Kiinan oppitunti

Täällä täytyy osata edes hiukan kiinaa, että selviää ihan arkisista tilanteista. Toki elekielelläkin pärjää auttavasti, mutta pidemmän päälle kommunikointikyvyn puute alkaa rassata. Varsinkin tällaista puheliaampaa ihmistä. Minua alkaa myös kyllästyttää, että ayin kanssa keskustelu on niin kamalan yksinkertaista. Säästä jutellaan toki joka lounaalla. Mutta kun on kymmenen päivää aurinko porottanut yhteen menoon, ei säästäkään oikein enää saa jutun juurta...

 

Nyt siihen tulee muutos. Tai no, ehkä on liioiteltua sanoa, että nyt tuli muutos... Aloitin tänään nimittäin kiinankielen opiskelun ja etenimme parit initiaalit ja muutaman fraasin. Eli mikäli en aio toistaa ayille kuka olen, mistä tulen ja mikä olen ammatiltani (joka sitä paitsi on niin vaikea sana, että opettaja käski minun sanoa sen sijaan olevani äiti...), joudun ehkä pitäytymään sääkeskustelussa vielä jonkin aikaa.

 

 

 

En aio opiskella kiinan merkkejä vaan pitäydyn pinyineissä eli meikäläisittäin kirjoitetussa kiinassa. Siinäkin on työtä, sillä monet kirjaimet lausutaan eri tavoin kuin suomessa tai englannissa. Ja äkkisiltään äänteet kuulostavat samalta, vaikka kiinaksi ne ovat eri äänteitä. Mm. kuinka paljon ilmaa päästää suusta ulos äännettä sanoessaan, saattaa muuttaa äänteen toiseksi. Ja sitten on tietysti toonit eli millä sävelellä sana sanotaan. Enhän halua kutsua äitiä tappelevaksi hevoseksi...

 

Motivaatio on korkealla ja täällä kieltä pääsee heti käyttämään. Ensin ehkä varovasti vain kuljettajalle, joka tähänkin asti on suhtautunut kärsivällisesti  haparoidessani kiinan alkeissa. Ja toivottavasti myöhemmin sitten ihan tosi tilanteissa.