maanantai 29. lokakuuta 2012

Kalvosulkeiset

Täällä Shanghain kadulla kulkiessa näkee paljon tanssivia tai esim taijita harrastavia ryhmiä. He kokoontuvat katujen varsille ja puistoihin. Ja välillä tuntuu, ettei täällä juurikaan harrasteta itsekirtiikkiä tai häpeän tunnetta. Sinänsä ihailtavaa, miten lapsenomaisella ilolla kaikki osallistuvat näihin liikuntahetkiin.

Tässä eräänä aamuna vein lapset kouluun, kuten aika ajoin joudun tekemään, kun S:lla on aikainen asiakasmeno tai työmatka. Paluureitillä ajamme aina yhden puiston ohi, jonka edessä on erilaisia harrastajia. Viime kerralla näin elämän ehtoopuolella olevia rouvia tanssimassa viuhkojen kanssa. Usein siinä on myös vanha herra tekemässä hallittuja liikkeita miekan kanssa. Harmi, ettei minulle ole tallentunut yhtään kuvaa näistä.
 
Monta kertaa olen myös nähnyt, kun jonkun yrityksen koko henkilökunta pelmahtaa kadulle. Liekö kyseessä taukoliikunta tai yhteishengen kohotus, mutta hauskaa heillä näyttää olevan. Tässä kotikadullamme joukko jumppasi ja jorasi kiinalaisen popin tahdissa. Olikohan managerin tehtävä tässäkin johtaa joukkoa?
 

Omalla compoundillammekin näkee aika ajoin kunnon kalvosulkeisia, jossa työntekijät seisovat suorissa riveissä totisina. En tiedä, mikä näiden tarkoitus on, mutta kauan tämäkin kalvosulkeistapahtuma kesti. Tämä kuva otettiin, kun menimme ulos F:n kanssa ja noin tuntia myöhemmin väkeä seisoi edelleen rivissä. Tosin osa oli jo vapautettu tästä tapahtumasta.



3 kommenttia:

  1. Me tullaan Emilian kanssa aina keskiviikkoisin n. klo 20 Pudongin "Mersu-areenalta" eli jäähallilta. Yhden sillan alla iso ryhmä mummoja jumppaa samaan aikaan ja me nimitämme sitä "mummo-zumbaksi". Joku kerta vielä käskemme autoa pysähtymään ja liitymme joukkoon :) Myös kalvosulkeiset on tuttu näky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marita, näitä "Mummo-Zumbaajia" tosiaan näkyy tienvarsilla ja metroasemilla alvariinsa. Ja oletko huomannut, että ilta-aikaan, kun näitä kerääntyy, monet ovat pukeutuneet pyjamiin, joilla jumppaavat. Näitä pyjamaihmisiä näkee tosi usein, mutta se jaksaa silti huvittaa.

      Poista
  2. Taukojumppa on Japanissakin yleistä.Siellä silloin Riston ollessa Sumitomon telakalla, kaikki työntekijät, johtajista tsuppareihin, hitsaajista,levyseppiin kokoontuivat joka aamu ryhmävoimisteluun ja kannustushuutoon ennen työn alkua.
    Siinä myös näki missä kunnossa työntekijät ovat, etteivät myöhästy tai ole humalassa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.