno asia. Kun olen noutamassa lapsia koululta, muut vanhemmat tulevat juttelemaan innokkaasti. Olenkin saanut ystäviä jo ympäri maailmaa. On mukava, kun täällä(kin) yhteisö ottaa niin lämpimästi vastaan uuden tulokkaan. Moni on tullutkin kysymään minulta, että olenko uusi ja esitellyt itsensä ja lapsensa meille. Puheliaana ja sosiaalisena ihmisenä tällainen sopii minulle hyvin. Ja huomaan ottaaneeni puheeseeni jo kaikki englanninkieliset ylisanat ja amerikkalaiset äänenpainot. Suomeen palatessa täytyy varmaankin opetella taas tasainen intonaatio, ettei minua pidetä kahelina ;)

 

Suomen kouluun verrattuna opetussuunnitelmassa on paljon projekteja ja tiedettä. Sopii hyvin meidän perheelle. J odottaa jo innolla pian alkavaa luonnontiedon jaksoa ja A kasvattaa innokkaasti kasveja.

Muutenkin opetuksessa käytetään paljon hands-on metodia. Ja se on lapsille varmasti mielekäs tapa oppia. Itse asiassa täällä ei oikeastaan ole oppikirjoja, vaan opetus tapahtuu todella monimuotoisesti.

 

 

 

Aika ajoin kuitenkin kaipaisin kirjoja, jossa olisi lyhyt teriaosuus esim matematiikan asiasta. Olisi helpompi selittää lapselle, mitä tehdä. En myöskään tykkää niistä rumista mustavalkoisista monisteista, joista lasten pitää tehdä läksyt. Se on yksi asia, jossa suomalainen koulu on parempi. Meillä on ihanat, värikkäät ja motivoivat oppikirjat.

 

 

Luokkakoot ovat aivan ihanan pienet: molempien lastemme luokilla on vain 14 oppilasta. Se luo loistavat puitteet oppimiselle ja antaa opettajalle maahdollisuuden olla enemmän lasten tukena. Ja tukea nämä lapset tarvitsevat sillä kielivaikeuksia on monilla.

 

Koulupäivät ovat tosi pitkiä, klo 8-15, mutta juuri hands-on metodeilla lapset saadaan jaksamaan. Luokissa on monenmoisia apuvälineitä ja J:n luokassa on jopa perhosen kotelo kasvamassa pienten tieteilijöiden silmien alla.

 

Opettajat tuntuvat myös näkevän vaivaa yhteisön eteen: molempien lastemme opettajat pitävät luokkablogia, johon laittavat kuvia ja tietoja lasten koulunkäynnistä. Sieltä on kiva seurata, miten pikku uimareilla on sujunut uinti tai mikä uusi asia matematiikassa on tänään ollut.

Amerikkalaiseen tapaan urheilu ja muut taitoaineet ovat myös tärkeitä. Lapsille opetetaan kunnianhimoisesti soittimien käyttöä. Urheilussa osallistutaan mm. kilpailuihin. Koulun joukkue on SCIS Dragons.

 

Ainakin vielä A ja J menevät todella mielellään kouluun. Ja yleisesti vaikuttaa siltä, että lapset viihtyvät koulussa. A:n opettaja kiteyttikin hyvin: lapsen pitää tuntea olonsa koulussa turvalliseksi ja mukavaksi, vasta sitten voi oppia. Ja niinhän se on: lapsella on luontainen halu oppia uutta. Kun oppimisesta tehdään hauskaa ja mielekästä, se halu ei sammukaan.