sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Verho-ostoksia ja vähän muutakin

Eilen ilmanlaatu oli täällä Shanghaissa huono emmekä viitsineet viedä lapsia ulkoilemaan. Ilma oli ihan sumuinen ja USAn suurlähetystön ilmanlaatusivusto varoitteli huonosta tilanteesta. Eilen arvio oli "Very Unhealthy" (24-tunnin altistuksella). Eilinen sade ilmeisesti paransi tilannetta ja tänään onkin ollut "Good" tai "Moderate". Kiinalla on omakin ilmanlaatusivusto, mutta se näyttää aina hiukan todellista parempaa tilannetta.
 
Eilinen kotosalla oleilu oli kuitenkin omiaan aiheuttamaan -ironista kyllä- loven lompakkoon. Nimittäin, kun täällä viettää aikaa koko päivän, havaitsee kaikki puutteet. Ja ne kamalat kattokruunut. Niinpä tänään ohjelmassa oli Ikeaa ja Cao'an Lun tekstiilimarkkinat.
 
Järkyttävä kattokruunumme saa minut melkein pillahtamaan itkuun

Ikeasta ostimme mm. mattoja olkkariin, sillä meillä on makuuhuoneita lukuunottamatta lattiamateriaalina laatta eikä täällä ole lattialämmitystä. Niinpä tarvitsemme talven varalle hieman lämmikettä jalkojen alle. Olkkarista laitan teille sitten kuvan, kun saamme sinne tilatut sohvat, nojatuolit ja lamput.
 
Lapsille ostimme Ikeasta kattolamput ja keittiöön lisätarvikkeita. Myös näkkärivarastomme sai täydennystä Ikean pienestä ruokakaupasta. Sieltä saa muuten myös esim savukalaa ja puolukkahilloa sekä pipareita, joista saa pientä helpotusta kotimaankaipuuseen (täältä katsoessa Ruotsi on lähes kotimaa).
 
Sitten matka jatkuikin Cao'an Lun tekstiilimarkkinoille. Kävin tilaamassa verhot olkkariin ja makuuhuoneeseen tutulta myyjältä (edellinen kirjoitus).Verhomyyjät löytyvät ihan omalta alueelta 3-oven oikealta puolelta (sisään mennessä). Tämä minun myyjäni koju on aika lähellä kolmosovea, numero 1089 ja 94. Numerot viittaavat ilmeisesti eri suuntaisiin käytäviin).
 
 
 
Täällä on varmasti muitakin hyviä verho-ompelijoita, mutta koska tässä yhdessäkin on niin paljon valikoimaa, en edes halua saada toisista liikkeistä lisää vaihtoehtoja... Hiukan lisämaustetta ostosten tekoon tosin antaa se, ettei paikassa osata englantia. Elekielellä, minun minimaalisella kiinalla (ei ole, kuinka paljon maksaa, liian kallis, anna halvemmalla, kiitos ja näkemiin) sekä naapurikaupan myyjän ja tällä kertaa myös enganninkielentaitoisen asiakkaan avustuksella asiat saadaan kuitenkin hoidettua yllättävänkin sujuvasti.

 
Verhomalleja roikkuu jonkin verran seinillä, mutta pääosa valikoimasta on kansioissa. Tässä kansioröykkiö sen jälkeen, kun olin käynyt niitä tutkimassa...


Kanttinauhaa ja härpäkettä löytyy vaikka minkälaisiin verhomalleihin.


Tässä malliverhossa oli yhdistetty hauskasti läpikuultavaa kangasta ja paksumpaa kangasta. Ajattelin kokeilla jotain hiukan tämäntyyppistä makuuhuoneeseen. Katsotaan, millaiset verhoista tulee.
 

Olohuoneeseen valitsin valkoiset, hyvin kevyet verhot, sillä en halua peittää olohuoneen ikkunanäkymää lainkaan ja haluan valon tulvivan sisään. Verhot ovat valmiit viikon kuluttua. Kerron sitten, miltä ne näyttävät.
 
Verho-ostosten jälkeen kävin niinikään tutun petivaatemyyjän luona. Poika muisti minut hyvin ja muisti, että olen Suomesta ja että Angry Birdsit ovat sieltä myös. Hyvä, oppini on menneyt perille. Halusin ostaa sänkypeiton. Tuntuu vaan, että täällä Kiinassa ei niinkään käytetä sänkypeittoja. Lopulta ostin paketin, jossa on valtava täkki, jonka päällä silkkipussilakana. Se saa toimittaa sänkypeiton virkaa. Paketissa oli myös silkillä kantattu, puuvillainen täkki (tai mikä lie), joka nyt saa toimittaa helmalakanan virkaa, joskin se sopii myös sänkypeitoksi. Pakettiin kului myös yksi valtava. pitkulainen tyyny, kaksi silkkityynyä ja kaksi silkki-satiinityynyä sekä silkkinen pikkutyyny vauvan sänkyyn. (Hintaa tälle kaikelle tuli 1600 RMB).

Petasin sängyn heti uusilla varusteilla:




 
Kotimatkalla kameraan tarttui pari kuvaa taas näista paikallisista "läheteistä". Kyllä Helsingin polkupyörälähetit kalpenevat näiden rinnalla!
 
 


5 kommenttia:

  1. Onpa ikavää kun ilmanlaatu menee noin huonoksi, Shanghai on niin valtava kaupunki ja autot ovat myös osaksi varmaan vanhojakin. Täällä Singoressa ei vanhoja autoja pahemmin näy ja auton pitämiseen tarvitaan erillinen lupa, siispä ilmanlaatu on aika hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marre, kiitos kommentistasi. Autoja täällä on kyllä paljon, mutta yllättävän hyvä autokanta täällä sentään on. Mutta ei ole kivaa tosiaan, kun ilma on noin huono. Paitsi että sen ansiosta saatiin hiukan sisustustarpeita ;)

      Poista
  2. Onnea Mia! Huomasin näin vähän myöhässä täyttäneesi 25v. Löysin blogiisi äskettäin ja lueskelin läpi. Mielenkiintoiselta vaikuttaa teidän elämä siellä kaukana. Ps. Ikävä tulee Liisa opettajaa, tämä uusi painii ihan eri sarjassa! Mutta mukavaa viikon alkua teille! T. Senja Rekolasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senja, kiitos onnitteluista! Pistähän viestiä vaikka mun gmailiin ja kerro enemmän kuulumisia. Hyvää viikonalkua sinnekin. Ja terveisiä kaikille!

      Poista
  3. Kauniiksi ja kotoisen näköiseksi olet sänkynne saanut.
    On ne aikamoisia polkupyörälähettejä siellä Kiinassa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.