tiistai 16. lokakuuta 2012

Sohva ja omenapiirakka

Nuo otsikon asiat eivät oikeastaan liity toisiinsa mitenkään, mitä nyt sattuivat kumpikin "tapahtumaan" tänään.
 
Sohvamme siis saapui tänään pitkän odottelun jälkeen, tasan kuukausi tilauksen jätöstä. Se on hieno. Ei se ehkä ihan vedä laadussa vertoja Interfacen sohvalle, joka meillä Suomessa on, mutta ei tällä ollut hintaakaan kovasti. Sitä paitsi tämä on kokonaan nahkaa, interfacen tyynyt ovat vain pääliosaltaan nahkaa ja alapuolelta kangasta, joten niitä ei voi kääntää. Koska vahinkoja sattuu, kääntömahdollisuus on hyvä ominaisuus ja osasimme sitä tähän mittojen mukaan tehtyyn sohvaan pyytää.
 

Sohva koostuu kahdesta palasta, jotta se on helppo kuljettaa ahtaistakin paikoista. Alaosan metallinen kehikko sekä pohjaan kiinnitetyt laatat sitovat sohvan yhteen.



Metallikehikossa on myös piilojalat, joten tuota saumaa lukuunottamatta sohva vaikuttaa yhtenäiseltä.


Sohvan tehnyt mies apupoikineen toi sohvan tänään meille. Autonkuljettajamme tulkkasi ja toimi minun ohellani laadunvarmistajana. Hiukan kauhulla seurasin sohvantekijän kokoamispuuhia, sillä hänen mustaakin mustemmat sormensa jättivät "työnjälkiä" vitivalkoiseen nahkaan. Onneksi sormenjäljet lähtivät helposti pois eivätkä jääneet koristamaan sohvaamme.
 
Meillä on tulossa illalla vieraita, joten saamme heti esitellä hienoa sohvaamme. Mutta, koska silmänruoka tuskin riittää Suomesta asti tänne matkanneelle, Ayi saa tehdä kiinalaisen illallisen. Jälkiruuaksi teimme yhdessä omenapiirakkaa. Tähän helppoon piirakkaan ei tarvita vatkaimia ja sen taikina on ihanaa... Tosin "ylijääneen" taikinan syötyäni aloin ajatella, että onkohan kiinalaisissa kananmunissa paljon salmonellaa. Ehkä täällä ei kannata syödä raakaa taikinaa...
 
Annan teille reseptin tähän piirakkaan. Alkuperäinen ohje on koulun köksänkirjasta.
 
Tämä ohje on yhdelle piirakkapohjalle.  Pellillistä varten tuplasin ainekset.
Omenapiirakka:
2.5 dl Vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjuhetta
1/2 tl soodaa
1.5 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria (Kiinassa korvasin vaniljaesanssilla)
2 dl kermaviiliä (Kiinassa korvasin creme fraichella/sour cream:lla)
75 g margariinia, sulatettuna
1 muna

 
Päälle:
Pari omenaa siivuina
Kanelia ja sokeria Tai mantelilastuja ja fariinsokeria

Valmistus:
Kuivaaineet yhdistetään
Lisää kermaviili, sulatettu rasva ja muna kuiva-aineiden joukkoon.
Taikina vuokaan, päälliset päälle.
Uunissa n. 25-30 min, 200 astetta.
 
Tämä hapankerma toimi oikein hyvin leivonnassa ja sitä saa täällä Kiinassa monista kaupoista.

Valmis piirakka ei ehkä ole maailman kaunein, mutta hyvää sen on.
 
Omenapiirakan voi ryydittää Ikeasta saatavalla vaniljakastikkeella.
 
 

4 kommenttia:

  1. Voi kuinka kiva sohva ja kaunis pöytä. Hauskaa illanviettoa omenapiirakan kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, kiitos. Sohva tekee kyllä heti tästä asunnosta pajon kotoisamman.

      Poista
  2. Moi

    Sohva oli oikein nätti. Pöytäkin oli kaunis. Saitko myös nojatuolisi ?

    Kyllä meidän nyt passaa tulla kylään, kun ei tarvitse lattialla istua:)

    Äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti, sohvasta tuli oikein hyvä -varsinkin hintaansa nähden. Tuolit saadaan pe tai la. Lamppuihin tuli viivästys, kun tilasimme jatkoa ajatelen normaalia pidemmän johdon (saadaan sitten korkeala olevaan kattoonkin ne). Matto tulee ennen teitä :)
      Pöytä on landlordin omaisuutta, mutta sopii ihan hyvin meidän kokonaisuuteemme.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.